Kaarina Davisin kirja ”Irti oravanpyörästä” kertoo kirjailijan itsensä matkasta suorituspaineiden ja uupumuksen alla työskentelevästä sairaanhoitajasta oman onnensa sepäksi, maalle, ilman vakituisia tuloja. Samalla kirja kyseenalaistaa yhteiskunnan tiukassa istuvia aatteita rahasta, vallasta ja mammonasta. Luin kirjan hypättyäni itse irti oravanpyörästä. Ja huutonaurut tuli monesti, kun tunnistin kirjassa piirteitä entisestä, sokeasta elämästäni. Kirja oli nimittäin todella hauskasti ja nokkelasti kirjoitettu ja sen rivien välissä paistoi huumorilla höystetty itseironia. Lue alta tärpit, joita bongasin kirjasta. Ehkä saat itsekin niistä ajateltavaa. Tai ehkä suutahdat, kun yhteiskuntaan niin syvälle istutettuja ajatuksia kyseenalaistetaan. Lue kuitenkin, sillä suuttumuksesta selvittyäsi saatat ymmärtää suuttumuksen perustuvan pelkoon siitä, ettei tapa, jolla maailma pyörii, olekaan tuttuudestaan ja turvallisuudestaan huolimatta se paras. Vaan uskaltaisitko sinä singahtaa irti oravanpyörästä?
1. Elämäntyylimme on kallis
Menestystä mitataan ulkoisella olemuksella ja kyvykkyydellä kuluttaa. Koko yhteiskunnan pyöriminen perustuu näille kahdelle asialle. Ja voidaksemme ylläpitää kuviteltua menestystämme, pitää meidän ansaita aina vain enemmän ja enemmän rahaa. Onhan kotimme hienompi, jos sisustamme sen vuoden muotiväreillä. Ja olemmehan kauniimpia, jos kääräisemme naamamme yöksi lampaanpaskanaamioon. Joka oli muuten kallis. Ja näytämmehän naapurin silmissä menestyviltä, jos pihassamme on uusi auto. Joka tosin ei vuoden päästä ole enää uusi.
Totumme saavuttamaamme elintasoon hyvin nopeasti ja se, mikä eilen teki meistä menestyneitä ja hyvännäköisiä ei tänään tunnukaan enää missään. Siispä haluamme taas uutta ja enemmän, näyttävämpää ja kalliimpaa. Kulutustottumuksemme pitävät meitä avioliitossa palkankorotusten kanssa. Vaan mitäpä jos ymmärtäisimmekin, ettei ruumisautossa ole peräkärryä eikä käärinliinassa taskuja? Voisimme vapauttaa itsemme tavaralonkeroiden puristuksesta sekä vaihtaa seuraavassa kappaleessa esittelemäni työmaat terveeseen laiskotteluun. Tai johonkin toimintaan, joka edustaa arvojamme.
Lapseni mielestä Tesla on ehkä maailman magein auto ja olisi siistiä omistaa sellainen. Voisin esimerkinomaisesti esittää hänelle, miten saan hankittua Teslan ottamatta suurta pankkilainaa ja jopa maksamalla entiset velat pois ennen auton hankintaa: Pankin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan olen asuntolainoistani vapaa, ihan oman asunnon omistaja vuonna 2042. Käytetyn Teslan voi saada 40 000 €: lla. Saa halvemmallakin, mutta halvin on aina epäilyttävä. Koska olen vuonna 2042 velaton, voin säästää autoa varten 1000 € /kk olettaen kuitenkin, että venytän eläkeikää. Tämä on myös sama hinta, minkä kylläkin maksaisin osamaksulla ostaessani aton velaksi. Mutta kun velkaa en halua ottaa. Minulla kestäisi 40 kuukautta eli 3 vuotta ja 4 kk säästää rahat auton ostoon. Olettaen, etten matkusta enkä ostele mitään ylimääräistä vaan kitkuttelen makaronilla ja että olen ylipäätään töissä. Voisin siis ostaa auton jotumatta taas velalliseksi vuonna 2046. Tällöin teini- ikäisellä lapsellanikin on jo kenties teini- ikäisiä lapsia, jotka mankuvat oravanpyörässä painivaa lapsiparkaani kohottamaan koko perheen statusta Teslalla. Vaan voinhan ottaa velan. Sitten näytän menestyneeltä ja olen varmasti onnellinen. Eikä minun tarvitse edes murehtia velan maksamisesta takaisin. Se jää lasteni murheeksi minun singahdettua ilmavoimiin. Huom; Laskelmassa ei ole huomioitu latauspisteen rakentamista. Hinta on päivän hinta käytettyjen autojen verkkokaupasta.
