Hiljaisuus pään sisällä on kuin ukkonen. Miten kaikki se roska onkaan ennen mahtunut sinne? Älyttömien ajatusten roskapankki. Ja miten elämä onkaan pyörinyt tuon pankin holveissa. Rahapeli piti otteessaan kuin Pajatso addiktia. Ja miten vapauttavaa onkaan, kun liikenne pään sisällä on vihdoin pysähtynyt. Tunnetko sinäkin sen? Kenties et, sillä sinulla ei ehkä ole hajuakaan mistä höpötän. Et ole edes huomannut, että omassa päässäsi pyörii sama oravanpyörä. Mutta anna kun avaan satiirinomaisin säkein sitä, miten päädymme rapahelin nappuloiksi ja miten itse pääsin pois ruletin pyröteistä.
Miten me päädyimme raharattaisiin?
Me kaikki synnymme alastomina, ilman mitään. Meidän selviytymisemme pyörii lämmön, kuivien pahnojen ja äidinmaidon ympärillä. Emme tarvitsekaan muuta. Sitterit, kävelytuolit, vaunut, parvekevaunut, lenkkivaunut, kaupparattaat, hoitolaukku, hoitoalustat, vaippakassit, imetystyynyt, itkuhälyttimet, unipesät, pörisevät patjat, pottatuolit, sterilointilaitteet, pullonlämmittimet, leikkimatot, talkki, vauvavoide, vauvaöljy, vauvarasva, peppurasva, rintarasva, kylvetystuki, hyppykiikku ja muut härpättimet eivät tee meihin vaikutusta vaikka vanhempamme ovatkin käyttäneet niihin omaisuuden. Ensimmäisen syntymäpäivämme tienoilla ihmettelemme, mitä nämä ovista ja ikkunoista tursuilevat paketit ovat ja miksi niiden ympärillä hyörii niin hirveä kohu. Nopeasti kuitenkin hiffaamme, että tämä on se juttu. Saamme lisää ihania, uusia leluja, vaatteita ja laitteita ja niistä kuuluu olla ylen onnellinen. Eipä aikaakaan, kun käteemme jo isketään viimeisintä mallia ole älyvekotin eli avaimet onneen.
Enemmän on enemmän.
Näin me jostain syystä opimme uskomaan jo nuorina. Alkuun olemme onnesta sykkyrällä pienistä, omista kesätyötuloistamme. Vaan se ei riitä. Meidän tulee tienata enemmän. Ensimmäinen oma asunto, mikä ihana ajatus. Ennen kuin huomaammekaan, olemme kiivenneet yhteiskunnan arvoasteikolla niin sanottujen menestyjien joukkoon. Meillä on ensimmäisen oman yksiön sijaan omakotitalo, meillä on auto, toinen auto, ruohonleikkurirobotti, pölynimurirobotti, kotiteatteri, vene, mökki, lomaosake, mönkkäri, golfbägi, toinen golfbägi, varagolfbägi, uusimmat ja muodikkaimmat älylaitteistot ja kaapit täynnä astioita, jouluastioita, pääsiäisastioita, arkiastioita, aamiaiskaappiastioita ja perintöastioita. Sekä vuokrattu varasto kaikelle sille ryjälle, mikä ei kotiimme, mökille tai veneeseen mahdu. Tietenkin olemme myös suuren yrityksen johtotehtävissä, meillä on paljon alaisia, iso palkkapussi ja olemme kovin tärkeitä koska meillä on koko ajan kova kiire.
Mutta onneksi meillä on se palkkapussi, sillä jotta pääsemme rentoutumaan veneellämme, pitää meidän käydä töissä ja tienata rahaa bensoihin, veneen talvisäilytykseen, veneen huoltamiseen, sisutamiseen ja korjaamiseen. Lisäksi mökki pitää maalauttaa, kiuas uusia, uusi kasvihuone pitää hankkia, nuohous teettää, paskahuussi tyhjennyttää, ja sisustaakin pitää. Jotta pääsemme sinne rentoutumaan. Autolla, joka menetti puolet isosta arvostaan ajaessamme sitä onnellisina kaupasta ulos, ja jota pitää huoltaa, vakuuttaa ja tankata ja jonka arvo laskee koko ajan.
