näyttää 2 tuloksen(tulokset)
Arvot puntarissa. Korona- ajan havaintoja kiiireettömästä elämästä.
Hidasta elämää

Arvot puntariin- 10 havaintoa kiireettömästä elämästä

Koronan aikainen karanteeni, Euroopassa riehuva sota ja kaikki muukin ikävä uutisointi, mutta myös ilahduttava trendi hidastaa elämää ovat saattaneet ihmisyksilöt pohtimaan elämäntilanteitaan uudelleen sekä puntaroimaan omia arvojaan. Jotkut menettivät työpaikkansa, yrityksensä ja toimeentulonsa koronan kurimuksessa. Jotkut painavat pitkiä päiviä yhteiskunnan kannalta välttämättömissä ammateissa tai puolustaakseen maataan ja kotiaan. Jotkut taistelevat eturintamassa oli sitten kyse sodasta …

green and teal bus
Hidasta elämää

Matkalla minimalismiin- sopivan tason löytäminen

Mitä sana minimalismi tuo mieleesi? Eikö niin, että silmissäsi vilisee kuvat askeettisesta, valkoisesta ja eleettömästä sisustuksesta, mustasta vaatetuksesta, jota pidetään päivästä toiseen, kodin olemattomasta varustetasosta sekä kolkosta, tyhjästä ei mistään. Monesti minimalisimi käsitetään juuri näin. Mutta mielestäni olennaista on, että jokainen minimalistisesta elämäntyylistä kiinnostunut luo itselleen sopivan minimalismin tason määrittelemällä itse, mitä minimalismi itselle merkitsee. …