Oman maan mansikat

Lumenvalkeaan

Ikkunan läpi näin, että ulkona satoi lunta. Lumihiutaleet olivat suuria kuin valkoiset höyhenet. Terveiset taivaan reunoilta leijuivat maahan ja sulivat heti. Huhtikuisen aamun ilotulitus.

Radiossa soi Surupuku. Jos maailma jatkaa pimeän matkan taivallusta, pukeudun surupukuun ja se on musta. Vaan tänään verhoudun lumenvalkeaan. Sillä maailmassa on pelkkää oikeutta.

Avaat silmäsi ensimmäisen kerran. Katsot niillä omiini ensimmäisen kerran. Olet vihdoin siinä, mihin kuulutkin. Sylissäni. Missä olet aina ollut oleva, aikojen alusta asti. Aika pysähtyy. Sitä ei enää ole. On vain aamu, valkoiset höyhenet ja sinä. Toit tullessasi kevään.

Minun lapseni, tyttäreni.

Artikkelin kuva: P. Määttä

Vastaa