Töissä on kauhea kiire. Joutuu tekemään kahden ihmisen työt, tekemään pitkää päivää ja vielä venyttämään iltaa. Pomo vaatii sitä, alaiset tätä ja asiakkaat tota. Singahtelet siis sinne, tänne ja tonne kuin sammakko kirnussa. Kannattaa siis olla armollinen itselleen. Anna kehollesi aikaa palautua ja rahoittua. Ehdit kyllä lähteä lenkille huomennakin. Eikä joka päivä tarvitse kokkailla. On ihan ok syödä eineksiä pahimpaan kiireeseen. Olet ansainnut rentoutumishetken sohvalla viinilasin kanssa. Eikä parin kuukauden tauko lenkkeilyssä ole pahitteeksi. Pitäähän keholle antaa aikaa palautua ja levätä. Ole itsellesi armollinen.
VÄÄRIN!
Lopeta itsesi höynäyttäminen
Tämä ei ole armollisuutta. Se on laiminlyömistä. Itsesi laiminlyömistä. Jollain ihme kikkasvippasella meidät on kuitenkin opetettu uskomaan, että oman hyvinvoinnin laiminlyöminen on armollisuutta. Ja että on ok nipistää omasta hyvinvoinnista, jotta jaksaa painaa töissä pitkää päivää. En kertakaikkiaan ymmärrä, että miten ihmiset jaksavat höynäyttää itseään niin pahasti uskomaan olevansa armollisia itselleen tällä häränkakkelsbergillä. Ja aiheuttamalla tällä ”lempeällä armollisuudella” itselleen vielä kovemman vauhdin oravanpyörässä puhumattakaan siitä entistä rapaisemmasta kunnosta. Lopeta oman linssin viilaus heti ja käske peilistä tuijottavaa kalpeaa raskaan työn raatajaa menemään sinne lenkille. Ole itsellesi armollinen.
Käännä koko kuvio upp och ner
Armollisuutta on pienentää työkuormaa niin, että aikaa ja energiaa pitää huolta itsestään ja perheestä on tarpeeksi. Kun ymmärsin itse tämän, alkoi aivan uusi elämä. Luovuin iltakokouksista, aamukokouksista ja ylipäätään kokouksista, vaihdoin työpaikkani sellaiseen, joka ei ulota lonkeroitaan vapaa- aikaan ja yöuniin, luovuin esimiestehtävistä ja suuren yrityksen byrokratiasta ja visio-missio-arvo-häränkikkarebingosta. Teen myös neljäpäiväistä viikkoa. Joten kokonaisen päivän viikossa voin tehdä Ihan Mitä F#¤%ing Huvittaa! Ja vähitellen tuntui, että aikaa ja virtaa alkoi olemaan kirjaimellisesti vaikka muille jakaa. Miksi luopuisin omasta terveydestäni, harrastuksistani, lasteni hullutteluista tai puolisoni pöllöttelyistä vain, jotta jaksaisin painaa enemmän töitä? Miksi töitä ylipäätään pitää jaksaa painaa enemmän? Ei siitä palkkaakaan makseta, että venyt, vanut, ritiset ja paukut omasta vapaa- ajastasi.
Tyypillinen päivä ennen ja nyt
Ennen:
- Aamuruuhkassa kokoukseen, huhhhuh ehdin juuri ja juuri mutta tiukkaa teki. Onneksi ukko hoiti aamukatastrofit kotona.
- Kokouksesta kokoukseen, huhhhuh ehdin juuri ja juuri mutta tiukkaa teki. Edellä autoileva kettuilee minulle varmasti tahallaan ajamalla hitaasti.
- Kokouksesta seuraavaan kokoukseen, huhhhuh ehdin juuri ja juuri mutta tiukkaa teki.
- Seuraavaan kokoukseen en ehtinytkään, myöhässä, noloa.
- Ai niin, lounas. Kolmiomajoneesiällöke autossa yhdellä kädellä.
