Luin viikonloppuna Moona Laakson kirjan Vaurastu kuin nainen. Kirjassa käsitellään naisia rahakirstujen vartijoina. Se kertoo 12:n suomalaisen naisen tarinan vaurastumisesta. Mukana on kenkäsuunnittelijaa, asuntoflippaajaa, suunnittelijaa, perijätärtä, yritysjohtajaa, sometähteä ja työn kautta vaurastuneita. Kirja on erittäin inspiroiva ja kannustaa mielestäni ketä tahansa naista ottamaan otteen omista raha- asioistaan. Ostin kirjan itse asiassa joululahjaksi aikuisuuden ovia kolkuttelevalle …
Mikä on todellinen tuntipalkkasi?
Työstä saamamme korvauksen suuruus on yksi kriteereistä, joiden pohjalta teemme uravalintoja. Myöntäkää pois vaan, palkka on työnteon motivaattori muiden motivaattoreiden joukossa. Monesti emme kuitenkaan tule ajatelleeksi, mitkä tekijät vaikuttavat olennaisesti lopulliseen tilipussiin kokoon, vaikka tieto voisi vaikuttaa valintoihimme ratkaisevastikin. Nimittäin, se mitä palkkakuitissamme lukee, ei välttämättä aina ole koko totuus. Tosiasiassa saatamme olla kultaisessa häkissä, …