2. Mikä työmaa!
On auto ja autotalli, nurmikko ja leikkuri, vene ja sille talvisäilytys, talo ja sen julkisivumaalaus, mökki ja sen jäätyneet putket, mopo ja sen vakuutus, kolme kaapillista vaatteita ja pesukone, rakennekynnet ja niiden huolto, sukset ja niiden voiteluun vaadittava teline ja telinettä varten varasto. Emme ole tajunneet, että sijoittaessamme käteistämme (tai pankin tai pahimmassa tapauksessa pikavippilaitoksen käteistä) roinaan, sijoitamme samalla roinan kunnossapitoon, huoltoon, säilytykseen, arvonalenemiseen ja päivitykseen. Eli uuden ostamiseen. Samalla sijoitamme omaa, arvokasta aikaamme siihen hemmetin stuff managementiin, kuten itse kotona tätä roinahuoltoa tituleeraan. Melkoinen työmaa, eikö? Ja vielä kallis sellainen.
Jos aivan rehellisiä ollaan, käytän stuff managementiin tuhlatun ajan mieluummin säveltämiseen, neulemallien suunnitteluun, Murph- challengen läpivetämiseen, lapseni legolentokentän vessan rakentamiseen tai puolisoni rintalihasten hiplailuun.
3. Mikä avuksi, jos masentaa?
No mutta, ei hätää, sillä maailmahan on pullollaan kikkakakkosia, joiden avulla selätät pikku ahdistukset aivan käden käänteessä. Tarvitset vain rahaa ja uskoa siihen, että kaikki tämä hömppä toimii. Tarjolla on noitarumputerapiaa, puiden halailua, aarreaskartelua, nuotiolaulelua, enkelikursseja, naisten saarta, sieniä ja milloin mitäkin villityksiä. Ja sitten on tietenkin lääkkeet.
En tietenkään kyseenalaista lääkkeiden merkitystä tapauksissa, joissa niistä oikeasti on apua. Ja kukin saa puolestani käyttää omalla kohdallaan hyväksi havaitsemaansa ahdistuksenhallintamenetelmää, oli se sitten slaavikyykyssä mumisemista tai ripaskan tanssimista pöydällä. Rohkenen kuitenkin esittää, että nämä menetelmät hoitavat oiretta. Uupumuksen, masennuksen ja ahdistuksen lähteelle pääseminen vaatii enemmän kuin rahan syytämistä muotivillityksiin. Omalla kohdallani jouduin tekemään (tai siis sain tehdä) erittäin analyyttista pohdintaa omista arvoistani sekä siitä, elänkö arvojeni mukaista elämää. Vasta sitten uskalsin lähteä tekemään muutoksia. Ja muutosten tekemiseen ei muuten tarvittu henkiparannusta, horoskooppeja, korvakynttilöitä eikä suoliston tyhjennyshoitoja. Siihen tarvittiin uskallusta ja peilikuvan tuijottelua sekä sitoumusta sekä itseltä että samassa taloudessa asuvilta.
4. Mitä työpaikan pitäminen maksaa?
Saatat kuvitella laskevasi tuntipalkkasi jakamalla palkkanauhallasi törröttävän kuukausikorvauksen kuukaudessa tekemilläsi tunneilla. No periaatteessa kyllä, mutta käytännössä tilanne on hiukan eri. Kaarina Davis oli laskenut, että vähennettyään palkkakuitin tuntipalkasta 10,60 € työssäkäymisen edellyttämät menot, hänen tuntipalkkansa pyöri viiden euron huitteilla. Eikä hän kokenut, että tuo tuntipalkka olisi ollut riittävä korvaus ensinnäkään siitä työstä, mitä hän teki muttei myöskään kärsimästään stressin, unettomien öiden ja vapaa- ajan puutteen määrästä. Tein itse tämän laskelman ja se oli varsin herättelevä. Todellinen tuntipalkkani on noin 60 % palkkakuittini tuntipalkasta. Eli peräti 40 % palkastani menee työpaikan ylläpitämiseen ja siihen liittyviin kustannuksiin.
Jotta saat käsityksen siitä, mitä lasken työpaikkaani liittyviksi kustannuksiksi, selvennän asiaa alla olevassa esimerkinomaisessa listassa:
- Verot
- Työeläkemaksut
- Työttömyysvakuutusmaksut
- Ammattiliiton jäsenyys
- Auton vakuutus
- Bensat
- Auton arvon aleneminen
- Työpaikkalounaat
- Päiväkoti
Lisäksi itse laskin, että työmatkaani käytettävä aika on pois vapaa- ajastani. Eli viikottainen työhöni käytettävä aika on työsopimukseen kirjattujen varsinaisten työtuntien 30 kpl sijaan 33 tuntia vaikkei työmatkaan käytettävää aikaa lasketa työajaksi eikä siitä makseta palkkaa. Tällä hetkellä työni ei verota vapaa- aikaani muutoin kuin työmatkojen muodossa. Mutta epäsuorasti työtunneiksi voisi myös laskea palautumiseen vaadittavan ajan, yöllä hereillä työasioiden vuoksi vietetyt tunnit sekä työeskapismiin käytettävät tunnit kuten esimerkiksi pään nollaamisen rankan viikon päätteeksi. Kustannuksiin voisi laskea kalliit, työstä toipumiseen tarkoitetut lomat, matkaliput, edustusvaatteet tai mitä vaan mieleesi tulee. Esimerkinomaisen laskelman todellisesta tuntipalkasta voit lukea myös täältä.
