Kauhea nälkä

Pizzeria ja ravintola Gusto- Forssan helmi

Gusto on uskomaton ravintola ja pizzeria Forssassa

Siis mikä löytö! Ravintola Gusto Forssassa. Paikka on ehdottomasti vierailemisen arvoinen vaikka pitemmänkin ajomatkan päästä. Me olimme matkalla Espoosta Poriin ja päätimme katstastaa Forssan lounastarjonnan. En ole aikaisemmin tutustunut Forssaan muuta kuin sen linja- autoasemaan bussin ikkunasta, joten korkea oli jo aikakin. Ja Forssa näyttäytyi meille varsin kauniina ja herkullisena.

Gusto sijaitsee vanhan puutalon kellarissa Forssassa. Paikan erikoisuus on käsin muurattu napolilainen pizzauuni sekä pizzapohjien käsintehty leipämainen ja maistuva pohja. Ravintolassa tarjoillaan pizzan lisäksi myös muita napolilaisia herkkuja. Päädyimme tilaamaan pizzat, koska naapuripöytien pizzat näyttivät kerrassaan herkullisilta. Kuva alla kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten lyhyestä virsi kaunis. Oman pizza Totoni päällä komeileva Burrata Mozzarella oli jumalaisen hyvää puhumattakaan rapsakan tuoreista kirsikkatomaateista. Ensi kerralla rohkenen kokeilemaan hiukan erikoisempia yhdistelmiä kuten esimerkiksi Pollo Peraa. Se sisältää mielenkiintoisen sekaelman vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, päärynää ja kanaa. Tai kenties innostun maistamaan muita perinteisiä italialaisherkkuja kuten kasvislasagnea tai päivän kalaa.

Tunnelma ravintolassa oli perheystävällinen. Taisipa ravintolan pitäjien perheitä istua yhdessä lounastamassa ravintolassa samaan aikaan kanssamme. Heräsi iloinen ajatus siitä, mahtoivatko ravintolan pitäjät olla keskenään hyviä ystäviä myös työn ulkopuolella. Henkilökunta oli lupsakkaa ja iloista väkeä, jotka rupattelivat mielellään muun muassa ravintolan seiniä koristaneesta taiteesta.

Ravintola oli sisustettu mielestäni äijien pyörittämäksi pizzeriaksi epätyypillisellä mutta todella kauniilla tavalla. Sisustus oli sopivainen sekoitus kotimaista räsyromantiikkaa ja värikästä bohoa. Tekstiilit, kuten pöytätabletit olivat kadun toisella puolella sijaitsevasta Vorssa Ink- nimisestä puodista, joka tekee muun muassa tatuointeja, korvakoruja ja makrame- töitä. Kurkkaa https://vorssaink.fi/. Olinkin erityisen iloissani siitä, että ravintola oli panostanut paikalliseen ja tuttavien taiteeseen sekä käsitöihin. Se loi paikkaan personaallisuutta ja intiimin tunnelman kielien samalla yhteisöllisyyteen, pienyrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyvistä arvoista.

Kiinnostuin erityisesti jo edellä mainitsemastani taiteesta. Maalaukset ovat Jokioisilla vaikuttavan Juhani Perälän käsialaa. Perälä kuuluu kuulemma Gustolaisten ystäväpiiriin ja maalaukset olivat tilaustyönä ravintolalle tehtyjä. Maalausten punainen lanka oli piippu, joka esiintyi myös ravintolan logossa. Ja värejä rakastavana ihastuin tietenkin taulujen värimaailmaan. Juhanin taidetta voi käydä ihailemassa täällä https://www.facebook.com/juhaniperalaart.

Jos siis tiesi Forssaan käy, poikkea ihmeessä Gustoon herkuttelemaan!

Artikkeli ei ole mainos enkä hyödy siitä taloudellisestsi. Kirjoitus on minun ylistykseni hyvää ruokaa ja kädentaitajuutta kohtaan.

Vastaa