Sober curious- elämäntyylin innoittamana päätin perehtyä raivorehellisen tarkasti omaan alkoholinkäyttööni. Tässäpä siis viinipäiväkirja luettavaksenne. En ole mikään juoppo ja omasta mielestäni suhteeni alkoholiin on varsin terve. Lapseni ja lähipiirini eivät kärsi alkoholinkäytöstäni eivätkä lapseni joudu katselemaan minua humalassa. Tunnustan kuitenkin, että pidän viinistä ja sen lasillisen litkaisemisesta esimerkiksi ruoanlaiton yhteydessä, takkatulen ääressä, takapihan terassilla kirjaa lukiessa tai naapurin akkojen kanssa sillointällöin. Olen testauttanut geenini, eikä minulta löydy riippuvuutta aiheuttavia geenejä. Tunnistan tässä itseni, sillä en jää koukkuun kahviin, sokeriin enkä tupakkaan sen enempää kuin viinaankaan. Kokeiltu nimittäin näitä kaikkia villissä nuoruudessa on. Huumeista en tiedä, kun niitä ei koskaan ole tielleni osunut. Arvioin joka tapauksessa lähtötilannetta, että joisin kuitenkin alle yhden annoksen alkoholia päivässä. Päätin ottaa lähtökohdakseni kartoittaa rehellisesti alkoholinkäyttöäni useamman viikon ajan. Ja tämä kuitenkaan ruoskimatta itseäni liikoja jos jostain syystä hulahtaakin humpan puolelle.
Viikko 1
Maltoin perjantaihin asti ilman ensimmäistäkään ruoanlaittoviiniä, terassiolutta tai iltaviskiä. Perjantaina kuitenkin otin lasin valkoviiniä. Lauantaina otin kaksi ja sunnuntai- iltanakin piti ottaa lasi punaviiniä, sillä muutenhan se happanee pulloon. Koko viikon aikana join neljä annosta alkoholia. Myönnettäköön, että olen ehkä hiukan aliarvioinut määriä, joita juon. Luulin, että esimerkiksi kolmessa viikottaisessa annoksessa olisi varsin helppo pysyä, sillä enhän mukamas muutenkaan juo paljoa enempää. Tosiasia on, että kolmessa annoksessa pysyminen vaatii pidättäytymistä, laskelmointia ja itsehillintää. Käytännössä olen vähentänyt alkoholinkäyttöäni tietoisesti jo viimeisen parin vuoden aikana. Mutta mietityttää se, että tosiasiassa join kyllä varmasti lähemmäs pullon viiniä viikottain silloin ennen kuin aloin tiedostamaan juomistani.
Viikko 2
Maanantaina heti taloyhtiön hallituksen kokous. Meidän hallitus on aivan mahtava. Hauskoja tyyppejä, mutta silti asiat hoituvat. Ehkei aina ihan niin nopeasti ja tehokkaasti (koska yhteensä yhdeksän lasta ja kolme uraa) kuin toivottaisiin, mutta jos ei kelpaa, saa ihan itse tulla hallitukseen tekemään asiat paremmin ;). Raahasin kokoukseen valkkari- ja punkkupullon jämät ja toinen jäsen toi koko pullon roseviiniä. Ja nämä kyllä tehokkaasti tuhottiin kokouksen virallisen osion päätyttyä. Join itse kolme annosta viiniä. Aloin jo henkisesti valmistautumaan siihen, että viikonlopun juhlat höperehditään selvää, jottei koko viikko mene vallan törpöttelyksi. Ja voi totinen tosi, selvisin viikonlopun riennoista puolikkaalla kuoharilasilla. Kokonaismäärä nautittuja alkoholiannoksia tälle viikolle oli 4. Eikä kummatkaan viikonlopun juhlista olleet peloista huolimatta yhtään sen tylsemmät, vaikken lipitellytkään itseäni mukavaksi viinin avuin. Myönnettäköön, että ilman tätä viinanjuontikartoitusta olisin todennäköisesti ottanut viikonlopun juhlissa hiukan viiniä. Lohdullista on se, että pelkästään tietoisuus omasta alkoholinkulutuksen määrästä saa vähentämään sitä.