Melko kallista touhua, työn tekeminen. Parasta siis tehdä työtä, jolla on merkitystä.
5. Tehokkaasti kehdosta hautaan
Nopeammin, korkeammalle, isommin, tehokkaammin, näyttävämmin ja kalliimmin. Näin meille opetetaan lapsesta lähtien. Meitä roikotetaan kainaloista, jotta opimme luistelemaan nopeammin kuin naapurin pennut. Meitä raahataan harrastuksesta toiseen pikaruokaa takapenkille syytäen, jotta ymmärrämme hypätä oravanpyörään jo nuorena. Meitä tuupitaan työelämässä arvokkaimman tittelin kisassa. Meille mainostetaan autoa, jota ilman emme ole mitään. Ja kun olemme tehokkaan ja kasvavan yrityksen hyväpalkkaisia johtajia, joilla on edellä mainitsemani auto tallissa, olemme menestyshierarkian huipulla.
Mutta miksei meille tällä samalla paatoksella tuputeta luovuutta, vapaaehtoisuutta, luonnomukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta kyselee kirjassaan Kaarina Davis. Ja jos raha kerran ratkaisee, miksei kouluissa opeteta hekilökohtaista taloutta, sijoittamista tai cv:n kirjoittamista? Jos opetettaisiin, osaisimmeko ajatella omilla aivoillamme? Mikä tietysti on pelottava ajatus, sillä oravanpyörä pyörii parhaiten, jos ei kukaan pyristele sieltä pois.
Jos kerron tähän pienen esimerkin päiväkodista: Lapseni oli kaatanut lattialle laatikollisen legoja ja sitten hän ui niissä. Tilannetta edelsi lievä turhautuminen ja tämä oli hänen mielestään oiva tapa purkaa sitä. Melkein turskahdin nauruun, kun tilannetta minulle päivän päätteeksi purettiin enkä oikein ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. ”Ehkä päiväkoti ei sitten sovellu lapsellenne.”, todettiin minulle lapsestani, joka oli uskaltanut avata vitriinin oven, tulla sieltä ryminällä (kirjaimellisesti) ulos, tehdä jotain aivan pöyristyttävää ja vielä liannut vaatteensa mennessään. Tälle kun teini- isässä ollaan hiukan naureskeltu, on toinen lapseni kertonut toimineensa vallan samalla tavalla, mutta katseilta piilossa. Jottei ensinnäkään jäisi kiinni ja jotta saisi uida legoissa ihan rauhassa. Mokomat kapinalliset. Molemmat. Ihan pääosin selväpäisiä niistä omasta mielestäni on kuitenkin tullut vaikka tursuilivat oravanpyörän pinnojen välistä välillä itsensä loukaten jo pieninä.
6. Ostoksilla käymisen tuskallinen vaikeus
Tarvitsemmeko tosiaankin vähärasvaista, lisättyjä kuituja, sokeritonta, vitamiinipuristeita, väritöntä, mautonta, hajutonta, kaiketonta ja mitääntöntä? No tietenkin tarvitsemme. Olemme niin epäterveitä, että tarve on meille luontaisesti olemassa ja vastaukset pulmiimme löytyvät kaupan hyllyiltä. Onhan puristetun mustikkakapselin nappaaminen paljon helpompaa kuin takametsän puskassa tonkiminen. Ja pohjaton proteiinitarpeemme tulee tietenkin tyydytettyä proteiinipitoisilla, pitkälle prosessoiduilla proteiinituotteilla. En ymmärrä, miten mummoni selvisi 95- vuotiaaksi punajuurilla, porkkanoilla, kirnuvoilla ja itse tehdyllä leivällä tehden vielä kovin raskasta työtä niitä punajuuria kasvattaessaan. Hirveän köyhää ravintoa. Kyllähän possuille syötetty protsku kulminoituu meissä tietenkin aivan lihaksiapullistaviksi protskumääriksi. Sen sijaan, että itse söisimme niitä possuille syötettäviä turhia kasvisprotskuja. Luetko sarkasmin tursuilevan rivieni välistä?
