Olen kohkannut blogissani siitä autuudesta ja ihanuudesta sekä elämänlaadun paranemisesta ja tärkeystärjestyksen muuttumisesta muutaman melko väsyneen vuoden jälkeen (Lue lisää täältä). Kaiken rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että valitettavasti uupumus jättää myös ikävämpiä jälkiä, joista on vaikea päästä yli. Tai ainaki se vie aikaa. Ehkä jopa vuosia. Sitä se on. Nimittäin elämää uupumuksen jälkeen.
Kykenemättömyys sietää stressiä
Miten olet entisessä elämässäsi pystynyt pitämään nuorat käsissäsi samaan aikaan jopa kymmenessä miljoonaluokan projektissa? Tai, no, et ehkä pystynytkään. Mutta oli aika, jolloin kuvittelit pystyväsi. Nyt oman taloyhtiön salaojaremontti saa aikaan kontrollin menettämisen pelkoa.
Et myöskään tiedä miten olet selvinnyt kalenterista, joka on tursuillut kokouksia ja iltahommia puhumattakaan siitä, että ne oikeat työtkin piti siellä jossain välissä ehtiä tehdä. Nykyään olen itse työssä, jossa ei paljoa palaveerata ja saan tehdä työtä omassa tahdissani ilman aikataulupaineita. Puhelin on melko hiljaa ja sähköpostissa on pääasiassa tilauksia. Kuulostaa hyvältä. Kyllä.
Vaan auta armias, jos pitääkin ehtiä kahdeksaksi johonkin. Vaikka se olisi ”vain” lapsen hammaslääkäri. Tai jos illalla on päällekkäin oman taloyhtiön työmaakokous ja vanhempainilta ja samaan aikaan pitäisi tehdä lapsille safkat. Ajatuskin saa otsasuonesi kohisemaan. Ehkä tässä hiukan karrikoin, mutta ymmärrät, mitä tarkoitan. Stressinsietokyky on lähellä nollaa.
Laiskuus
Minä nautin aivan suunnattomasti edellä mainitsemastani leppoisasta työskentelystä. Siitä, että voin lukea aamulla Hesarin ihan rauhassa. Ettei tarvitse juosta peräsuoli suorana palaverista toiseen eikä sammutella tulipaloja. Ehkä huomaat, että hitaampi elämä on tehnyt sinutkin hiukan laiskaksi. Et tee mitään, mitä ei ole pakko tehdä tai mikä ei ole merkityksellistä. Toki näin säästyy aikaa merkitykselliselle tekemiselle. Mutta huomaatko välillä, että raja merkityksellisen ja merkityksettömän välillä on hiukan hailakka?
En välttämättä viittaa laiskuudella varsinaiseen leipätyöhön. En siis välttele työntekoa. Enemmän on ehkä kyse seuraavan kohdan kotihommista ja niin sanotusta metatyöstä.
Kotihommien laiminlyönti
Ennen kotimme oli putsplank- siisteyden perikuva. Edelleen pidän järejstyksestä ja siisteydestä. Mutta ote on kyllä lipsahtanut pahemman kerran. Pyykit ovat pesemättä, koska minne ne muka karkaisivat. Sitten kun ne ovat peseytyneet, ne lojuvat viikkaamatta koko viikon. Sillä minne ne muka karkaisivat. Kaikkea pikkusälää lojuu sielläsuntäällä, koska eivätpä ne minnekään karkaa. Enkä viitsi motkottaa muille lojuvista myttyröistä jos en ole jaksanut korjata omianikaan.
Tämä ei ole välttämättä huono asia lainkaan. Sillä kyllähän melkoinen määrä turhaakin jäkinää ja stressiä kodin pitäimisestä edustuskunnossa jää pois. Ongelmia muodostuu sitten, kun pitäisi maksaa naapurin vitosluokkalaisen leirikoulukarkit, varata lapselle se hammaslääkäri, palauttaa myöhästyneet kirjat kirjastoon tai täyttää lapsen koulukuvalappu. Eivät nekään minnekään karkaa, mutta pitäisi kyllä vastuuntuntoisen vanhemman hoitaa saman tien pois päiväjärjestyksestä.