- Paperihommia, kesken jäi, ei ehtinyt. Teen ne ensi vuonna. Ehkä.
- Tuuraus jossain turhanpäiväisessä peenjauhantapalaverissa, työkaverin lemmikkimarsun kaiman varvas kun murtui. Tai sitten sillä on burnout. Siis työkaverilla. Tai marsulla. Molemmilla, stna.
- Iltakokouksen valmistelu ja siitä ahdistuminen.
- Välikuolema omalla pulpetilla. Voisin lukea 248 sähköpostia, mutta eivät ne sieltä minnekään karkaa, vaikken luekaan niitä.
- Se helvetin iltakokous.
- Mitä tänään syödään? Ai kuka? Ai niin, perhe…En tiä. Voileipiä ja viiniä.
- Ai niin pyykit. Ehkä huomenna, nekään eivät karkaa. Olen tänään itselleni armollinen, skippaan jumpan ja vajoan sohvalle iltaviskin kanssa.
- Sänkyyn väkisinmakaamaan, uni ei tule. Mutta ainakaan en ajattele töitä. ”Älä ajattele töitä, älä ajattele töitä, älä ajattele töitä…”. Ajattelen töiden ajattelemattomuutta. Suorastaan käskytän itseäni olemaan ajattelematta töitä. Koko yön.
Nyt:
- Hidas aamu. Kahvia ja avokadoleipiä teinien kanssa, joiden hiuksissa on tähtipölyä vielä yön unista. Kuopus veti peiton vielä korvilleen.
- Eskarille.
- Aamuläpät eskarin pihalla tutun open kanssa.
- Töihin. Veetuilen takana ajavalle rattiragelle ajamalla itse oikein hitaasti, suorastaan nopeusrajoitusten mukaisesti. Kuinka nautinnollista.
- Kiva työpäivä. Sopivasti mielekästä tekemistä. Välillä pikkuhässäkkää, välillä aikaa kahvikupposelle. Ties vaikka lounastreffit sen meillä asuvan kuuman tyypin kanssa.
- Kotiin. Olen armollinen itselleni ja puikahdan yrityspostiin viemään päivän paketit ennen iltapäiväruuhkien alkamista.
- Lenkille kaverin kanssa. Juuri sen, joka on armollisuuden nimissä ja työkiireisiin vedoten laiminlyönyt liikunnan viimeisten viikkojen aikana ja nyt rapakuntoaan päivittelee… Tiedän rakas, että luet tämän. Tiedän myös, että huumorisi kestää tämän ;).
- Teinin matikankokeeseen pänttäämistä. Salakeksipaketin avulla se on hauskempaa.
- Kepparitallin askartelupaskartelua kuopuksen kanssa.
- Uuden kevätkäärylereseptin testaus toisen teinin kanssa.
- Uppoutuminen Beethovenin sonaattiin pianolla.
- Lassemaijan etsivätoimiston lukua kuopukselle.
- Ne pyykit. Kuopus taittelee sukat. Se on söpö.
- Blogiteksti- inspiraation ammennusta tuoreimmasta Talouselämästä.
- Jack Whitehall: Matkalla isän kanssa. Hauska ja erilainen matkustusohjelma. Tai Gordon, Gino and Fred: Roadtrip. Ihan hulvattoman hauska. Sopivaa, aivotonta iltaviihdettä koko perheelle. Jopa teinit nauravat. Onneksi on iso sohva.
- Tyy päänyyn ja unta palloon. Koko yön. Tai jotain muuta makkariviihdettä Mr. kaksmetrii- satakiloo siinä vieressä…
Kumpi parempi? Se ylempi, ”armollinen” versio vai alempi, oikeasti armollinen versio? Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan sohvalla lojumista. Ja pakastepizzan syömistä siinä aina silloin tällöin. Mutten tee sitä armollisuudesta itseäni kohtaan. En myöskään ole laiska töidenvälttelijä. Haluan rakastaa tekemisiäni, myös työtäni, en uhrata terveyttäni raatamisen alttarilla.
