Minimalistin joulu tarkoittaa aineettomuutta ja sitä, että lahjalla on saajalleen merkitystä. Minimalisti ei halua nurkkiinsa rojua vaan rojun vuoksi eikä siksi myöskään halua antaa lahjaksi mitään tarpeetonta vain antamisen riemusta. Käyttöesineet, ruokalahjat, itse tehdyt käsityöt, ekologiset tuotteet, aktiviteetit ja aika rakkaiden kanssa ovat minimalistien toivelahjoja. Itse olen pyrkinyt opettamaan myös jopa kuopukselleni aineettomien lahjojen antamista …
Kestävä ja minimalistinen joulukalenteri
Joulukalenteri on ihana ajatus ja kyllähän sellainen kuuluu olla. Niin aikuisilla kuin lapsillakin. Valitettavan usein kyseinen joka vuoden piriste on kuitenkin väkinäisesti väännetty, täynnä tarpeetonta rojua ja lisäksi kokonaisuudessaan jätettä. Jos kalenteri ylipäätään on niin sanottua käyttötavaraa eli suklaata, kosmetiikkaa, kondomeja tai sipsejä, ei niiden valmistuksessa olla välttämättä kuitenkaan ajateltu kestävyyttä, kierrätettävyyttä tai luonnonmukaisuutta. Nappaa …