Koronan aikainen karanteeni, Euroopassa riehuva sota ja kaikki muukin ikävä uutisointi, mutta myös ilahduttava trendi hidastaa elämää ovat saattaneet ihmisyksilöt pohtimaan elämäntilanteitaan uudelleen sekä puntaroimaan omia arvojaan. Jotkut menettivät työpaikkansa, yrityksensä ja toimeentulonsa koronan kurimuksessa. Jotkut painavat pitkiä päiviä yhteiskunnan kannalta välttämättömissä ammateissa tai puolustaakseen maataan ja kotiaan. Jotkut taistelevat eturintamassa oli sitten kyse sodasta tai pandemiasta. Jotkut viis veisaavat. Jotkut viettävät lokoisia mutta ah -niin -tylsiä päiviä hulppeassa kartanossaan todellisuuden saavuttamattomissa. Jotkut vajoavat syvemmälle köyhyyden, päihteiden ja pahan olon alle. Jotkut, ja valitettavasti nämä jotkut kuuluvat pääosin niihin parempiosaisiin, saavat ainutlaatuisen ja kiireettömän tilaisuuden tarkastella arvojaan. He saavat aikaa pohtia elävätkö he arvojensa mukaista elämää ja päättää, miten jatkaa eteen päin.
Alla olen listannut 10 parin viimeisen vuoden aikana pohtimaani asiaa, jotka ovat muokanneet elämääni suuntaa ja tekevät sitä jatkossakin. Elämän tärkeimpiä asioita olen pohtinut myös blogikirjoituksessani essentialismista https://primeradama.fi/5-vinkkia-essentialistille/.
1. Tuska muiden pahasta olosta
Jos henkilö on varustettu terveellä empatiakyvyllä, ei kriisitilanteessa voi välttyä tuntemasta ahdistusta, surua ja epätoivoa niiden puolesta, joita kriisi koettele kovimmin. 90- luvun laman lapset muistavat varmasti köyhyyden, vanhempien ahdistuksen, päihteet ja epätoivoiset teot, joihin yritysten kaatuminen, työttömyys ja lainavuoren alle jääminen aiheuttivat. Huoli omasta perheestä oli kova, mutta oma jaksaminen ei aina riittänyt arjen pyörittämiseen.
Koronan aikana ikäihimset kokivat yksinäisyyttä, vaikka moni urhea tervaskanto onkin puskenut pitkistä päivistä läpi kuin mummot lumessa, kuten aina ennenkin. Olenpa kuullut psykologien suusta, että monilla ikääntyneellä on henkisesti korkeampi kapasiteetti selvitä yksinäisyydestä ja suoranaisesta tylsyydestä, kuin heti- mulle- kaikki- nyt- yhteiskuntaan tottuneilla varhaiskekski- ikäisilla. Kaksipiippuinen juttu, mutta uskon jokaisen tarvitsevan ihmiskontakeja. Uskon myös, että ikäihmisille suurin suru on se, etteivät he voi nauttia elämän jälkiruoista eli lapsenlapsistaan. Monikaan tervaskanto tuskin oli myöskään ajatellut joutuvansa maailmansodan jälkeen vielä kokemaan toisen sodan tai edes sen uhkaa.
Kriisit panevat puntariin monen perheen jaksamisen oli perhe sitten suuri tai yhden ihmisen talous. Minun empatiani kohdistuu ikääntyneiden ja perheiden elättäjien lisäksi niihin lapsiin, joihin vaikeat ajat jättävät pysyvät jäljet. Toivon, että he saavat tarvitsemansta avun ja toivoisin, että itse voisin tehdä jotain merkityksellistä helpottaakseni edes yhden pienen ihmisen elämää.
2. Rakkaimpien priorisointi
Monille etäkoulu, etätyöt, pienten lasten hoito kotona ja koko arkirumban sulkeutuminen neljän seinän sisälle koronakriisin aikana toi paljon haasteita. Joillekin onnekkaille perheille tilanne oli kuitenkin varsin otollinen viettää aikaa yhdessä. Oli vihdoin aikaa kokeilla uusia ruokia, urheilla yhdessä, jutella, katsella elokuvia ja juoda hitaat aamukahvit. Arki rauhoittui ja siitä karsiutui turha kiire ja reuhkaaminen. Toki mekin kaipasimme ystäviä ja muita lähipiiriimme kuuluvia, mutta ajan pysähtyminen oli meidänkin perheelle ainutlaatuinen kokemus.
