Hidasta elämää

Viime hetken jouluvinkit- 5 kestävää lahjavalintaa

merry xmas text on wooden scrabble tiles

Minimalistin joulu tarkoittaa aineettomuutta ja sitä, että lahjalla on saajalleen merkitystä. Minimalisti ei halua nurkkiinsa rojua vaan rojun vuoksi eikä siksi myöskään halua antaa lahjaksi mitään tarpeetonta vain antamisen riemusta. Käyttöesineet, ruokalahjat, itse tehdyt käsityöt, ekologiset tuotteet, aktiviteetit ja aika rakkaiden kanssa ovat minimalistien toivelahjoja. Itse olen pyrkinyt opettamaan myös jopa kuopukselleni aineettomien lahjojen antamista tai ainaki tarpeettoman krääsän välttelyä. Monesti lastenkutsuille tarttuukin mukaan elokuvalippuja, viherkasveja tai jotain sellaista mitä lahjan saaja tarvitsee ja toivoo. Nappaa alta 5 kestävää lahjavalintaa.

1. Beeclever

Beeclever tuottaa yksinkertaisia ratkaisuja toimivaan zero waste- arkeen. Tuotevalikoimaan kuuluvat mehiläisvahakääreet ja -kynttilät, lasten ruokalaput ja kestopusseja. Mehiläisvahakynttilät sopivat joulunaikaan luontevasti ja ne ovat ekologinen valinta kynttilänvalon ystävälle. Ne eivät päästä sisäilmaan pienhiukkasia eivätkä ne savuta. Mehiläisvahakääre puolestaan on uudelleenkäytettävä mutta toistaalta täysin biohajoava vastine muoviselle tuorekelmulle. Kurkkaa lisää http://beeclever.fi.

beeswax candles in container near basket and plants
Photo by Milan on Pexels.com

2. Plastic Free Picks

Plastic Free Picks https://plasticfreepicks.fi/ on Suomen ensimmäinen muovittomien kestotuotteiden verkkokauppa. Tuotteissa pyritään muovittomuuteen, pitkäikäisyyteen ja uudelleenkäytettävyyteen. Myös kotimaisuus, luonnonmukaisuus ja eläikokeettomuus sekä pakkausmateriaalien kierrätettävyys näkyvät tuotteissa. Valikoimassa on tuotteita muun muassa keittiöön, siivoukseen, hygieniaan ja kattaukseen. Lahjaksi ehdottaisin isälle esimerkiksi ekologista parranajosettiä ja äidille vaikka luomuvartalovoidepalaa. Ja mikset hankkisi ystävälle zero waste- kylpyhuonesettiä, missä on kaikkea bambuhammasharjasta palasampooseen ja deodoranttiin?

set of natural reusable cosmetic products
Photo by Karolina Grabowska on Pexels.com

3. Ruohonjuuri

Jos olisin hankkimassa lahjaksi herkkukoria, suuntaisin Ruohonjuureen https://www.ruohonjuuri.fi/. Valikoima tursuilee luonnonmukaisia herkkuja sekä lähellä tuotettuja tuoreita raaka- aineita. Lisäksi kaupasta löytyy joka lähtöön terveyteen, kauneuteen ja kotiin liittyviä tuotteita.

assorted vegetable lot
Photo by Magda Ehlers on Pexels.com

4. Aineeton lahja

Kirkon ulkomaanapu tarjoaa aineettomia lahjoja, joiden tarkoitus on muuttaa kehitysmaissa elävien perheiden arkea ja elämää. https://www.toisenlainenlahja.fi/lahjat/. Lahjoja on joka lähtöön ja niiden hinta vaihtelee 5- 1200 € välillä. Lahjoilla voi esimerkiksi mahdollistaa lapselle koulutuksen, perheelle kasvimaan tai ateriat kokonaiselle kylälle. Valikoimasta löytyy myös starttipaketteja paikallisille yrittäjille, työkaluja, huopia ja kotieläimiä.

full length of a goat
Photo by Pixabay on Pexels.com

5. Aikalahja

HelsinkiMissio https://www.helsinkimissio.fi/aikalahjat ja Pelastakaa Lapset ry https://www.pelastakaalapset.fi/toivekauppa/toiveet/ tarjoavat aikalahjoja. Ajatuksena on, että ostamalla lahjan, kyseisen organisaation auttaja tarjoaa aikaansa sitä tarvitsevalle. Eli usein yksinäiselle vanhukselle, nuorelle tai vaikka lapsiperheen vanhemmalle. Esimerkkinä HelsinkiMissiolta voi ostaa kävelyseuraa kotiin unohtuneelle 25 €: lla tai tukihenkilön vuodeksi 360 €: lla. Pelastakaa Lapset ry:n kokoelmista löytyy esimerkiksi liikuntakerta sporttikummin kanssa 10 € tai harrastus köyhälle lapselle Suomessa 40 €.

low angle photo of a boy playing soccer
Photo by Dominika Roseclay on Pexels.com

Kestäviä joulushoppailuja!

Vastaa