Joko hengästyttää? Ei kai sentään. sillä olemmehan päässeet rentoutumaan. Ja ottamaan irtioton arjestamme. Sen olemme ansainneet kera kuohuviinin, sillä arkemme on kuitenkin kovin raskasta. Ja vihdoin saamme siitä pienen tauon. Vaan tänä kesänä ei tyydytäkään pelkään mökkeilyyn. Otetaan kaukomatka. Sitä varten hankimme uuden golfbägin puttereineen ja töttäreineen, uudet uikkarit kaikille, juhlavaatteita, aurinkolaseja ja tietysti tuomme tuliaisia kaikille ja uudet mosaiikkilaatat sekä omakotitalon että mökin kylppäreihin. Sen ajan, mitä emme shoppaile, voimme lojua rentoutumassa trinksujen kanssa altaalla, sillä olemmehan niin loman tarpeessa. Rahat luottolaskun maksamiseen ehtii kyllä taas tienata syksyllä oravanpyörässä. Lihava tilipussi ei ihan riittänyt elintason ylläpitämiseen taaskaan.
Kiire rentoutumaan
Sanomatta tietenkin on selvää, että kaikki tämä edellä reuhkaamani rentoutuminen vaatii käsittämättömiä ponnisteluja, stressiä ja kiirettä. Meillä on kirjaimellisesti kiire rentoutumaan ja kun vihdoin pääsemme rentoutumaan, olemme poikki rentoutumaan lähtemisestä.
Kuvittele mielessäsi tilanne: Huomenna alkaa vihdoin loma! Mennään veneellä mökille. Sitä ennen pitää shoppailla ruoat, uudet sisustustyynyt ja verhot veneeseen sekä uudet servetit, kakkuvuoka, saunatonttu, pöytäliina, jotkut kivat kesälakanat ja kirves mökille. Pitää pakat lasten tavarat ja yrittää muistaa kuravaatteet ja tietenkin pleikka. Ehkä ostamme mökille oman pleikan sittenkin. Hyvä ajatus. Pitää pakata omat tavarat, pitääkin samalla kun shoppaillaan ostaa uusi sporttikassi. Saadaan kaikki kamat mukaan ja onhan se kätevä muutenkin olla. Vaaleanpunainen mielellään. Ja apteekissa pitää käydä, tarvitaan allergialääkkeet, laastareita ja verenpainelääkkeet. Muista Alko, tarvitaan skumppaa, kaljaa, ja viinejä. Gini. Ai niin, Tonicit. Ja venereissua varten pitää pakata kertisastioita, paperirulla, eväät, pillimehut, vessapaperia, pelastusliivit, käsipyyhkeitä, saippuaa, pahoinvointilääkkeet ja korvatulpat. Sillä se rytke ja meteli ei kuopuksen mielestä ole jostain ihmeen syystä rentouttavaa. Rontataan kamat autoon, lapset huutaa, köytetään huutavat lapset kiinni jakkaroihin, ajetaan veneelle, rontataan kamat veneelle, hupsistasaatana ukon kalavehkeet putosivat laiturilta, rytkytetään menemään (rentoa, rentoa, rentoa, ihanaa, tuulenvire kutittelee perkele, ei täällä ainakaan kylmä eikä märkä ole), siivotaan uusilta sisustustyynyiltä kuopuksen oksennus, rantaan, rontataan kamat mökkiin, lapsilla nälkä, äkkiä jostain juggea ja pädit kaikille, sauna lämpiämään sillä on päästävä rentoutumaan, puut loppu, pitää pilkkoa, takkaan tuli, ainiin puut edelleen loppu. Joko sen skumpan saa korkata? Kyllä. Ah, olen niin ansainnut tämän. Nyt voin rentoutua! Onpa ihanaa!
Eskapismiako kenties?
