Hidasta elämää

9 piirrettä, joista tunnistat herkkyyden

Näistä piirteistä tunnistat oletk herkkä.

Yhteiskunnassa, jonka toiminta perustuu sille, kuka pitää eniten meteliä, ei aina ole tilaa introvertille, herkälle hissukalle. Silti, me itse tiedämme, että meissä piilee valtava voima. Herkän ihmisen piirteistä löytyy muutamia, jotka kuitenkin saattavat rajoittaa jokapäiväistä toimintaa möly- yhteiskunnassa. Toisaalta ne saattavat luodan ainutlaatuisia mahdollisuuksia paeta maailman pauhua hetkeksi rauhan ja tärkeiden asioiden valtakuntaan. Tunnistatko sinäkin sisälläsi piiloilevan introvertin alla olevista piirteistä? Oletko sinäkin herkkä? Bongaa alta 9 piirrettä, joista tunnistat herkkyyden.

1. Inhoat small talkia

Pakkohan säästä sun muusta on vääntää juttua. Jos vaihtoehtona on kiusallinen hiljaisuus. Vaan minkäs me säälle voimme? Se on mitä on. Mutta me teeskentelemme puheliaita, koska puhelias vaan pitää olla. Oletko koskaan huomannut, että jos olet merkityksellisen ja tutun ihmisen seurassa, ei olosi ole kiusaantunut, vaikka olisittekin hiljaa? Teidän ei tarvitse vääntää tikusta asiaa, jotta möykkä jatkuisi. Voitte olla vierekkäin hiljaa ja tuntea olonne turvalliseksi osana suurempaa kokonaisuutta. Johon kuuluu muutakin kuin päivän sää.

Sen sijaan nautit kohdatessa ihmisen, vaikka tuntemattomankin, jonka kanssa syvempi yhteys löytyy heti. Esimerkiksi toinen äiti, joka seurakunnan päiväkerhossa ei juttelekaan naapurin lasketusta ajasta, ukon kelvottomuudesta lastenhoidossa tai oman lapsensa ylivertaisista taidoista muiden lapsiin nähden. Vaan avaa keskustelun esimerkiksi aistiherkän lapsen tukemisesta arjessa, oman työn merkityksellisyydestä arjen voimavarana tai kuluttavana tekijänä tai luontovalokuvaukseen parhaiten paikkakunnalla sopivista pusikoista.

leafless tree under gray sky
Photo by Simon Matzinger on Pexels.com

2. Välttelet puhelimella soittamista

Mikä siinä on, että puhelimella soittaminen on niin tuskaista? Joskus jopa ystävälle pikaisen viestin laittaminen soittamisen sijaan on helpompaa. Ja odotapas, kun pitää soittaa vakuutusyhtiöön, putkimiehelle, lapsen opettajalle, kiukkuiselle asiakkaalle tai jollekin aivan ventovieraalle, alkaa verenpaine kasvamaan. Ymmärrät, että puhelimitse asiat saisi hoidettua nopeammin ja ihmisystävällisemmin. Mutta itsesi laittaminen likoon tilanteessa, jossa joudut esimerkiksi reagoimaan nopeasti vastapuolen kysymksiin on vain ahdistava.

3. Ahdistut vihaisista ihmisistä

Kun kohtaat vihaisen ihmisen, oli hän sitten vihainen sinulle tai jollekin muulle, aiheesta tai aiheetta, tekee mielesi laittaa pää pensaaseen ja olla kuin et olisikaan paikalla. Kiukku on tunne muiden joukossa ja sen vastaanottaminen ja käsittely kuuluvat päivittäiseen elämäämme. Herkän ihimisen on vaikea ymmärtää aiheetonta tai huonon käytöksen puolelle menevää riehumista. Jos kiukku kohdistuukin itseen ja vielä aiheesta, näen kuitenkin, että herkällä ihmisellä on tarpeeksi empatiakykyä astua hermostuneen henkilön kenkiin hetkeksi ja ehkä jopa selvitä tilanteesta sovussa.

4. Iloitset salaa jos et pääsekään juhliin

Rakastat perhettäsi ja ystäviäsi ja heidän seurassaan olemista. Et kuitenkaan erityisemmin välitä kissanristiäisistä, edustustilaisuuksista etkä sellaisista merkityksellisistäkään juhlista, missä et tunne muita. Et pidä siitä, että joudut oman sosisaalisen sisäpiirisi ulkopuolelle. Mikään ei ole kiusallisempaa kuin juhlat, joissa kukaan ei juttele, ainakaan mistään muusta kuin siitä säästä. Mieluummin kehität itsellesi haljenneen varpaankynnen tai jotain yllättävää ja mukamas kiireistä, jotta voit olla rauhassa viltin alla villasukissa kotona yksin. Ja vielä nauttia siitä.

woman in white robe sitting on bed
Photo by cottonbro on Pexels.com

Olenpa osallistunut sellaisiin juhliin, jossa emäntä oli laatinut vieraslistan pitämällä silmällä juuri sitä, että kaikilla on edes joku jonka kanssa on jotain yhteistä. Oli urheilijoita, ulkomaalaisia, entisiä koulukavereita, samassa ammatissa työskenteleviä ja samoja arvoja sekä persoonallisuuden piirteitä omaavia. Oli puheen ylläpitäjiä ja kuuntelijoita. Juhlat olivat todella onnistuneet. Siellä tunsi kukin itsensä tärkeäksi, huomioiduksi ja kuunnelluksi.

