Tällaiseen ihmiskokeeseen ajauduin vahingossa koronakevään 2020 aikana. Perheessämme on 14- vuotias uimari. Hän treenaa ammattiin tähtäävässä ryhmässä. Tämä tarkoittaa harjoittelua 7 kertaa viikossa. Yhteensä harjoitustunteja kertyy viikoittain 15-20. Harjoittelussa painotetaan tietenkin uintikilometrejä, mutta jokaisen harjoituksen yhteydessä tehdään uintia tukevaa kehonpainoharjoittelua, juoksua, motorisia sekä räjähtävää voimaa kehittäviä harjoitteita, liikkuvuusharjoituksia sekä venyttelyä.
Minä puolestani olen tyttäreni sanojen mukaan ”urheiluhippi”. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, vähän raskaampaakin sellaista. Lempilajejani ovat juoksu, polkujuoksu, kävely ja outdoor crosstraining. Eli laji, jossa yhdistetään juoksu pääasiassa ulkona tapahtuviin erilaisiin funktionaalisiin kehonpainoharjoitteisiin. Lisäksi käytän harjoittelussani kahvakuulia, kuminauhoja, hyppynarua, leuanvetotankoja, puiden oksia, puistonpenkkejä ja milloin mitäkin. Hipin minusta lapseni mukaan tekee se, että teen tätä kaikkea, ja siihen päälle vielä hänenkin treeninsä, ihan vapaaehtoisesti.
Nimittäin, iski korona, joka sulki uimahallit. Uinti vaihtui lennosta lenkkipolkuihin ja orjallisesti ohjattu oheistreeni yksin raatamiseen. Menin heikkona hetkenä lupaamaan lapselleni, ettei hänen tarvitse raataa yksin. Raadan hänen kanssan. Kolme kuukautta. Voiko nelikymppinen treenata kuin teini? No kyllä hän voi.
Viikottainen harjoittelu
Tavallinen viikko, joka sisälsi lapseni treenien lisäksi omat crosstariningit sekä juoksutreenini näytti kutakuinkin tältä:
- Maanantai: PK tai VK 60 min.
- Tiistai: Koordinaatio, nopeus ja räjähtävä voima. Crosstraining.
- Keskiviikko: VK 60 min. Keskivartaloharjoitteet ja kehonhuolto.
- Torstai: PK 60 min sekä voimaharjoittelu.
- Perjantai: PK 120 min.
- Lauantai: Voimaharjoittelu ja jooga.
- Sunnuntai: Crosstraining ja kehonhuolto.
PK= Peruskestävyysharjoitus pyöräillen tai juosten. VK= Vauhtikestävyysharjoitus pyöräillen tai juosten.
Ensimmäinen viikko meni sisulla. Tämä on kivaa! Toisella viikolla iski pieni epätoivo. Mihin ihmeeseen olen ryhtynyt? Joka paikkaan sattuu. No, sillä se lähtee millä on tullutkin. Lisäksi uikkareiden vaihtuminen lenkkareihin johti tyttäreni kohdalla herkkään siirtymiseen jouksusta kävelyyn jos penikat alkoivat oireilemaan. Kolmannella viikolla iski aivan käsittämätön nälkä. Tai ennemminkin hiilarihimo. Jos joku olisi tuonut eteeni sangollisen hedelmäaakkosia, olisin varmasti vetänyt sen ykkösellä alas. Lisäsin kuitenkin aterioihin täysjyväpastaa, perunaa, ruisleipää ja hedelmiä. Itse asiassa aika paljonkin. Kolmannen viikona aikana kroppa alkoi tottumaan kun ravinnon määrä ja laatu oli saatu kohdalleen.
