Moni meistä haaveilee pääsevänsä irti oravanpyörästä. Trendikäs ja tarpeellinen downshiftaaminen onkin saanut monet jo onnistumaan siinä. Esimerkiksi itseni. Suomalaisessa sisukkaan työntekijän sielussa istuu kuitenkin niin syvällä tehokkuuden ihannointi, että yhä meidänkin sukupolvi opettaa lapsia tekemään aivan päättömän määrän töitä leipänsä eteen. En kiellä, etteikö työntekoa pitäisi harrastaa. Päin vastoin, se voi tuoda elämään paljonkin merkityksellistä sisältöä. Siinä mielestäni onkin suurin muutos työnteon periaatteissa. Aikaisemman leivän eteen raatamisen sijaan haluamme tehdä merkityksellistä työtä, joka edustaa arvojamme.
Olen viime aikoina kuullut lasteni kasvatukseen liittyen seuraavia lausahduksia:
- Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
- Ei pidä luovuttaa.
- Pitää yrittää kunnes onnistuu.
- Kyllä oravanpyörään pitää osata hypätä jo nuorena.
- Saavuttaaksesi jotain, sinun on tehtävä valtavasti töitä.
- Johtoaseamassa oleva henkilö on onnistunut ja menestyvä.
- Työntekijän asemassa oleva ei ole arvostetussa asemassa eikä hän ole onnistunut menestymään.
- Älä näytä lapsillesi pettymystä.
- Älä iloitse näkyvästi onnistumisista. Sinun pitää ennemminkin painottaa sen työn määrää, minkä teit onnistuaksesi ja iloita siitä.
- Sinun pitää motivoida lapsesi ahkeroimaan.
Nämä lausahdukset ovat varmasti osittain, ja oikein tulkittuina hyviä ohjenuoria elämänpolulla. Kuitenkin valitettavasti ne myös kasvattavat lapsiamme omaksumaan raatamisen ja materialistisen kulttuurin piirteitä.
Pitääkö takoa päätä seinään?
Joka leikkiin ryhtyy, saa mielestäni puhaltaa pelin poikki. Jos leikkin ilmaantuu elementtejä, jotka eivät vastaa elämänarvojasi tai vahingoittavat sinua tai kanssaleikkijöitä jotenkin, ei leikkiä tarvitse enää kestää. Esimerkkinä mainitsen avioliitot, joihin ilmaantuu väkivaltaa tai päihteitä. Tai työpaikan, joka polttaa sinut loppuun tai ei toimi arvojesi mukaisesti. Tai jos harrastuksesi palvelee vain vanhempiesi kunnianhimoa antamatta sinulle iloa. Tai jos jonkin taidon opettelu on pakkopullaa etkä koe tarvitsevasti taitoa mihinkään. Miksi lyödä päätä seinään?
Jos sen sijaan opettelullasi on selkeä päämäärä, jonka haluat saavutta, on harjoittelu paikallaan. Silloinkin omien realiteettien hyväksyminen on kuitenkin olennaista. Esimerkiksi lopetin muusikon opinnot vaihtaen ne insinöörin opintoihin ymmärrettyäni, etteivät minun lahjakkuuteni tai taitoni riittäneet menestykseen musiikin alalla. En ollut tarpeeksi motivoitunut harjoittelemaan enkä tarpeeksi lahjakas menestyäkseni harjoittelemattakaan. Opintokollegoistani osaan nimetä kaksi menestyvää ammattimuusikkoa. Enkä olisi yltänyt heidän tasolleen mitenkään. Tämän realiteetin ymmärtäminen johti luovuttamiseen mutta säästi pään takomiselta seinään ja mahdollisilta pettymyksiltä myöhemmin. Löysin myöhemmin musiikin uudelleen. Harjoittelu on motivoitunutta ja nautin jokaisesta hetkestä. Kukaan ei hyödy rämpyttelystäni mitenkään. Paitsi minä itse.