5. Rakastat hiljaisuutta

Jopa oman kodin sisällä voivat desibelit välillä nousta niinkin korkeiksi, että pääsi ei vaan jaksa sitä. Tehosekoitin huutaa, telkkari huutaa, kitara surisee, puhelin soi, pihalla pyörii roska- auto, pesukone lorottaa, kakaroiden kaverit laulavat, joku vielä menee vetämään vessan. Kunpa olisi hetken ihan hiljaista!

Meillä asuu viisi enemmän introversion kuin ekstroversion puolelle kääntyvää tallaajaa. Se tarkoittaa sitä, että meillä on usein kovinkin hiljaista ainakin verrattuna moneen muuhun viisihenkiseen kotiin. Kotimme on siis herkän ihmisen paratiisi. Itse asiassa silloin tällöin nautin jopa siitä, että kaikkien kolmen lapsemme kaverilaumat ovat meillä samaan aikaan. Piha on täynnä maastopyöriä ja Jopoja, keittiössä kuuluu kikatusta ja puheensorinaa. Kaikki ovat turvassa meillä. Nautin myös siitä, että lapset ovat jo isoja. He eivät tarvitse minulta kovaäänisesti jotain aivan koko ajan. Joskus, kun he olivat pieniä, saatoin huomata allergisoituvani sanalle äiti, sillä kuulin sen huudettavan vaativaan sävyyn noin 237 kertaa päivässä. Tai tunnissa.

6. Viihdyt omassa seurassasi

On noloa syödä lounasta yksin. Koska muut saattava luulla, ettei sinulla ole ystäviä. On myös ahdistavaa olla yksin, sillä joudut kuuntelemaan pääsi sisäistä juttelua. Tai stten ei. Pienet hetken yksin arjen metelin keskellä ovat kuin turvasatamia sinulle. Rakastat perhettäsi yli kaiken eikä yksinäisyytesi kaipuu missään tapauksessa merkiste sitä, ettetkö haluaisi olla heidän kanssaan. Parhaimmillaan perheesi kuitenkin ymmärtää, että viihdyt itsesi seurassa ja tarvitset sitä. Olet tarpeeksi vahva voidaksesi olla yksin ja vielä vahvempi kun olet saanut olla yksin.

7. Rakastat puheliaita ihmisiä

Siis jos ne puhuvat asiaa. Ja vain silloin. Tällöin et joudu itse vääntämään asiaa tikusta ja pääset samantien aaltopituudelle, jolla viihdytkin. Etkä joudu väkisin ylläpitämään keskustelua, jossa et itsekään viihdy. Sen sijaan sinulla ei ole ongelmaa tulla juttuun itseesi verrattuna erilaisten ihmisten kanssa. Heidän kanssa saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja, joissa molemmilla on tarjottavana uusia näkökulmia ja oppeja.

8. Et voisi kuvitella harrastavasi joukkuelajeja

Olit ala- asteen jalkapallopeleissa maalivahti. Sillä koit, että siellä voit sössiä vähiten. Tiesithän mitä sinun kuuluu tehdä ja riski sotkeutua omiin jalkoihin oli kohtalaisen pieni. Vanhemmalla iällä olet jo niin tottunut laskemaan uima- altaan pohjassa olevia tiiliä tai lenkkipolun tolpanvälejä, että ajatuksin tyky- päivän höntsähuispausturnauksesta saa sinut taas katkomaan kynsiä tai keksimään jotain muuta yhtä kätevää tekosyytä, ettei vaan tarvitsisi osallistua. Et vaan kertakaikkiaan ole joukkuelajien ystävä. Sen sijaan yksilölajien parissa viihdyt.

faceless muscular man jogging on wet scenic seashore
Photo by Ben Mack on Pexels.com

9. Teet päätöksiä pitkän harkinnan ja analyysin pohjalta

Turha analysointi, pohdinta, pähkäily ja veivaaminen eivät asioita edistä. Kuitenkaan et halua tehdä päätöksiä pelkän intuition tai hetken mielijohteen pohjalta. Asioilla on syynsä ja seurauksensa ja haluat olla varma, ettet päätöksilläsi ainakaan pahenna tilannetta tai johdata itseäsi ongelmiin. Pikkujuttujen heittäminen sattuman varaan tuntuu todella jännitävältä ja saattaakin tuoda elämääsi piristettä. Mutta suuret linjaukset teet ehdottomasti faktoihin ja perusteelliseen riski- ja vahvuusanalyysiin perustuen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että pähkäilet esmeksiksi uranvaihtoa vuosikaudet. Kuitenkin sen tehtyäsi, voit olla varma, että jokainen kortti tuli käännettyä ja päätös tehtyä vakaalla pohjalla.

Tunnistatko itsesi? Jos, niin ala elää elämääsi täysillä nauttien herkkyytesi tuomista vahvuuksista!

Vastaa