Monien olen kuullut kertoneen, että puhelut ystäville ja yhteydenpito muualla asuviin sukulaisiin lisääntyi ja suhteita ihmisiin pitkien aikojenkin takaa lämmitettiin uudelleen. Monet saivat myös havaita, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä. Ketkä ovat vierellä hädän koittaessa, aina.
3. Rahankäytön järkeistäminen
Kun aikaa ei vietetä kauppakeskuksissa, ruokaostoksilla ei käydä joka päivä, eikä houkutukset ikkunaostoksille lurski joka nurkan takana, ei rahaakaan kulu samalla tavalla. Toki voimme tehdä nettiostoksia. Moni onkin sitä mieltä, että yhteiskunnan hengissä pysymisen kannalta on olennaista ostella. Mutta minkälainen yhteiskunta selviää vain, jos ihmiset ostavat roinaa, jota eivät tarvitse, miellyttääkseen ihmisiä, joista eivät pidä, rahalla, jota heillä ei ole? Heikko.
Omien kulutustottumuksien tarkastelu syvällisemmin saattaa järkyttää mutta myös yllättää iloisesti. Ostetaan järkevämmin, ostetaan tarpeeseen ja säästetään rahaa mihin sitten kukin säästääkään.
4. Yhdessä tehty kotiruoka ja uudet reseptit
Aina jauhelihakeittoa ja makaronilaatikkoa. Hyviä ruokia nekin. Vaan jos aikaa on riittävästi, herää nopeasti inspiraatio kehitellä uutta. Jopa jauhopeukaloita, puhumattakaan viherpeukaloista, alkaa kutittaa. Pisimmilleen vietynä valloillaan oleva buumi leipoa leipää itse ja kasvattaa siemenestä omat basilikat herättää ajatuksia siitä, kasvattaisiko jatkossa perunat omalla pihalla. Voisimmeko palata takaisin yhteiskuntaan, joka toimii omavaraisesti ja jossa raaka- aineet ja ruoka- aineet tuotetaan lähellä ja toimitetaan lähelle? Ajatuksilla on hauska leikkiä.
Valitettavan usein perheen yhteinen ruokailu tarkoittaa sitä, että vauhdissa matkalla jäähallilta uimahallille heitellään hampurilaisia takapenkille. Kiireetön korona- aika antoi kuitenkin meidän perheelle mahdollisuuden kehitellä uusia reseptejä ja innosti lapset mukaan ruoanlaittoon. Kaupassa käynnin välttely toi myös järjestelmällisyyttä arjen ruoanlaittoon kun viikon ruokalistat olivat valmiina eikä kaupassa käynti vienyt liikaa aikaa itse ruoan laitolta ja perheen yhdessä ololta. Ruokailemisesta tuli päivän suuri tapahtuma.
5. Autottomuus
Onko teidänkin perheessä auto (tai kaksi) välttämättömyys? Miksi? Koska olemme valinneet sellaisen elämäntyylin, missä auto on välttämätön. Meidän pihassa seisoo kaksi autoa. Koronan aikaan pääosin nimenomaan seisoi. Yritän selittää itselleni, että ne ovat meillä käytännön syistä, sillä pitäähän viedä ja tuoda lapsia ja käydä töissä. Omilla aivoillaan ajatteleva 14- vuotiaani sai minut kuitenkin myöntämään, että ovat ne meillä myös mukavuussyistä sekä siksi, että olemme vain valinneet epäekologisen elämäntyylin.
Tavoittelisinko tilannetta, jossa vähintään toisesta voisi luopua? Millä keinoilla tavoitteeseen voisi päästä? Etätöillä, pyöräilemällä, käyttämällä enemmän julkista liikennettä, lasten itsenäistymisellä hoitamaan harrastuksensa itse? Ehkä supistamalla reviiriä eli käymällä lähikaupassa ja vaihtamalla työpaikkaan, joka sijaistee lähempänä kotia? Keinot on monet.
6. Digiloikka, mutta kumpaan suuntaan?
Lasten koulut, toisten paremmalla ja toisten vähän huonommalla menestyksellä, siirtyivät koronakeväänä digiopetukseen yhden viikonlopun aikana. Pohdittiinko mahdollisuutta e- ylioppilaskirjoituksille jo 90- luvulla? Taidettiin pohtia. Puhuttiinko etäpalavereista yrityksissä jo kauan sitten? Taidettiin puhua. Mutta puhuminen jäi sille asteelle ja varasimme bisneslennot palaveriin päästäksemme. Digiloikka, jota ei pystytty toteuttamaan kahdessakymmenessä vuodessa tehtiin kirjaimellisesti yön yli. Uskon, että jatkossa maapallo muodostuu yhä pienemmäksi ja tehokkaammaksi tämän digiloikan myötä. Kuitenkin, pitäkäämme mielessä ihmiskontaktien tärkeys maailmassa, joka on täynnä yksinäisyyttä. Ja kun pendulumi päätyy toiseen laitaan, alkaa heilurin liike taas lähestyä toista ääripäätä. Saammeko takaisin kyläkoulut ja aapiset etäkoulun ja padien sijaan?
