Kerron sinulle nyt vahvan ja onnellisen liiton salat.
Minulla on onnellinen liitto. Olen ollut siinä 12 vuotta. Se ei aina ole ollut helppoa. Etenkään alussa, kun kipuilua aiheuttivat tuoreet erot, kipeät kokemukset, kielimuuri, kahden aikuisen elämän sovittaminen yhteen ja kaikki se eletty elämä mitä kolmekymppisillä oli jo takana.
Onnistuimme kuitenkin. Ja saimme toisistamme jotain elämää suurempaa, jotain ihmeellistä ja ihanaa. Mitkä seikat vaikuttivat onnistumiseemme? Lukaise alta tärpit.
1. Elettyä elämää takana
Oltaispa tavattu aiemmin. Et saisin olla sun kauemmin. Hyvä tulee hitaasti, liian hitaasti. Oltaispa tavattu aiemmin.
Näin laulelee Eveliina. Vaan onneksi emme tavannet aiemmin. Onneksi tapasimme vasta aikuisina. Koska olemme kipeine nuoruusvuosinemme valmiit. Osaamme arvostaa toisessa oikeita asioita. Voimme odottaa kasvavamme yhteen, emme erilleen. Hyvä tulee tosiaan hitaasti.
Se, että toisella on vettä virrannut, kilometrejä mittarissa ja kaapissa luurankoja, tekee toisesta myös hiukan mysteerin. En koskaan tule tuntemaan tuota tyyppiä kuin omat taskuni. En koskaan tule tietämään hänestä kaikkea. En koskaan tule olemaan osa hänen kaikkeuttaan. Vain sitä osaa, joka tuli sen jälkeen kun tapasimme. En siis kyllästy. Hänessä on aina jotain salaperäistä, uutta, tuntematonta.
Meillä on molemmilla isoja luurankoja kaapeissamme. Ongelmat, joiden kanssa painimme ennen tapaamistamme olivat elämän ja kuoleman kokoisia, sairauksia, sydänsuruja. Tiedämme kumpikin, miten suhteuttaa ongelmat oikeaan mittakaavaan. Olemme monesti tulleet siihen lopputulemaan, ettemme nykyään riitele pienistä, sillä isotkin möröt taltutimme jo suhteen alkuaikoina. Olemme nähneet tarpeeksi julmuutta ja ikävää ymmärtääksemme, mistä on aihetta kinastella ja mistä ei. Ensimmäiset vuotemme olivat tuulisia, kun tanssimme kumpikin omilla tahoillamme vielä luurankojemme kanssa. Ja jouduimme esittelemään nuo luurangot toisillemme. Vaan sujuvasti kolistelemme luita yhteen tässä vaiheessa suhdetta. Joulupöydän servettien värillä ei kerta kaikkiaan ole väliä, jos olet nähnyt oikeita ongelmia.
2. Omat elämät
Alkuun jaksoin käydä jääkiekko- otteluissa ja jätkien olutilloissa. Hän kävi kanssani puutarhanäyttelyissä ja joogaamassa. Jossain vaiheessa totesimme, että onko pakko? Miehelläni on omat harrastukset, omia ystäviä, omat rientonsa ja niin on minullakin. Rakastamme reissaamista yhdessä, mutta teemme sitä myös ilman toisiamme. Meidän ei tarvitse pyytää lupaa lähteä eikä raportoida reissusta. Emme kysele perään emmekä soittele. Emme moralisoi emmekä syyllistä siitä, että toinen lähtee. Emme näytä mustasukkaisuuttamme ainakaan pahalla tavalla. Meillä on omat itsenäiset elämät ilman toisiammekin.
Olen sitä mieltä, että onnellinen lintu lentää takaisin. Siksi pidän häkin oven auki. Ja pyörähdän kainaloon kun hän pitkän illan päätteeksi kompastuu kuin kompastuukin omaan sänkyynsä. Vaikka hän haisisi vanhalta viinalta. Se yö, kun hän kompastuu sohvalle tai vieraaseen sänkyyn, olen luvannut vilkaista peiliin.
3. Yhteiset arvot
Pidämme eri asioista mutta perusarvomme ovat samat. Arvomme ovat varsin pehmeitä ja ne ohjaavat yhteistä elämäämme ja päätöstentekoa. Yhteinen arvopohja auttaa myös ymmärtämään toisen aivoituksia, ideoita ja aivoripuleita. Niiden päälle on myös helppoa rakentaa yhteistä tekemistä ja toimivaa ydinarkea.
Liitossamme ei myöskään ole perusturvallisuutta horjuttavia ongelmia. Ei väkivaltaa, ei päihteitä, ei syrjintää, eikä lasten kasvatukseen liittyviä periaate- eroja. Ihmistä ei voi muuttaa. Meidän pitää siis päättää, mitkä asiat olemme valmiita hyväksymään, missä voimme tehdä kompromisseja ja mitkä asiat ovat ehdottomia suhteen tappajia. Edellä mainitsemani jättipommit tuhoaisivat todennäköisesti liittoni. Muiden pikkuvikojen kanssa voin elää.
4. Emme tarvitse toisiamme käytännössä
Uskon, että kun romanttiseen suhteeseen hiipii käsite ”tarvita”, ollaan jo metsässä. En tarvitse puolisoani mihinkään. Osaan vaihtaa lamppuni itse, tienaan omat rahani, olen ollut ennenkin lasten kanssa yksin, viihdyn omassa seurassani riittävän hyvin. Miehenikään ei tarvitse minua mihinkään. Hän on tarpeeksi tasapainoinen selvitäkseen ilman minua eikä hän ole minusta riippuvainen mitenkään. Tarvitsemme kyllä toisiamme henkisesti. Tarvitsemme sylin kun surettaa, tuen kun ahdistaa ja ymmärrystä kun potuttaa. Mutta tämäkin tarvitseminen on mahdollista vain, koska toinen haluaa antaa toiselle tämän kaiken.
Periaatteen ja jokapäiväisen arjen puitteissa yhdessä olomme perustuu siis puhtaasti haluun olla yhdessä. Rakastan sinua ja siksi haluan olla lähelläsi.
5. Fyysinen yhteys
Ihmistä ei pidä esineellistää eikä lihallistaa vääristyneiden kauneusihanteiden mukaisesti. Omassa liitossa lievä lihallistaminen on mielestäni kuitenkin ihan vähän sallittua. Tietenkin liiton sallimissa ja yhteisesti sovituissa rajoissa. Pidän omaa puolisoani fyysisesti puoleensa vetävänä. Faktahan on, että nähdessämme ihmisen ensimmäistä kertaa, kiinnitämme ensin huomiomme ulkoisiin seikkoihin. Hänessä näin suuret, ruskeat silmät, tummat hiukset, leveän selän, vihjailevan hymyn ja yleisesti silmiäni miellyttävän olemuksen.
Hän on sitä kaikkea edelleen. Samoin hän villiintyy edelleen korkkarikävelystäni, hänen silmissään sopusuhtaisista raajoistani ja silmistäni. Nämä seikat johtavat tietenkin siihen, että kaikkien näiden kahdentoista vuoden jälkeen olemme edelleen kuin avain ja lukko. Loput jätän mielikuvituksen varaan.
Mikä sinun liitossasi on se kantava voima, joka tekee siitä vahvan kuin Tähkäpään letti?
