”Antiguru” ja elämän paska- avomerellä ilman airoja seilannut, sittemmin ryhdistäytynyt viis veisaaja Sarah Knight on kirjoittanut aivan hervottoman hauskan opuksen Elämä vie ja sinä vikiset -(Pitäisikö asialle tehdä jotain?). Kirja vilisee sarkasmia ja kirosanoja, mutta kirjoittajan tyyli kolahtaa ainakin minuun. Kirja ei opeta meditoimaan eikä ainakaan karsimaan tavaraa kaapeistasi. Se opettaa sinut perkele ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja siivoamaan pään sisäisen sontalastisi. Kirjassa myös neuvotaan käyttämään tahdonvoiman saavuttamiseksi ja omannäköisen elämän muotoilemiseksi modernin positivismin vastaisia voimanlähteitä. Kuten ketutusta, negatiivista lähestymistapaa ja hevonhitonhumpan haistattamista. Tämä on erittäin virkistävää pakonomaisen positiivisen ajattelun ja onnellismin muodikkaassa painekattilassa. Ja alla olen listannut kirjasta poimimiani viis veisaamisen vaikutuksia.
Voi paska!- hetket
Todennäköisesti sinäkin olet kokenut näitä hetkiä. Muistelepa, minkälaisia nuo tilanteet ovat olleet, niin pääset käsiksi niihin asioihin, jotka elämässäsi ovat pienen haista- peen tarpeessa. Kysy itseltäsi, mikä on vikana. Sitten kysyt miksi ja lopuksi määrittelet tavoitteen. Esimerkiksi:
- Mikä vikana? – En kestä tässä kamalassa duunissa enää!!
- Miksi? – Töitä on liikaa. Sähköposteja tulee liikaa. Paskanjauhantapalavereja on aamuseitsemästä iltakymmeneen. Koko ala sotii arvojani vastaan.
- Tavoite? – Delegoin enkä ota vastaan uusia töitä. En itse lähettele enää sähköposteja, koska tiedän niiden aiheuttavan vastaamisen paskapalloefektin. Etsin uuden työpaikan.
Tavoitteen saavuttaminen onkin sitten eri juttu. Siihen tarvitset uskomattoman määrän tahdonvoimaa, uskallusta, suunnittelua, tavoitteiden pikkomista osatavoittesiin, sitoutumista, kärsivällisyyttä jaksaa hoitaa homma loppuun kunnialla, niskaotetta, ryhdistäytymistä ja kerta kaikkiaan vaan asioiden tekemistä. Omassa tapauksessani, kun sain kaikki edellä listatut hyveet valjastettua haltuuni viimeisten järjenrippeiden avulla, päädyin tilanteeseen, jossa töitä ei ole liikaa, palavereja on ehkä yksi kuussa ja inboxin saldo on päivän päätteeksi aina nolla. Pointti on ison sontaläjän jakaminen pienempiin, hallittavissa oleviin kasoihin ja niiden siivoaminen yksi kerrallaan.
Sama pätee mihin tahansa ongelmaasi, oli se sitten ylipaino, epäterve parisuhde tai persaukisuus. Tosin, kritisoidakseni kirjaa hiukan, se ei tarjoa ratkaisuja ihmisille, jotka ovat oikeasti persaukisia tai oikeasti psykopaattisessa liitossa. Se neuvoo säästämään jokapäiväisestä takeawayfrappesta ja ostelemaan lahjoja puolisollesi kipinän uudelleen sytyttämiseksi tai ylläpitämiseksi. Eivät ehkä kuitenkaan pitkällä aikavälillä kestäviä ratkaisuja, mielestäni. Lisäksi, kirjassa hehkutettu otteen ottaminen ja viis veisaaminen ei välttämättä ole kaikille niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Se on mahdollista (ei helppoa) jo valmiiksi järjestäytyneelle ja edes jokseenkin vielä mielen terveellä puolella painivalle henkilölle. Ei loppuunpalaneelle, ei mukiloidulle vaimolle eikä työttömälle nistille.
Helvetin vegaanit ja New York- helvetinperse- Yankeesit
Siis vegaaneissa ja urheilujoukkueissa ei sinällään ole mitään vikaa. Itse jopa olen lähempänä vegaania kuin sekaania. Vegaaniksi ryhtyminen tuntuu kuitenkin välillä olevan haasteellista. Sillä tiestikö etteivät esimerkiksi oliivit välttämättä ole vegaanisia? Niitä saatetaan värjätä eläinperäisillä tuotteilla. Ja viinin kirkastuksessa käytetään elänperäisiä tuotteita. En kehota ketään ylenpalttiseen alkoholismiin, mutta kyllä minä pidän viinistä. Lisäksi vegaaniset juustokopiot ovat aivan kauhean makuisia ja monet muut vegaaniset lihakopiot pitkälle prosessoituja eineksiä. Ja nahkakengätkin vaihtuisivat muoviläpysköihin.