Viikko 3
Laittelimme yhdessä lihapullia siippani kanssa maanantai- illan ratoksi. Ja otimme lasit valkoviiniä. Se vaan kuitenkin maistui ei niin järisyttävän hyvältä ja siitä tuli vässykkä olo. En ottanut refilliä. Tiistai- iltana puolisoni kysyi jaanko valkkaripullon jämät hänen kanssaan sohvalla lojuen. Huonoa omaatuntoa potematta kiitin kauniisti kyllä. Molemmat teinitkin päätyivät todennäköisesti koulun alkamisen aiheuttaman ylimääräisen mammavajeen vuoksi siihen kainaloon. Ilta oli ihana siinä omien höppänöideni kanssa yhdessä isossa kasassa ja totta puhuen tilkka valkkaria maistui oikein hyvältä. Perjantai- iltana lupauduin ajamaan kotiin ystävien luota syömästä. Otin puolikkaan lasillisen kuohuviiniä alkuillasta. Lauantaina ystävän kanssa kokkailtu feta- tomaattipasta huusi kylkeensä valkoviiniä. En kylläkään santsannut, vaikka ajatus sohvaviinistä kävikin mielessäni. Ei vaan tehnyt mieli. Sunnuntain iltasalaatti maistui taas astettan juhlavammalta valkoviinitilkan kanssa. Viikon kokonaissaldo 5 annosta.
Viikko 4
Maanantain ja tiistain illallisilla tuli otettua pieni annos valkoviiniä. Torstaina illalla otimme myös lasilliset viikonlopun alkua juhlistaessa. Sunnuntaina teimme kesän viimeisten aurinkoisten päivien kunniaksi kukkoa viinissä ja vaikka punkkupullosta suuri osa menikin ruokaan, hulahti sitä kitusistakin alas hiukan. Viikon kokonaissaldo kutakuinkin kuusi annosta viiniä. Ja totta puhuen, minulla on hiukan jopa huono omatunto. Ei siksi, että olisin mukamas ollut humalassa tai että minulla olisi mikään muukaan varsinainen morkkis juomisesta. Mutta terveysnäkökulmasta (rintasyöpämörkö…) pidän hiukan ikävänä ristiriitana sitä, että viini maistuu niin hyvälle mutta on niin salakavalan vaarallista. Lisäksi huomasin, että etenkin peräkkäisinä päivinä nautittuna viini vaikutti jo pienissäkin määrissä unen laatuun. Ja etenkin nukahtamiseen. Itse asiassa on ihan sairaan ärsyttävää, että kun juo illalla lasin vinkkua, joutuu nousemaan käymään hyyskässä juuri silloin kun on nukahtamassa. Mutta se nyt oli jo aikoja sitten tiedostettu pikku seikka, että jos ylipäätään pitää juoda, kannatta kiepauttaa seitinohuet päiväskumpat, reilusti ennen kl 18. Ja sitten siirtyä vallan kokonaan jaffalinjalle.
Viikko 5
Rakas viinipäiväkirja: Koko alkuviikko meni enemmän tai vähemmän migreenin kourissa. Jos jopa kahvi tuli komeassa kaaressa ylös, niin voitte kuvitella, ettei skumppaa tehnyt edes mieli. Itse asiassa koko viikkona en koskenut alkoholiin. Sen sijaan join kyllä kokista ja söinpä vähän karkkiakin. Totesin, että kokis auttaa päänsärkyyn kertaluontoisesti, mutta suuremmissa määrissä ja usein nautittuna sokerikin vain ruokki päänsärkyä. Voiko olla, että alkoholin juomisella ja sokerinhimolla on joku yhteys? Aivan selkeästi on. Joka tapauksessa, 100 g:n karkkisäkistä tuli niin armottoman kamala olo, että HYI!