Entäpä luomutuotteet? Näen ehkä Kaarina Davisin tapaan pienen paradoksin siinä, että luonnomukaisesti viljellyt, terveelliset ja tuoreet tuoteet merkitään ”puhdas”- merkeillä? Eikö olisi loogisempaa merkitä ei luomut tuotteet varoitusmerkeillä? Kyllä se syöminenkin vaan on tiedettä. Paras pysytellä purkeissa ja valmisteissa, ettei jää puutteita ruokavalioon.
Meille on kovin helppoa hakea autolla kaupasta mitä vaan tarvitsemmekaan. Ja sitten syödä se puukertishaarukalla, jottei tarvitse tuhlata vettä tiskaamiseen. Olemmehan kuitenkin niin kovin ympäristötietoisia. Harvemmin kuitenkaan oikeasti ajattelemme tuotteiden valmistamisen, pakkaamisen ja kuljettamisen hiilijalanjälkeä. Lue esimerkiksi Virve Fredmanin ajatuksia herättelevä kirjoitus siitä, miksei luonnonkosmetiikka välttämättä ole aina se paras ratkaisu.
7. Kaikkihan me rakastamme luontoa
Eikö olekin ihanaa käydä juoksulenkillä pururadalla, ihastella laineiden liplatusta rantabaarin terassilla tai haistella vastaleikatun nurmikon tuoksua? Allekirjoitan. Pidin ennen itseäni näiden asioiden perusteella ihmisenä, joka rakastaa luontoa ja rentoutuu luonnon helmassa. Vaan mitä minä tiesin? Olemme ajautuneet niin kauas oikeasta luonnosta, että nämä näennäiset ja hiukan minä- lähtöiset tavat olla luonnon rakastajia ovat ainoita tapoja, joita edes tiedämme. Pururata on tekemällä tehty, lokit kiusaavat rantabaarin luonnonrakastajia ja nurmikko on itse asiassa aika kaukana luonnollisesta luonnosta.
Kaarin Davis on luontoalan yrittäjä ja itsekin opiskellut luontoa lukemalla, ottamalla selvää ja tarkkailemalla. Tiesitkö, että lokki kirkuu varoittaakseen? Muut linnut, eläimet ja öttiäiset saavat aikaa puikkia vaaralta piiloon, kun lokki kajauttaa äänitorvellaan. Ja tiesitkö, että metsän suojelusta maksetaan? Niin avohakkuustakin, mutta suojelemalla metsää voi säilyttää esimerkiksi roskapuina pidettyjä haapoja. Jotka tarjoavat kasvualustan ja kodin kymmenille lajeille, joista jotkut ovat uhanalaisia. Tiestikö, että rikkaruohot saattavat kertoa jotain maaperän laadusta? Et siis sinäkään ehkä olekaan ollut luonnonläheinen tai oikea luontorakastaja. Olet vain nauttinut luontomaiseman minulle suomasta luksuselementistä. Kuten minä.
Miksi? Onko pakko?
Miksi meidän pitää olla niin kunnollisia? Pitääkö meidän suostua ja myöntyä vain miellyttääksemme tai ollaksemme kilttejä pikkuoravia? Pitääkö tämä kaikki vain kestää? Pitääkö jaksaa pyöriä siellä oravanpyörän rattaissa kiltisti, kyseenalaistamatta mitään? Vai uskaltaisimmeko kapinoida ihan pikkusen suorituskeskeisyyttä vastaan? Toki tämä jokseenkin muodikas mutta silti vielä vähemmistöryhmän harjoittama hidastaminen saatetaan suorittajien toimesta nähdä uhkaavana vastarintanta. Kyseenalaistetaanhan hidastamisessa kaikki vanha, totuttu ja normi. Ei uskalleta hypätä tuntemattomaan kun vaihtoehtona on tuttu ja turvallinen. Ja loppuunpolttava…
Ilmoilla olen huomannut olevan myös pientä kateutta. Ystävieni piirissä se ilmenee onneksi rohkaisevana ihailuna; ”Sä uskalsit tehdä sen, hieno juttu, olen ehkä vähän kade, pystyisinpä itsekin!”. Mutta monien muiden keskuudessa supsutellaan, että ”Eihän noin voi tehdä, en ikinä ottaisi tuollaisia riskejä, kenties se on hiukan laiska.”.
Ehkäpä olenkin hiukan laiska. Mutta terveellä tavalla. Eikä minulla ole kiire mihinkään. Minulla on työ, jolla on tarkoitus sekä vapaa- aika, jolloin tursuilen energiaa luovuudelle, liikunalle ja perheelleni. Rahhookin on ku roskoo. Sillä en ostele rahalla, jota minulle ei ole, mitään turhaa miellyytääkseni ketään, kenestä en edes pidä. Paras singahdus, minkä ikinä tein. Se irti oravanpyörästä loikkaaminen. Eli ei ole pakko.