Sähköpostiverenpaine
Avaat aamulla sähköpostisi. Tunnet verenpaineen nousevan. Ja joka kerta kun se kilahtaa, saat lievää sydämentykytystä. En tiedä milloin itse lakkaan saamasta sydämentykytystä kun sähköposti kilahtaa. Pahin paine on jo helpottanut, mutta minusta tulee tuskin enää koskaan sähköpostin suurinta ystävää.
Oletko miettinyt, että kukaanhan ei varsinaisesti edellytä sähköpostin synkronointia puhelimeen? Tuskin se on mikään pakollinen pakko tai virallinen protokolla työnantajasi prosesseissa. Mikset poistaisi koko applikaatiota? Itse tein sen ehkä jopa hiukan ylidramatisoidusti ja hetken mieiljohteesta kesken kahvitunnin. Painoin deleteä suurielkeisesti ja totesin, että ”NOIN se sujuu!”. Sain kauhistelua, paheksuntaa ja päivittelyä osakseni työtovereiltani. ”Ethän sinä noin voi tehdä!”. ”Pitäähän sinun pysyä ajan tasalla ja vastata sähköposteihin!”. ”Mitä jos et olekaan tietokoneella ja joku tärkeä sähköposti tulee?”. Vaan eipä ole enää kilahdellut puhelimeeni sähköposteja. En ole niitä kaivannut eivätkä ne minua. Niiden lukeminen lennossa aton ratissa tai illalla kotisohvalla on vaarallista ja epäterveellistä eniveis.
Pakofantasiointi
Turvaudutko sinäkin pahimman väsymyksen hetkinä pakofantasioihin? Päätät lähteä Intiaan joogaopettajaksi. Perustat kukkakaupan. Hankit lapsen. Tai ehkä muutat Lappiin. Omavaraistalous jossain landella. Perustat mummolan pihatien varteen retropuuhellanäyttelyn.
Ymmärrät varmasti sen, että vaikka Lapin erämaassa voikin kokea jotain suurta ja ihanaa, on siellä elelyn arki varmasti kaikkine haasteineen ja vastoinkäymisineen aivan yhtä hankalaa kuin missä tahansa muualla. Se ei välttämättä tee autuaaksi eikä ihmeen kaupalla pelasta kamalasta arjesta.
Silti, yhä vielä, ainakin itse huomaan jopa pienemmistäkin vastoinkäymisistä päätyväni uhmakkaasti harkitsemaan esimerkiksi kurssia noitarumputerapeuttina.
Väsyminen entistä helpommin
Huomaatko väsyväsi entistä helpommin? Kykysi käsitellä uuvuttavia tilanteita ja on vielä entistä huonompi? Ehkä oletkin kuitenkin vain huomattavasti herkempi tunnistamaan väsymyksen. Kenties et oppinut kerralla, vaan uupumus vyöryi ylitsesi aaltojen lailla edes ja takaisin ennen varsinaista karahtamista karille. Pohjakosketuksen jälkeen on kuin onkin helpompaa kuunnella itseään ja tunnistaa tilanteet, jotka altistavat uupumuksella ja reagoida nopeammin, jos huomaa uupuvansa. Silti tämä aiheuttaa huonon omantunnon tunteita omasta ”laiskuudesta ja töiden välttelystä”. Sehän mainittiin jopa työpaikalla käydyissä keskusteluissa esimiehen, hr- osaston ja työterveyden kanssa. Punnittiin sitä, kuka on oikeasti uupunut ja kuka vain töitä välttelevä.
Joka tapauksessa pääasia on, että kierrät elämän oravanpyörän kaukaa. Kaikkine tässä jutussa mainittuine hullutteluineen olet entistä vahvempi ja viisaampi. Olet oppinut läksysi ja laittanut elämäsi arvojärjestykseen. Tunne siis kaikki epäilyksen, alemmuuden ja laiskuudenkin tunteet turvassa. Pystyt siihen!
