Hidasta elämää

Palautumisesta

woman in white dress lying on hammock

Tuntuupa siltä, että loman ainoa tarkoitus on palautua töistä. Samoin viikonloppujen ja iltojen. Näiden aikana pitää levätä ja olla ajattelematta töitä. Jotta sitten jaksaa taas tehdä niitä töitä. Ikävä kyllä moni on jo tilanteessa, jossa vapaa- ajan ja töiden välille on vaikea vetää rajaa ja käskyt levätä, pitää huoli riittävästä unensaannista ja olla kelailematta työasioita vapaa- ajalla ovat lähinnä epätoivoisen surkeita vitsejä. Näitä vinkkejä kuitenkin tarjoillaan uupuneille, väsyneille ja loppuunpotkituille ratkaisuna palautumisen kanssa kamppaillessa. Mitä jos on liian uupunut edes ajattelemaan palautumista? Jos on loputtomassa oravanpyörässä, josta pääsyä ulos ei näy? Tai jos palautumisesta on tullut pakkomielteistä suorittamista niin kuin toiminnasta kaikilla muillakin elämänalueilla?

En tiedä

En tiedä vastauksia näihin kysmyksiin. Jaan kuitenkin ratkaisut, jotka toimivat kohdallani:

Palautumisen tarve ilmeen usein vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Ideaalitilanteessa palauttava toiminta olisi kaiken toiminnan keskiössä. Tällöin taspaino kaikkien elämänalueiden kesken edesauttaa tilannetta, jossa palautuminen on integroitunut jokapäiväiseen toimintaan. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Ensinnäkin työolosuhteiden tulisi olla sellaiset, että palautuminen, jos sitä ylipäätään tarvitsee, on mahdollista. Eli hallittu työkuorma, riittävä vapaa- aika, merkityksellinen tekeminen ja toimiva työyhteisö taataan. Mietit varmaan mielessäsi, että mahdotonta. Ja niin onkin. Tässä onkin kyse ideaalitilanteesta. Käytännössä, jos pääosa näistä on jokseenkin kunnossa, voisi homma toimia. Esimerkiksi, jos työsi on sinulle merkityksellistä eikä se tunkeudu yöuniisi, on sinulla paljon enemmän resursseja käsitellä työyhteisön haasteita. Tai jos yhteisösi on mahtava, saat apua, kun sitä tarvitset esimerkiksi työkuorman kanssa.

Toisekseen: Olen huomannut kaikista parhaiten palautuvani tehdessäni jotain mikä minussa herättää intohimoa ja saa aikaan flow- tilan. Tiedän, väsyneenä on ihan mahdotonta edes kuvitella jaksavansa, mutta kokeile. Omalla kohdallani kyse voi olla esimerkiksi hölkästä, asteikkojen soittamisesta sellolla, nauruhepulista kuopukseni kanssa, huutolaulamisesta teini- ikäisen tyttäreni kanssa autossa tai poikani jääkiekkopelin seuraamisesta. Tällöin ei aivoissani ole kerta kaikkiaan tilaa miettiä mitään muuta. Toisin kuin silloin, kun yrittän epätoivoisesti saada unta hokien itselleni, että ”Älä ajattele työasioita”…

Suuri vaikutus on myös niillä ihmisillä, joiden kanssa jaat elämäsi. Monet perheet ja pariskunnat potkivat toisiaan nilkkoihin tässä asiassa. Ei anneta toisen harrastaa, nalkutetaan jokaisesta illasta poissa kotoota, tapellaan siitä kumman vuoro on viedä roskat tai nukuttaa lapsi. Jos ollaankin ilta poissa kotoota, voi olla varma, että aamuyöllä napsahtaa vaipanvaihto- ja koirankusetusnakki. Ja viimeistään aamulla alkaa moralisointi varamakkarin kovalla patjalla makaavalle hulttiolle. Mutta pitäkää häkin ovi auki. Onnellinen lintu lentää takaisin. Antakaa toistenne mennä, viekää krapulaiselle kukkia ja pizzaa sänkyyn, viekää itse ne roskat. Ja teekupponen tai olut sille vanhemmalle, jonka vuoro on katsella Netflixiä toisen nukuttaessa lasta. Saatte sen kaiken takaisin. Jos koet voivasi olla kotonasi ja rakkaittesi seurassa aivan oma itsesi, edellytykset saada myös kotoota tukea palautumiseen ovat huomattavasti paremmat.