Arkemme on niin hektistä, että tarvitsemme siitä pakokeinoja. Ne voivat olla rentouttavia viinilaseja (ehkä toisia ja kolmansiakin) työpäivän päätteeksi, tai ne voivat olla kalliita kaukolomia, uusia autoja tai muita palkintoja, joilla lahjomme itseämme jaksamaan taas. Viikonloppu voi kulua ”nollatessa” eikä olo ole maanantaiaamuna yhtään sen nollatumpi. Takki on vaan tyhjä ja päätä särkee. Pakenemme arkeamme, koska se on niin tylsää, raskasta, rutinoitunutta, kiireistä, uuvuttavaa ja äänekästä. Vaan sitähän me itse halusimme ja sitähän meiltä odotetaan. Vaan onko tässä kaikessa mitään järkeä? Siis ajatuksessa, että meidän pitää tienata paljon, jotta voimme ostaa paljon ja tienata lisää, jotta voimme hoitaa ja huoltaa ostettua omaisuuttamme. Ja että meidän pitää tienata ja omistaa paljon, jotta meillä on varaa otta ansaittuja irtiottoja kamalasta elämästämme. Ja jotta meitä arvostetaan. Sillä menestyshän mitataan asemalla ja omaisuuden määrällä. Vaan onko menestys onnea? Lue lisää pohdintoja menestyksestä: https://www.theminimalists.com/exist/
Vähemmän on vähemmän mutta se riittää
Pohdin itse tätä problematiikkaa jo lasten ollessa pieniä ja lomalle lähdön ajatuksenkin jo aiheuttaessa verenpainetta. Loppullisen ahaa- elämyksen sain luettuani Vicki Robinin kirjan Your Money or Your Life. Nauroin silmät kippurassa ihmiskunnan ja omalle sokeudelle. Näin vihdoin sen, että raha on vain ja ainoastaan aikaa ja energiaa. Ja meidän omissa hyppysissämme on valta päättää, mihin kulutamme aikaamme ja energiaamme. Lopetin haluamisen vain haluamisen vuoksi, ostamisen vain omistamisen vuoksi ja sekä haluamisen että ostamisen tehdäkseni vaikutuksen muihin. En yhtäkkiä enää edes ymmärtänyt mihin kaikki rahani oli valunut. Olinko tosiaan valuttanut kallista aikaani kaiken maailman turhuuksiin? Olinko uhrannut aikaa, jonka olisin voinut vieettää rakkaimpieni kanssa, pitkiin työpäiviin ja venyviin iltoihin? Jotta voin ostaa rentoutumista ja tavaraa?
En halua venettä. En mökkiä. En uusia autoja. En sisustuskrääsää. En lahjoja. En suurta puutarhaa. En halua kovapalkkaista työtä, joka uuvuttaa minut vaikka tuokin rahaa taloon enkä vain rahan takia. En halua muuttaa isompaan tai muuttaa ylipäätään, en halua yhtään lisää lainaa tai luottoa, en remontoida enkä hoitaa, huoltaa tai varastoida roinaa. Kodin ei tarvitse olla kaaoksen tyyssija, mistä pitää päästä pois. Pikku irtiotoissa tai maisemanvaihdoksissa sinällään ei ole mitään sen enempää väärää kuin lasillisessa viiniäkään. Mutta jos löytää elämän onnen arjesta, jota elämämme kuitenkin on arviolta 80 %, ei tarvitse pakokeinoja kalliiden turhakkeiden ja luksuslomien muodossa. Silloin rauha, rentoutuminen, kiireettömyys ja luksus löytyy oman kodin turvallisessa lämmössä rakkaiden ihmisten kanssa ja (lähes) ilmaisissa asioissa.
Ja kaiken tämän oivaltaminen sai aikaan melkoisen myllerryksen elämässäni. Vaihdoin työpaikkaa, luovuin turhasta tavarasta (puhutaan kymmenistä autolasteista tavaraa) sillä ruumisautossa ei ole peräkärryä eikä käärinliinoissa taskuja. Laiskistuin hyvällä tavalla, lopetin kissanristiäisissä edustamisen, aloin säästämään rahaa maksaakseni jo kertyneet lainani sekä sijoittaakseni ja täytin ylimääräisen aikani minulle rakkailla ihmisillä ja luovilla harrastuksilla. Oivallus sai aikaan myös päässäni ukkosen lailla pauhaavan hijaisuuden. Mikä vapaus, helpotus ja ilmavuus elämääni astuikaan. Minulta ei vaadita enää mitään. Sillä en itse vaadi enää.
Lue lisää aiheesta: https://primeradama.fi/irti-oravanpyorasta/