Mutta kirjassaan Sarah viittaa muun muassa näihin ihmiskunnan superyksilöitymiin henkilöinä, joihin sinun ei edes kannata verrata itseäsi ellet halua olla stereotyyppinen, sekaaneja moralisoiva yltiövegaani tai olympiavoittaja. Sinun tulee vain ryhdistäytyä saavuttaaksesi sinulle realistiset tavoitteet. Jos haluat syödä terveellisemmin ja ekologisemmin, voit vaikkaa aloittaa vähentämällä lihansyöntiä. Ja jos haluat aloittaa juoksuharrastuksen, ei välttämättä ole paras ajatus tähdätä seuraavalle mahdollislle nuts- maratonille heti kohtsilleen nollakunnosta. Jos joku pystyy epätäydellisyydestään huolimatta saavuttamaan olympiakullan ja aika moni muu juoksemaan maratonin, pystyt sinäkin todennäköisesti muutaman kuukauden harjoittelulla hölkkäämään muutaman kilometrin vaivatta.
Negatiivisen ajattelun voima
Tämä oli yksi kirjasta saamiani suurimpia oivalluksia. Onnellisuus on niin pakonomainen ja jopa teennäinen trendivillitys tällä hetkellä, että pienemmästäkin saat kovat paineet tekemisellesi. Mutta käännäpä onnettomuutesi, kiukkusi ja ketutuksesti motivaattoriksesi. Älä tavoittele asioita, joita haluat, vaan karsi asioita, joita et halua. Voitko muka edes tietää millaista on olla onnellinen ja mitä haluat, jos et ensin keskity raivaamaan pois kaikkien aikojen ”Haistakaa nyt kaikki vaan iso sontaläjä!”- tilannetta. Vihdoinkin meille tarjoillaan vasta- ajattelua näennäiselle positivismille! Älä jahtaa perhosia, vaan tallo torakoita. Se ei välttämättä ole voimaannuttavaa eikä mikään eteenpäin vievä syvältä kumpuava hurmoksellinen hyvän mielen energia, vaan epätoivoinen ”Viekää minut täältä helvettiin!”- motivaattori. Mutta se todellakin kuitenkin motivoi. Pikkuhiljaa, läpsimällä hyttysiä ympäriltä alat huomaamaan pilkahduksia tulevasta hiljaisuudesta.
Mieti siis itsellesi yksi realistinen tavoite ja aloita sitten torakoiden tappo. Muista, että tavoitteen täytyy olla sinun oman onnellisuutesi tavoite. Ei jonkun muun sinulle asettama tavoite. Esimerkiksi, jos some asettaa sinulle paineet olla laiha mutta samalla isopeppuinen, tulee painostus todennäköisesti ulkopuolelta. Älä silloin toteuta tavoitetta. Ole pehmeän keskivartalosi kanssa ihan vaan sinut. Ja hae kaupasta jäätelöä (mieluiten vegaania sellaista, planeetta ja vasikat kiittävät). Jos taas oma tavoitteesi on, ettet halua katsella enää mahamakkaraa, älä hae jäätelöä.
Tee sitä ja tee tätä
Ajanhallinan ratkaisu Sarah Knightinkaan mielestä ei välttämättä ole tekemisen tehostaminen vaan suunnittelu ja tehtävälistojen laatiminen. Kuitenkin kirjan lähtökohta on se, että meillä on paljon tekemistä ja se on okei. Mutta. EI OLE! Sanon minä. Mielestäni ratkaisu ajanhallintaan on pakollisten tehtävien minimoiminen ja sammakoiden syönti. Eli niiden tehtävien tekeminen. Lisäksi pidän ratkaisuna multipaskaamisen sijaan soolotaskailua. Tee yksi. Asia. Kerrallaan. Loppuun. Jos olet tähän asti kuvitellut olevasi multitaskaamisen kuningatar, on aika myöntää, ettei sellaisesta tule yhtään mitään, ei valmista, ei lasta eikä edes paskaa. Soolotaskaa listan tehtävät ja lähde sitten kotiin.