Viikko 6
Ei vieläkään tee mieli alkoholia. Tällä ei välttämättä ole enää tekemistä migreenin kanssa. Ehkäpä kyse on siitä, ettei enää muuten vaan tee mieli alkoholia. Hopeareunus isossa, mustsassa pilvessä nimeltä migreeni; Sain karkoitettua himoni. Sekä viini- tää sokerihimoni. Viikonloppuna juhlistimme ensikohtaamisemme vuosipäivää puolisoni kanssa. Emmin kovasti, tilaanko illallisen kanssa lasin valkoviiniä. Pelotti, että saanko päänsäryn ja toisaalta myös se, että ”repsahdanko” ruoanlaittoviineihin, jos otan nyt lasillisen. Onhan tässä nyt jo kohta kaksi viikkoa höperehditty selvää! Otin pienen annoksen valkoviiniä. Ja illalla vielä lasin samppanjaa. Olemme ystäväni kanssa tilastoineet skumputtueluamme ja todenneet jo aiemminkin, että samppanjasta ei tule yhtä helposti päänsärkyä kuin kuohuviinistä. Eikä tullut nytkään. Minulla on kallis pää. Viikon saldo, kaksi annosta alkoholia. Esitin puolisolleni kysymyksen, miten hän suhtautuisi siihen, jos luopuisin alkoholista kokonaan. Hänellä ei olisi mitään sitä vastaan. Itse asiassa hänkin on juonut huomattavasti vähemmän sen jälkeen kun minä vähensin. En minäkään yksin jaksaisi tissutella, jos hän päättäisi ottaa nollalinjan.
Yhteenveto
Alle viidessä alkoholiannoksessa pysytteleminen viikossa edellyttää tiedostamista, suunnitelmallisuutta ja itsehillintää. Aikaisemmin en ole pahemmin hilliskellyt itseäni ja tämän vuoksi epäilenkin, että ennen jo lähes vuosi sitten telemääni tietoista vähentämistä ja sen innoitamaa viinipäiväkirjan pitoa saattoi alkoholiannoksia kerääntyä viikossa enemmän kuin viisi. En kuitenkaan rehellisesti sanottuna usko, että niitä olisi keskimäärin kulunut paljoa enempää kuin 7.
Kokisin, että alkoholinkäyttöni on kuitenkin tasolla, josta en viitsi olla kovinkaan huolissani. Jatkossa aion yhä kiinnittää huomiota viikottaiseen alkoholinkäyttööni ja pysytellä huomattavan pienissä määrissä kuitenkaan potematta huonoa omaatuntoa siitä, jos otankin joskus vähän. Kuten nimittäin edellä pohdin, kyse ei ole päivittäisestä tavasta eikä pakonomaisesta riippuvuudesta. Ei sen puoleen myöskään viinien harrastamiseksi verhoillusta ongelmasta eikä sosiaalisia, fyysisiä tai henkisiä traumoja perheeni sisällä tai itselleni aiheuttavasta alkoholismista. Kyse on omasta mielestäni siitä, että silloin tällöin nautin lasillisen viiniä ruoan tai ystävien kanssa tai talvikylmällä laadukkaan viskin kaksmetrii- satakiloo hottiksen kainalossa sohvalla.
Minua kuitenkin mietityttää se, että miksi alkoholinkäytön lopettaminen kokonaan tuntuisi niin kovin hankalalta. Ehkä kyse on samasta kuin että jonkun pitäisi luopua sokerista, tupakasta tai kahvista. Vaikka kyse olisi terveydelle uhkaavasta tavasta, onko kuitenkin mielenterveydelle haitallisempaa kieltää jokin asia itseltä kokonaan, etenkin jos käyttö on alunperinkin vielä hyppysissä? En nimittäin koskaan ole uskonut nollalinjaan missään asiassa, karkkilakkoihin tai mihinkään muuhunkaan ”Et saa koskaan”- menetelmään. Ne tekevät houkutuksesta vain entistä suurempia. Vaan mikä se on mikä houkuttaa? Jos ei olisi houkutusta, ei tarvitisi luopua tai kieltääkään…
Tiedostan alkoholin käyttöön liittyvät riskit nykyään paremmin kuin ennen. Lähipiirissäni on esiintynyt rintasyöpää (vaikkakaan yksikään niistä ei ole alkoholista johtuva) ja itsekin olen joutunut tarkempiin tutkimuksiin tissipatin vuoksi. Läheltä syöpätaistelua vierestä katsoneena sekä omalla kohdalla sitä epätietoisuuden tuskaa kestäneenä en halua ottaa turhia riskejä omasta sairastumisestani.
Huomasin viinipäiväkirjaa pitäessäni, että yksikin lasi viiniä heikentää alkuillan unen laatua ja siten syvän unen määrää huomattavasti. Huomasin tosiaan myös sen, että pelkäästään juotujen alkoholiannosten tiedostaminen ja niiden jonkinasteinen ”kyttääminen” tai kirjaaminen saavat itsessään jo vähentämään alkoholinkäyttöä.
Lisää luettavaa aiheesta: https://primeradama.fi/sober-curious/