Lahjakkuus yhdistettynä taidon hiomiseen sekä tarkoitukseen, joka palvelee omia tai yhteisön arvoja sekä antamisen ja yhteenkuuluvuuden arvoja, voi parhaimmillaan johtaa flow- tyyppiseen oppimiseen. Tällaisten tilanteiden tunnistaminen ja niihin panostaminen tuovat mieleeni asioita, joissa kannustan lastani sinnikkyyteen.
Onko oravanpyörä niin normitila, että sinne tosiaan pitää tuupata jo lapsena?
Olen ymmärtänyt, että jo teinit kärsivät väsymyksestä, uupumuksesta, stressistä ja motivaationpuutteesta. Koulutuyö itsessään käy työstä, mutta sen lisäksi pitää jaksaa vielä kaikki harrastukset, läksyt, kokeet ja mallikäyttäytyminen. Puhumattakaan sosiaalisen median aiheuttamista paineista, ulkonäköpaineista tai koulukiusaamisesta. Silti, usein kuulee vain todettavan, että ”Sitä elämä nyt vaan on.” tai ”On osattava hypätä oravanpyörään jo ajoissa, ettei vain missaa sitä.”. Mielestäni siirrämme raatamisen kulttuurin lapsiimme näillä lausahduksilla. Viemme pohjan luottamukselta aikuisilta saatavaan apuun ja turvaan, kun heitämme lapsemme koneiston osiksi ottamatta huomioon heidän henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, kykyä hallita stressiä sekä itseluottamusta kapinoida konetta vastaan jo varhaisessa vaiheessa. Tätä sen enempää ajattelematta painotetaan sitä, että jos lepäät, putoat kärryiltä. Jos suljet luurisi, missaat jotain. Jos et raada, et menesty. Et vaan kerta kaikkiaan voi saavuttaa mitään jos et pidä kovaa meteliä vaan myönnät tarvitsevasi hiljaisuutta ja rauhaa, edes hetken.
Haluaisin taata nuorille rauhan tutkiskella omia vahvuuksiaan ja valita oma reittinsä painostamatta. Käyttämällä vahvuuksien psykologiaa (Lue lisää Sanna Fäldtin kirjasta Nauti työstäsi!) saamme käyttöömme valtavan potentiaalin omaavia ihmisiä, jotka loistavat siinä missä ovat hyviä. Ja nauttivat samalla siitä, mitä tekevät. Käytin tätä menetelmää ollessani itse johtavassa asemassa. Yritin vahvistaa tiimiläisteni osaamisalueita ja kannustaa heitä keskittymään siihen missä ovat todella hyviä. Haluan myös, että nuoret saavat äänensä kuuluville. Ja että me aikuiset ymmärrämme antaa heille breikin kun he sitä tarvitsevat.
Vainko johtoasemassa olevat ovat menestyjiä?
Luin jokin aika sitten jutun siitä millaisilla intro- tai ekstroversion piirteillä voi olla hyvä johtaja. Juttu sinällään oli hyvä, mutta siinä oletettiin ilman muuta, että olet menestynyt ja arvostettu vain, jos etenet urallasi hyvin palkattuihin johtotehtäviin. Jutussa työntekijän roolissa elämänpolulla tallaaviin tavallisiin talliaisiin viitattiin ei niin arvostettuina tai epäonnistuineina menestymään.
