Uskokaa tai älkää, mutta sain ne laadittua. Kauppalistoineen päivineen. Exceli on niin insinöörimäisen hieno, että olen suorastaan ylpeä siitä.
Miksi? Koska se ohjaa arkea lean- malliseen helppouteen huomattavalla tavalla. Meillä ei tarvitse enää panikoida ”Mitä tänään syötäisiin?”- kysymysten parissa eikä käyttää aikaa paniikinomaiseen ruokakaupassa käyntiin päivittäin. Aikaa jää siis vaikka urheiluun tai sellonsoittoon. Tiedämme aina, mitä tänään syödään ja sunnutaina tai maanantaina tehdyn keskitetyn kauppareissun jälkeen kaikki ainekset löytyvät jo jääkaapista. Poikkeuksena esimerkiksi tuore kala, jonka haemme siis tuoreena. Toinen syy listojen laatimiseen on se, että takaamme niillä monipuolisen ja terveellisen sekä helposti valmistettavan ruoan joka päivä. Kolmas syy on edullisuus. Näillä listoilla ruokabudjettimme pysyy aisoissa ja viikottaista ruokavarastoa tarvitsee täydentää vain aamiaistarvikkeiden ja satunnaisten maitotölkkien muodossa.
Listojen laatiminen oli hauskaa. Lähkökohdat ovat seuraavat: Maanantaina syödään liharuokaa, tiistaina kasvisruokaa, keskiviikkona kanaa, torstaina kalaa, perjantaina ”herkkua”, lauantaina kasvisruokaa ja sunnuntaina jotain vähän fiiinimpää, jonka valmistamiseenkin voi käyttää hiukan enemmän aikaa. Käytämme paljon satokauden kasviksia ja kotimaista lihaa.

Esimerkkiviikko:
Reseptit ovat pääosin omissa päissämme tai itse keksittyjä. Tutut ja hyviksi havaitut reseptit helpottavat ruoanlaittoa ja maistuvuutta myös perheen pienimpien parissa. Uusia reseptejä kokeillaan pääosin viikonloppuisin tai jos esimerkiksi teini- ikäisen tyttäremme kokkailuinspiraatio yhtäkkiä iskee.
Maanantai: Chili con carne
Tiistai: Kasvissosekeitto ja paahdettu kukkakaali
Keskiviikko: Kaalilaatikko kanan jauhelihasta
Torstai: Kalacurry
Perjantai: Pizza
Lauantai: Halloumimasala
Sunnuntai: Paahtopaisti kaurakermakastikkeella
Esimerkkiviikon kauppalista:
Jauhelihaa 400g, kanan jauhelihaa 400 g, seitifileitä 400 g, kalkkunaleike, salami, ulkopaisti 1 kg.
Sipulia, valkosipulia, porkkanoita, perunoita, kukkakaali, kaali, tomaatteja, paprikaa. Kaikkia näitä kohtuu paljon.
Herkkusieniä, vihreitä papuja, valkoisia papuja, kidneypapuja, tomaattimurskaa.
Riisiä, lihaliemikuutioita, täysjyväjauhoja, kuivahiivaa, currytahnaa, masalamaustetta.
Juustoraastetta, halloumia, kaurakermaa.
Kauppalasku 84,03 €. Ei paha viikon päivällisistä viiden hengen perheessä. Tosin te, jotka yritätte luoda naapuriin vaikutusta kantamalla kotiin kalliin luksusruokakaupan kasseja, nielkää ylpeytenne ja lompsikaa sinne saksalaisen kilpailijan puotiin. Se ei alenna liituraitojenne raita- arvoa mitenkään. Kalliista luksusruokakaupasta ei lähde seitifileitä neljäysisyillä. Samat fileet siellä on kasiysiysi. Suurin oivallus ehkä on se, että terveellinen ruoka on kuin onkin edullista. Kotimaiset satokauden superkasvikset kunniaan!

Ennen kaupassa käyntiä varmistetaan toki, onko varastoissa valmiiksi esimerkiksi riisiä, pastaa, perunoita, porkkanoita, sipuleita, jauhoja, hiivaa sekä curryyn ja masalaan käytettäviä mausteita tai muita aineksia, joita meillä ainakin kuitenkin aina on. Kauppalista on insiöörimaiseen tapaan laadittu tietenkin niin, että kaupassa kulkeminen etenee sulavasti heviosaston kautta lihoihin ja maitotuotteiden kautta säilykkeisiin. Kaupassakaan siis ei tarvitse säntäillä edestakaisin. Tappiin asti leanattua touhua. Tehokasta ja helppoa!
Eikä meidän näitä listoja tietenkään tarvitse orjallisesti noudattaa. Joskus ruokaa tulee tehtyä niin paljon, ettei seuraavan päivänä tarvitse tehdä ruokaa lainkaan. Tällöin esimerkiksi seuraavan viikon maanantaille riittää ateria. Saatamme myös vaihtaa aterioiden ennalta suunniteltua järjestystä sen mukaan, mikä liha pitää päiväyksen mukaan käyttää ensin. Pääosin ruokaa tulee tehtyä niin paljon, että siitä riittää kuitenkin lounaaksi mukaan töihin. Jätämme tilaa myös improvisoinnille, uusille kokeiluille ja vieraiden kestitsemiselle.
Suosittelen!