Disneyn Frozen- elokuvat saivat aikaan ennenäkemättömän ilmiön pienten ja ehkä vähän isompienkin tyttöjen keskuudessa. Yhtäkkiä pienet prinsessat eivät pukeutuneetkaan enää pinkkiin, vaan siniseen. Sininen ei olekaan vain poikien väri. Eikä tyttöjen tarvitse pukeutua pinkkiin näyttääkseen söpöiltä. Kaupallisuuden takana, joka tyhjensi vanhempien lompakot prinsessan vaatekaapin uudistuessa, on kuitenkin vahva viesti.
Sininen onkin tyttöjen väri
Sininen on taivaan väri ja se edustaa rauhallisuutta, toivoa ja positiivisuutta. Väri edustaa myös luotettavuutta, luovuutta, voimaa ja menestystä. Disneyn elokuvissa on itse asiassa kautta aikojen käytetty sinistä nimenomaan tyttöjen vaatteissa. Muistattehan Tuhkimon, Lumikin, Yasminen, Mulanin, Arielin? Kaikilla heillä on yllään sinisen eri sävyjä. Viesti on siis melko vahva; Myös tytöt voivat olla vahvoja, myös työillä voi olla auktoriteetia, myös tytöillä voi olla sanottavaa. Tämä on tärkeä viesti maailmassa, jossa tytöt edelleen ovat altavastaavien asemassa. Elokuvissa tytöt hallitsevat maailmaa ja pojista on tehty pahiksia, höppänöitä tai yhteiskunnallisesti alemmassa asemassa olevia. En usko, että tällä ollaan varsinaisesti haettu miesten alistamista, mutta tämä ylösalainen asetelma saattaa herättää ajatuksia tytöissä, jotka eivät usko mahdollisuuksiinsa maskiliinisessa maailmassa.
Sinisen värin eri merkitykset ja tulkinnat on piilotettu varsin taitavasti elokuvan juoneen, tarinankerrontaan, ihmissuhteisiin, oivalluksiin sekä opetuksiin tunteista, käyttäytymismalleista ja statuksesta. Esimerkiksi, vaikka kummatkin sisaruksista, Elsa ja Anna ovat monessa elokuvien tilanteissa lähellä menettää toivonsa ja vaipua itsesäälin syövereihin, saavat he luovuuden ja rohkeuden kautta voimaa painaa eteenpäin kuin mummot lumessa.
Miksi Elsa eikä Anna?
Olen huomannut, että Elsa on siskoksista suositumpi. Miksi? Kuitenkin, jos siskoksia tarkastelee syvällisemmin, on Anna tarinan sankari. Tai sankari sankarin takana. Anna on se, jolla on ratkaisu kaikkeen. Anna on voima Elsan takana. Anna on järki Elsan päässä ja ohjat, joissa Elsan tunteet pysyvät kurissa. Anna on järkevä, looginen ja ”isompi” vaikkakin pikkusisko ja välillä hänkin tunteidensa vallassa. Mutta ja Elsa on elokuvissa se, joka näyttäytyy, joka on ”framilla”. Eläytyvätkö fanit helpomminn huomion keskipisteeseen ja räiskyvään persoonaan, kuin hiljaisempaan pohdiskelijaan? Peilaako tämä yhteiskunnan ekstroverttikeskeisyyttä, joka istutetaan jo pieniin lapsiin? -Sinun täytyy olla kaveri kaikkien kanssa ja osata esiintyä ja tehdä tiimityötä ja olla reipas ja äänekäs ja suorittaa- Onko ihailtavampaa olla impulsiivinen ja värikäs kuin hillitty hiirulainen?
Toivoisin, että myös Anna saisi osakeen ansaitsemaansa ihailua. On tärkeää, että tässä maailmassa, mikä ei tunnu lakkaavan huutamasta, saisivat äänensä kuuluviin myös ne, joiden ääni ei kanna niiden oikeasti äänekkäiden yli. Lainkaan ekstroverttejä väheksymättä, haluaisin jalustalle nostettavan myös introvertteja, joilla uskon olevan maailmalle paljonkin annettavaa.
Tunnemyrskyä
Elsa ja Anna ovat sisaruksina kuin yö ja päivä. Kuitenkin he ovat toisilleen rakkaimmat. Ensimmäisen elokuvan päätöksessä tosirakkaus pelastaa kuolemalta, vaan kaikkien odotusten vastaisesti kyseessä ei ollutkaan romanttinen rakkaus, vaan kahden sisaruksen välinen rakkaus. Niin, sisaruksiamme emme saa valita, vaan silti he ovat aina siinä. Oma DNA ei katoa, vaikka yö ja päivä kohtaavat ja vaikka myrsky raivoaa. Tyvenet myrskyjen välillä ja se DNA pitävät sisarusten välit tosirakkauden pauloissa.
Elokuvissa on paljon oivalluksia tunteista. Elokuvat ovat tarinoita rohkeudesta, hyväksymisestä, perheen priorisoinnista, tunteiden samanaikaisesta näyttämisestä ja hallinnasta sekä rakastamisesta oikeista syistä. Samalla elokuvat todistavat, että ihminen, jolla ei ole unelmia eikä toivoa, ei ole voimia palvella suurempaa tarkoitusta. On myös lohdullista huomata, että voit unelmoida isosti, huolimatta sukupuolesta, ulkonäöstä, sosiaalisesta statuksesta tai puutteistasi.