Toimin itse aiemmin konserniyrtyksen johtorymässä sekä tiimipäällikkönä. En voi väittää etteikö aika olisi ollut antoissa ja opettavaista, mutten kylläkään pitänyt asemaani tai sen tuomaa valtaa menestyksen merkkeinä. Valitettavan usein johtoaseman ja hyvän palkan saavuttaminen tuovat mukavaan lieveilmiöitä; vastuuta, pitkiä työpäiviä, uupumusta, kompromisseja perhe- elämässä. Omalla kohdallani perheeni, ex- perheeni ja vanhempani olivat sitoutettu minun iltatöideni onnistumiseen. Hankalat asiakas- ja esimiestilanteet aiheuttivat päänvaivaa ja siihen kaiken päälle tuli vielä hoitaa asiantuntijatehtävä sekä pullistelevat inboxi ja puhelinvastaaja. Nyt olen pienessä organisaatiossa töissä enkä ainakaan koe ihan heti haluavani takaisin syypään pallille. Koen olevani menestynyt, sillä onnistuin hyppäämään oravanpyörästä. Minulle menestystä mittaa vapaa- ajan määrä, aika omille harrastuksille, läsnäolo lapsille ja lämmin kotiruoka joka päivä. Näihin ei ollut aikaa ”menestyneenä uratykkinä”.
Eli kyllä, saavuttaaksesi jotain, pitää tehdä töitä. Mutta kannattaa määritellä ”jotain” niin, että se edustaa omia arvoja. Ei kannata hypätä paineiden asettamaan kelkkaan ja huomata myöhemmin uupuvansa. Ei kannata uhrata aikaa ja energiaa tahoille, jotka eivät aikaasi tai energiaasi ansaitse. Ja jos puhutaan avioliitosta, sen ei mielestäni myöskään pitäisi olla mikään työmaa. Avioliitto on hyvä, jos siinä voi kumpikin olla turvassa ja oma itsensä ja rakastaa ilman, että sen eteen pitää niin kovasti raataa.
Onnistumisista ja pettymyksistä
Kun joku menee pieleen, ihmettelemme, miksi niin kävi. Kun jossain onnistutaan, sitä juhlistetaan. Mutta emme suo lapsillemme sitä armoa tai vahvuuksien vahvistamista, mitä itsellemmekään emme suo. Armollista olisi, että kämmäillessämme ottaisimme sen oppina. Aina ei voi onnistua, yritetään uudelleen. Ja kun onnistumme, voisimme miettiä miksi onnistuimme. Palkitsemalla lapsemme onnistumisista tuotamme heille hetkellistä iloa mutta emme juurikaan motivoi häntä tekemisissään. Toisaalta, päivittellessämme epäonnistumisten syitä vahvistamme heidän käsitystä siitä, että epäonnistua ei saa.
Lapset tuskin motivoituvat siitä, että heidän koulumenestystä palkitaan rahalla. Tai että heidän menestymättömyyttään rangaistaan pleikkakielloilla. Luulisin heidän motivoituvan hellällä tuuppimisella ponnistelujen parissa, ymmärtäväisellä myötätunnolla epäonnistuessa, turvallisella sylillä ja lohduttavilla tai kannustavilla sanoilla tilanteen mukaan.
Vanhemman vastuusta
Vastuuni vanhempana on tulkita lapseni äänettömiä viestejä, kuunnella sanallisia viestejä, tukea hänen emotionaalista kehitystä ja opastaa häntä elämään arvojensa mukaisesti. Minun velvollisuuteni on kannustaa häntä työskentelemään ja kehittymään niiden asioiden parissa, joissa hän saa käyttää vahvuuksiaan. Opettaa häntä sisäistämään, että tämä käsittää myös tylsää ja rutiininomaista työtä. Opettaa häntä matkan varrella sattuvien kömmähdyksien hyväksymiseen. Opettaa ymmärtämään miksi hän onnistuu, kun onnistuu. Kertoa hänelle milloin on hyväksyttävää antaa periksi. Ja auttaa näkemään vastoin valtavirtaa, että tämä mikään ei edellytä oravanpyörässä pyörimistä. Ja että oravanpyörään kun pyörähtää, saa palkkioksi usein vain maallista mammonaa. Pääseminen irti oravanpyörästä vaatii uskallusta ja koko elämäntavan kyseenalaistamista. Vaan ne oikeat palkinnot löytyvät kuitenkin aivan muista asioista…