Kirjassa myös oletetaan, että haluat ylennyksen, palkankorotuksen, pomon pallin tai jotain muuta, minkä saavuttaminen sekä ylläpitäminen vaativat valtavan määrän raatamista. Kirjassa siis neuvotaan esimerkiksi itsevarmuuden esittämiseen näiden hankkimisessa. Kokonaisuudessaan minä päättelisin kuitenkin aika monenkin tällaisten hullutteluiden tavoittelijan kohdalla, että ”homma hanskassa” tarkoittaa vain kaiken paskan näennäistä haltsaamista jollain tavalla. Olen sitä mieltä, ettei sinun tarvitse lyödä, valloittaa, raivata, rulata, raataa, esittää, jyrätä tai millään muullakaan tavoin olla väkivaltainen itseäsi tai muita kohtaan. Ehkäpä on ihan okei haluta vaan hiljainen, hidas, rauhallinen, tavallinen, tylsä ja helppo paikka jossain muualla kuin norsunluutornissa.
Kieltämättä, jos todo- listoja pitää vääntää, on hyvä toteuttaa Sarahn oppeja pakkotehdätänään- listasta ja sille priorisoitavista tehtävistä muiden jäädessä toteutettavaksi toisena ajankohtana. Sen sijaan koen, että ajan käyttäminen todolistan päivittämiseen ja ylläpitoon siinä määrin, että todolistan ylläpidosta tulee yksi isoimpia todolistan tehtävistä, on kaukainen ajatus. Kannatan listan karsimista niin minimalistiseksi kuin mahdollista. Eli tehtävien priorisoimista niin pitkälle, että lista on hyvin lyhyt. Tai peräti tyhjä. Etenkin viikonloppuisin. Esimerkiksi, älä järjestä kaverillesi polttareita, joihin sinun tulee metsästää jostain koko porukalle lateksiset kokovartalopippelipuvut. Älä aita itseäsi siihen tilanteeseen. Äläkä ota vastaan sellaisia nakkeja keltään muultakaan. Kieltäydy ja viis veisaa. Älä myöskään tee mitään, mitä ei ole pakko tehdä. Kuten muiden pyykkien taittelu, muiden tavaroiden raivaaminen, kumminkaimankaverinveljenpojan hakeminen lentokentältä tai pomosi sinulle keksimä nakki. Äläkä tee mitään sellaista, mitä teet vältelläksesi niitä todolistalle päässeitä pakkotekemisiä. Eli vitkuttele. Viikonloput eivät myöskään mielestäni ole tehtävälistan purkutilanteita, niin kuin kirja antaa ymmärtää. Viikonloput ovat mielestäni ”äläteemitään”- listan tai ”näitä asioita teen ollakseni onnellinen”- listan tehtävien toteuttamista varten.
Sama pätee sähköpostirumbaan. Sähköpostiroskalastia ei tarvitsisi deletoida, arkistoida, vastata, hallita, kansioida ja poistaa jos sitä tavaraa ei tulisi niin paljoa. Jos viestejä on tuhansia lukemattomia, ei syy ole siinä ettet ole varannut kahta tuntia niiden perkamiseen niin kuin Sarah ohjeistaa tekemään. Kirjassa puhutaan liioitellusti 13 000: sta lukemattomasta viestistä, mutta Sarahlla oli niitä loman jälkeen aikuisten oikeasti vain 300. Kolmensadan viestin perkamiseen riittää kaksi tuntia. Todellisuus on se, että lukemattomia viestejä on monella oikeasti jatkuvasti tuhansia. Ja siihen suohon ei paneuduta parissa tunnissa. Ja ainoa mihin voi vaikuttaa sähköpostipaskassa uidessasi on itse lähettämiesi viestien määrä. Soita. Puhu asiat kasvotusten. Tai hanki työ, jossa inboksiisi ei valu sitä itseään jatkuvalla paineella.
Itsestäänselvyyksistä bisnes
Pidän kirjan viestistä, että maailman vaikeimmiksi monimutkaistetut asiat ovat kuitenkin varsin päivänselvyyksiä. Jos kotisi on sotkuinen, siivoa. Jos haluat lokoisat eläkepäivät, säästä. Jos halut ukkosreidet, kyykkää ja jos haluat olla itsekäs, ole sitä. Mutta älä ole mulkku. Jos puolestaan haluat elintasosairauden, älä liiku. Toisaalta, jos vihaat pitkiä hikilenkkejä, voit olla sinut muutaman ylimääräisen kilon kanssa. Niihin tuskin menehdyt. Tärkeintä on löytää balanssi siinä, mitä on valmis kestämään saavuttakseen tavoitteen. Ja kuinka monta kirjaa onkaan kirjoitettu siitä, että nuku, syö ja liiku. En ymmärrä, miten näiden perusasioiden hiffaaminen voi olla niin vaikeata. Niin vaikeata, että lukuisat tahot lehtiä, lifestyleoppaita, koutseja, poppahenkilöitä, lampaanpaskanaamionmyyjiä ja unien tulkitsijoita ovat tehneet siitä kannattavan bisneksen. Ja rahakkaan sellaisen. Vaan ei se ole tyhmä se joka myy, vaan se joka ostaa.