Älä myöskään ole sellainen kuin odotetaan. Ole kapinallinen. Murra kahleet. Ymmärrän, se vaatii rohkeutta, ehkä uuden työpaikan ja sitä, että kestät entisten ystäviesi moralisoinnin kevythelmaisuudestasi. Et tietenkään halua pudota tyhjän päälle etkä saatta perhettäsi taloudelliseen ahdinkoon. Mutta tee tilanteelle jotain. Heti kun se on mahdollista.

boats near pier on lake in fog
Photo by Sami Anas on Pexels.com

Maistuisiko elämä, josta ei tarvitse lomaa?

Se kuulostaa itse asiassa suorastaan tylsältä. Jos onnistuu hankkimaan itselleen työpaikan, joka ei levittele lonkeroitaan yöuniin ja jossa saa tehdä itselleen tärkeitä asioita, ei lomalle ole varsinaista tarvetta. Myöskään viikonloput eivät ole epätoivoisia yritelmiä korjata univelkaa eivätkä illat kotityöhelvetin välttelyä sohvalla viinilasin kanssa. Olen itse huomannut, etten enää odota lomia kuin kuuta nousevaa. En aloita lomaani lopen uupuneena yrittäen toipua rankasta työvuodesta. Kun loma koittaa, olen täynnä virtaa tehdä kaikkiea kivaa työvuodesta toipumisen sijaan. En elä perjantaita varten enkä rämmi arki- iltoja sumussa. Elän hetkessä. Iltaisin pyöritämme kyllä arkirumbaa, mutta siihen löytyy energiaa. Harrastamme kaikki ja siihen löytyy aikaa. Viikonloppuisin to do- lista on tyhjä ja voimme vaikka pitää vaahtokarkinsyöntikisat, jos siltä tuntuu. Lomilla emme palaudu vaan teemme kaikkea sitä, mitä haluamme tehdä. En myöskään kammoa maanantaiaamuja enkä lomalta paluuta. Ne ovat päiviä muiden seassa.

Voi siis kuulostaa tylsältä, ettei odota lomia. Eikä somea tarvitse täyttää lomillelomps-, vihdoin loma-, tämä on niin ansaittu-, tai tätä on niin odotettu- skumppakuvilla. MUTTA, elämä voi tällöin olla yhtä lomailua.

Tämähän on tietenkin mahdottomuus

Ymmärrän olevani erityisasemassa. Jopa meidän kotimaamme kaltaisessa hyvinvoivassa valtiossa monen kohdalla tilanne on mahdottomuus. Tuuraajia ei ole, töitä on toivottoman paljon liikaa, tekijöitä liian vähän ja pehmeät arvot jäävät rahantakomisen jalkoihin. Lomaa on maailman mittakaavalla Suomessa kiitettävästi, mutta se menee palautumiseen. Vuorotyöläisillä saattaa olla yksi vapaapäivä pitkien vuorojen välissä, joka menee asioiden hoitamiseen ja pyykkirumbaan. Tai sitten heillä on aamuvuoro heti iltavuoron perään. Eikä näkymiä mahdollisuuksista tehdä muutoksia ole.

Liikenne, tuo kaaos, jossa tämä kaikki ruumiillistuu

Ihan röyhkeästi omasta ja muiden turvallisuudesta piittaamatta kaahaillaan aamuruuhkassa. Siellä ne veentärkeät, aivan täysin korvaamattomat pukuoravat raivoavat tiensä peentärkeisiin palavereihinsa nyrkit ja keskisormet pystyssä ja ennen kaikkea myöhässä. Tämä näkyi etenkin syksyllä, kun etätyösuositus hetkeksi poistui. Oi sitä autuutta ja rauhaa, mikä liikenteessä vallitsi, kun nämä maailman kuninkaat istuivat kalsareissaan kotonaan koneen ääressä. Lempipuuhaani liikenteessä on ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti, jarruttaa moottorilla liikennevaloihin ja lähteä varsin rauhallisesti taas siitä liikkeeseen seuraten samalla peruutuspeilistä, miten mittasuhteetonta rattiragea tämä aiheuttaa niissä hätähousuissa, jotka ykkösluokan menopeleissään kaahailevat matkalla ykkösluokan helvettiin. Tajuamattaan sitä itse. Ja kaiken tämän pakinan takana on oikeasti vain kasa loppuunpalaneita hermoraunioita.

black rolls royce racing fast down street of city
Photo by Ihor Lypnytskyi on Pexels.com

Pahoittelut. En siis osaa tarjota ratkaisuja palautumispulmaan. Sen tiedän kuitenkin, että neuvot levätä, olla ajattelematta työasioita yöllä ja taata riittävä unen ja liikunnan määrä eivät ratkaise ongelmaa. Ne saavat aivot laukkaamaan vaan vielä kahta kauheammin, kun joutuu stressamaan vielä siitäkin, ettei stressaa liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Captcha loading...