7. Rauhoittuminen ja stressittömyys
Monen työkuorma lisääntyi ja vaikeutui etäkoulun tuomien arkihaasteiden ja toisaalta etäpalaverien tuoman näennäisen tehokkuuden myötä korona- aikana. Joissain yrityksissä ja yksityiskodeissa herättiin kuitenkin ihmettelemään, voitaisiinko asiat tehdä tehokkaammin lisäämättä työkuormaa. Tai voisiko viikon työt saada tehtyä neljässä päivässä, jos työmatkoihin, siirtymisiin ja turhiin palavereihin ei käytetä aikaa? Voisiko omasta työstä löytää aikasyöppöjä ja ne eliminoimalla saada enemmän vapaa- aikaa? Onko 8-16 kellokorttimeininki kuitenkin mennyttä aikaa?
Jos työkuorma helpottui, työhön käytettävä aika väheni ja jos taloudellinen tilanne kesti mahdollisen lomautuksen, saimme ehkä enemmän aikaa tehdä itselle mieluisia asioita. Kuten olla lasten kanssa, ryhtyä harrastamaan, joogaamaan tai meditoimaan, aloittaa elämäntapamuutos tai vain loikoilla. Ja pohtia ilman kiirettä, että mikä siinä entisessä oli palaamisen arvoista…
8. Pyyteetön auttaminen
Kuunnellessa uutisvirtaa ja ihmisten edesottamuksia maailman politiikassa ja – taloudessa herää väkisinkin kysymys ”Ansaitseeko ihmiskunta uuden mahdollisuuden?. Korona- aika sekä Ukrainassa valloillaan oleva sota ovat kuitenkin tuonut esiin lohdullisia piirteitä ihmisissä. Haluan uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja se näkyy pyytteettömässä ja vilpittömässä auttamisen halussa sekä yhteen hiileen puhaltamisen hengessä hädän keskellä. On ollut ilo nähdä, miten eri organisaatiot ja yksityishenkilöt auttavat tuttuja ja tuntemattommia.
9. Liikkuminen ja luonto
Lasten ohjattu harrastustoiminta oli koronan pahimpina aikoina tauolla mutta kotona on kaksi urheilevaa teiniä. Valmentaja on lähettänyt kotiin toivottomalta näyttävän listan viikon harjoitteista. Teini on haluton tarttumaan toimeen ja omastakin mielestä sohva on houkuttelevampi vaihtoehto.
Meillä ratkaisu oli yhdessä liikkuminen? Potentiaali sille, että teini avautuu lenkin aikana elämästään, joka muuten piiloutuu otsatukan ja tuhahtelujen taakse, on valtava. Teinisi saattaa jopa innostua rakastamastasi polkujuoksusta ja itse voit oppia uskomattomia yksityiskohtia uintitekniikan hiomisesta huippuunsa. Tämän huomasi kyllä koronakauden aikana. Metsät täyttyivät yhdessä ulkoilevista perheistä, sillä kauppakeskukset ja uimahallit eivät yhtäkkiä olleetkaan käytössä.
10. Tuottavuuden myytti, oman arvon määräytyminen ja statuksen metsästys
Monet asiat, jotka tekevät meistä menestyneen, tekevät meistä samalla stressaantuneita ja onnettomia suorittajia. Metsästämme peräsuoli sykkyrällä mainetta, mammonaa ja valtaa. Miellytämme muita emmekä näe, että se on merkitysetöntä. Mitataanko ihmisen arvoa sillä, miten paljon hän tuo rahaa yrityksen kassaan? Mitataanko hänen tehokkuuttaan sillä, miten aikaisin aamulla hän tulee töihin tai miten myöhään illalla sieltä lähtee? Ovatko tämän puurtamisen seurauksena pihassa seisovat autot ja uusimmat älyhärpäkkeet sen arvoisia? Ja status, jota ne edustavat, onko se tavoittelemisen arvoinen status? Jos ei, niin mikä määrittele meidän arvomme?
Miten sinun arvojasi punnitaan poikkeustilassa? Joudutko tarkastelemaan niitä ja pohtimaan elätkö oikeasti niiden mukaisesti? Muuttuuko arvopohjasi olennaisesti?