Juoksukunto kasvoi kilometrien karttuessa todella nopeasti. Samoin lähes päivittäiset kyykkäämiset sekä viikottaiset pikajuoksu- ja räjähtävyysharjoitteet muotoilivat reidet melkoisiksi tukeiksi vauhdilla. Ylävartaloon kohdistuva kuminauha-, kahvakuula- ja punnerrusharjoittelu toivat voimaa ja kestävyyttä. Pahimpina jumipäivinä tai päivinä, jolloin keho vaati lepoa, vuorottelimme puolisoni kanssa. Toinen treenasi uimarin kanssa ja toinen lepäsi. Koin tärkeäksi kuunnella kehoa ja sen viestejä levon tarpeesta. Näitä päiviä kertyi kolmen kuukauden ajanjanksolle kolme tai neljä. Tämä opetti minut myös ottamaan lapseni tosissaan jos hän keksii jonkun kummallisen päänsäryn tai nilkkakivun tai katkenneen kynnen. Tai vaikka sanoo ihan suoraan olevansa väsynyt. Silloin on syytä levätä.
Opimme myös molemmat paljon sykerajoista ja niiden vaikutuksesta treenin laatuun ja tasoon. Meillä molemmilla on pikkiriikkinen elimistö, mikä johtaa vauhdikkaaseen pulssiin. Uintivalmentajan suosittelemat sykerajat peruskestävyysalueelle eivät siis tyttäreni kohdalla oikein johtaneetkaan muuhun kuin hitaaseen kävelyyn. Koikeilun ja hyvän sykemittarin avulla löysimme kuitenkin sopivat sykealueet milloinkin tarvittavalle harjoittelulle.
Pohdintaa
Kyllä. Nelikymppinen voi treaanata kuin teiniuimari. Siitä voi nauttia. Siihen voi täysin hurahtaa. Sitä tehdessä voi löytää treenikumppaninsa, eli tässä tapauksessa teini- ikäisen lapsen kanssa entistä syvemmän yhteyden.
Tällaisen treenimäärän ujuttaminen aikatauluhin on kieltämättä hankalaa normaaleissa olosuhteissa, joissa käymme toimistolla töissä ja hoidamme koko arkirumban töiden lisäksi. Koronakevään etätyöt, keskitetyt ruokaostokset, peruuntuneet treeni- ja pelireissut ja kodin seinien sisään sulkeutuminen mahdollistivat treenaamisen ajallisesti. Toimistolle palattua ja lasten harrastusten normalisoitua ei aikaa samalla tavalla enää löydy. Lisäksi lapsen ”pakollinen” treenaaminen ja myös lapsen mukana olo esimerkiksi lenkille lähtiessä olivat kummallisen kova motivaattori. Tekisi mieli melkein sanoa, että kunpa koittaisi taas aika, jolloin tämä olisi mahdollista. Ennen kuin se aika koittaa (eläkkeellä?), jatkan liikuntaharrastusta mahdollisuuksien puitteissa. Ja lenkkeilyä ilman persiillepotkivaa motivaattoria. Lue lisää juoksuhaasteestani https://primeradama.fi/juoksuhaaste-lisaa-vauhtia-5-km-matkaan/ sekä tämänhetkisestä treenailusta https://primeradama.fi/uusi-vuosi-ja-uudet-kujeet-jumppahaasteita-vuodelle-2021/.
Huomaan selkeän eron treenaamisessa nyt ja vielä viisi vuotta sitten. Ennen treenaaminen oli valitettavan ulkonäkö- ja suorituskeskeistä. Nykyään treenaaminen on hyvinvointiin tähtäävää, samalla rentouttavaa ja energisoivaa, hauskaa ja sitä kautta motivoivaa jopa itsensä haastamiseksi. Lisäksi on todella huumaavaa huomata, millaisia tuloksia saa aikaan systemaattisella harjoittelulla. Sekin yllätti, miten helposti niitä tuloksia itse asiassa voi syntyä. Kunpa useampi hiffaisi sen, ettei tuloksellinen treenaaminen vaadi suuria uhrauksia, itsenä rääkkäämistä, kidutusta, luopumisia tai mitään muutakaan kovin mullistavaa. Ollaan ihan perusasioiden äärellä. Tämän kun ymmärrämme, emme luovuta alkumetreillä emmekä pienistä takaiskuista. Myös me mutsit voidaan olla paremmassa kunnossa kuin koskaan!
En suosittele näin rankkaan treeniin ryhtymistä, ellet ole jo valmiiksi hyvässä pohjakunnossa. En ole lääkäri, uintivalmentaja enkä PT, joten konsultoithan tarvitessasi heitä.
