näyttää 9 tuloksen(tulokset)
white and black wooden blocks
Kauhea nälkä

Kasvipohjaisia reseptejä vegeuraa aloittelevan ruuhkavuositaiturin arkeen

Lukijakunnan pyynnöstä. Olen käynyt paljon keskusteluja kansan kanssa kasvis- tai vegaaniruokavalioon siirtymisestä. Ilokseni olen huomannut, että kiinnostusta löytyy kasvavissa määrin. Monen ruuhkavuosissa painivan kohdalla oikeastaan ainoa motivaationpuutteeseen johtava seikka tuntuu olevan reseptien opettelu. Ja allekirjoitan, että alkuun urakka saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä. On helpompaa pysytellä tutussa jauhelikakastikkeessa ja makkarakeitossa. Kannustan silti kokeilemaan, sillä ainakin minä huomasin …

assorted fruits and vegetable on brown wooden chopping board
Hidasta elämää Kauhea nälkä Oman maan mansikat

Friikkiä feikkausta koko homma

Siis veganismi ja soberismi. Ja niin taas mieleni pahoitin. Mutta välillä saa tarpoa melko yksin kapinaliput heiluen tässä lihanistien ja olutsammioissa aivojaan pehmittävien ”sivistyneiden juojien” suossa, jossa jopa 13-vuotias tietää jo ehdollistuneesti, että olut päivässä pitää lääkärin loitolla vaikka ”pitää lääkärin loitolla” voisi korvata faktisilla sanoilla ”vie aikaiseen hautaan”. Kerron tässä viimeaikaisten kokemusteni perusteella muutaman …

bowl of vegetable soup
Kauhea nälkä Kirjakerho

Vegaaniksi?

Miksi ei? Ja kerron kohta miksi kyllä. Taustana mainittakoon, että söin vuoden ajan pääosin vegaanista ruokaa. En kuitenkaan voi tituleerata itseäni vegaaniksi, sillä esimerkiksi vegaanista creme fraichea ei kertakaikkiaan ole niin hyvää vielä kehitelty, että se maun sen enempää kuin välttämättä terveellisyyden puolestakaan vielä päihittäisi sitä ”ehtaa tavaraa”. Lisäksi, syön lihaa silloin tällöin. Toki jos …

sliced apple fruit on brown wooden chopping board
Hidasta elämää Kauhea nälkä

Joulukaaos, osa 4: Ruoat

Miten joulun ruoista saadaankin aikaan niin tukevat jouluraget? Laatikoita ja kaiken maailman jävla- kaloja pitää vääntää kiukuksi asti kysymättä keneltäkään, että pidetäänkö niistä edes. Äiti laittaa kystä kyllä ja samalla uppoaa kylmää glögiä suoraan pullosta suurimpaan ketutukseen. Äkkiä tukka rullalle, punaa huuliin ja teennäinen virne naamalle, jotta kaikki kylään kutsutut kolmekymmentä serkun puolison pikkuveljeä voivat …

plate of raw onions placed on wooden board with potatoes and chopped mushrooms
Hidasta elämää Kauhea nälkä

Syömisen ihana helppous

Mitä tänään syötäisiin? Syöminen on yksi elämän suurimmista nautinnoista. Se tuo perheen ja ystävät yhteen, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tyydyttää kaikkia aistejamme palvellessaan myös kehoillemme välttämättömiä elintoimintoja. Lisäksi syöminen on aina kuulunut olennaisena osana juhliin, kokoontumisiin, seurusteluun, rakkauteen, perheen bondaukseen ja tapahtumiin. Kuitenkin ruoan hankkiminen, syöminen ja riittävän sekä terveellisen ravinnonsaannin takaaminen on niin vaativa …

cook adding flour into baking form while preparing meal
Kauhea nälkä

Kellarin kokit

Katselin tyrmistyneenä mutta puolihuvittuneena julkkiskokki Gordon Ramsayn uutta sarjaa Next level chef. Siinä pelin henki on, että joukkuieita on kolme ja ne laittavat parhaiden kotikokkien taitojensa mukaan ruokaa keittöissä, jotka sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Ylimmän kerroksen keittiö on varusteltu hienoimmilla ja varmasti kalleimmilla vimputtimilla ja härveleillä. Tekniikka on modernia ja kaapistot ovat täyspuuta. Keskimmäisen kerroksen keittiö …

shrimp pasta served on gray plate
Hidasta elämää Kauhea nälkä Kukkaronnyörit

Kahdeksan viikon ruokalistat

Uskokaa tai älkää, mutta sain ne laadittua. Kauppalistoineen päivineen. Exceli on niin insinöörimäisen hieno, että olen suorastaan ylpeä siitä. Miksi? Koska se ohjaa arkea lean- malliseen helppouteen huomattavalla tavalla. Meillä ei tarvitse enää panikoida ”Mitä tänään syötäisiin?”- kysymysten parissa eikä käyttää aikaa paniikinomaiseen ruokakaupassa käyntiin päivittäin. Aikaa jää siis vaikka urheiluun tai sellonsoittoon. Tiedämme aina, …

served food
Kauhea nälkä

Ota kaapista mitä löytyy- wokki

Jos ei kaapista löydy muuta kuin nuudeleita, voi kuvan tilanne olla lähellä todellisuutta. Mutta: Suunnittelen viikon arkipäivälliset sen mukaan, mitä kuivia känttyjä jääkaapista jo valmiiksi löytyy. Inhoan ruokahävikkiä ja pyrin käyttämään kaiken, enkä heittämään biojätteeseen mitään syötävää. Tällä kertaa kaapista löytyi kaalia, porkkanoita ja kanaa. Myös ylähyllyn kummallisten avattujen lasipurkkien kokoelmasta löytyi kaikkea hyödyllistä ja …

Gusto on uskomaton ravintola ja pizzeria Forssassa
Kauhea nälkä

Pizzeria ja ravintola Gusto- Forssan helmi

Siis mikä löytö! Ravintola Gusto Forssassa. Paikka on ehdottomasti vierailemisen arvoinen vaikka pitemmänkin ajomatkan päästä. Me olimme matkalla Espoosta Poriin ja päätimme katstastaa Forssan lounastarjonnan. En ole aikaisemmin tutustunut Forssaan muuta kuin sen linja- autoasemaan bussin ikkunasta, joten korkea oli jo aikakin. Ja Forssa näyttäytyi meille varsin kauniina ja herkullisena. Gusto sijaitsee vanhan puutalon kellarissa …