Jopa painonpudotuskin on teoreettisella tasolla vain matematiikka, hormonaalisella tasolla oikeanlaisen liikunnan löytämistä ja ihmismielen tasolla tahdonvoimaa. Ei sitä, että notkut kakkuhyllyillä sen enempää kuin että tavoittelet peppujulkkiksen peppua hieronta- aseella tai vatsapeltiä sähkökutittimella. Lisäksi mielestäni on turha ryhtyä kuitenkaan millekään apinantakamuskarvasoppadieetille. Se on tylsää eikä johda mihinkään. Paitsi taas jonkun bisneslifecoachin rikastumiseen. Siis oikeasti, pikku -Päivi, sinun pitää nukkua. Muuten et jaksa. No shit, Percule Hoirot! Eikä kotisi pysy siistinä kuin taikanapista jos raivaat tavarasi jutellen niille nättejä ja arvellen josko ne tuottavat sinussa ilon pilkahduksia vaiko eivät.
Jos et alun alkaenkaan hallitse tavarakaaosta, se lisääntyy kuin aropuput keväthangilla kun riennät kauppaan ostamaan uusia kisspatsaita ja kananmunankuorinta- automaatteja. Ryhdistäydy. Ja jos olet maksimalisti tai sotku ei sinua haittaa, älä anna sertifioitujen siivoajien laittaa sinua normilaatikkoon. Älä siivoa. Ja kaiken maailman yltiöjulkisivuminimalisteille täältäkin terveiset, että minikodit ovat kyllä ihan vihoviimeinen vitsaus. Eihän niissä saa pieraistakaan rauhassa. Huom. Olen minimalisti. Rakastan siisteyttä ja roinattomuutta. Mutta sotkupossut saavat puolestani olla ihan rauhassa sotkupossuja. Heidän ajattelu- ja elintapansa ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin minunkin. Paitsi jos he asuvat kanssani samassa taloudessa. Silloin joudumme kompromissin ääreen. Uskokaa tai älkää, olemme kompromissin ääressä ja sekin toimii.
Loppuoivallukset
- Valitusbileet ovat ne paskimmat bileet. Jeanne d`Arc oli marttyyri ja kirjaimellisesti paloi loppuun. Lopeta valittaminen.
- Voit pelätä karhuja, hirmuhallitsijoita, syöpää tai mitä tahansa muuta oikeasti vaarallista. Mutta älä pelkää muiden mielipiteitä sinusta äläkä epäonnistumista.
- Omat harrastuksesi ovat ihan kamalaa paskaa. Eihän niistä hyödy tai saa hyvää mieltä kukaan muu kuin sinä. Joten pistä ne välittömästi ”pakkotehdätänään”- listalle.
- Älä tunge lapsiasi ”silloin kun minä olin nuori”- painekattilaan tai ”kyllä ennen oli kaikki paremmin”- normilaatikkoon. Se on epäreilua. Heistä tulee ihan hyviä vaikka he saisivat keskittyä johonkin, mikä tekee heidät onnellisiksi.
- Henkisessä raivaamisessa sinulla on yksinvalta. Älä päästä prosessiin ketään tuputtamaan neuvojaan, mielipiteitään tai odotuksiaan. Paitsi jos kakkatornado on liian iso selvitäksesi siitä yksin.
- Ota vastuu tekemisistäsi ja päätöksistäsi. On ihan oma vikasi jos et osaa ryhdistäytyä. Ei kenenään muun.
- Et koskaan tule olemaan täysin ulosteettomassa olotilassa. Elämä sadettaa ripulia niskaasi aina. Uudelleen ja uudelleen. Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin ällö, jos sinulla sateensuoja. Eli säästöjä, rakkaita ihmisiä, energiaa, tahdonvoimaa tai mitä koetkin tarvitsevasi ollaksesi varautunut sheissemyrskyyn.
- Välitä nämä vinkit eteenpäin. Mutta älä ole mulkero sitä tehdessäsi.
