Oman maan mansikat

Suru on rakkauden äärimmäinen muoto- suruprosessin vaiheet

Suruprosessissa on neljä psykologista vaihetta. Nämä on kaikki käytävä läpi viipyillen, turvassa ja perusteellisesti. Muuten joudut aina palaamaan edelliseen, keskeneräiseen vaiheeseen. Pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ennen kuin voit ammentaa surusta voimaa jatkaa elämää. Suru tuntuu tuskalta ja epätoivolta, mutta perimmillään se on mielestäni rakkauden äärimmäinen muoto. Suruun kykeneminen on lohdullinen merkki siitä, että olemme rakastaneet ja meillä on voimaa hyväksyä menetys, kohdata raaka todellisuus ja painaa rohkeasti eteenpäin. En ole psykologi, joten kirjoitan tätä artikkelia puhtaasti omasta kokemuksestani painiessani eri suruprosessin vaiheissa isäni kuoltua, työkaluista kussakin vaiheessa sekä siirtymisestä seuraavaan vaiheeseen.

Shokkivaihe

Suru- uutinen, vaikka se olisikin odotettavissa, tulee aina puskista. Se voi aiheuttaa järkytystä, fyysisiä reaktioita, kieltämistä, toimintakyvyttömyyttä, harhoja, paniikkia, kuolemanpelkoa sekä vaikeuksia vetää rajaa todellisuuden ja unen välillä. Kaikki nämä olivat normaaleja tuntemuksia minulle shokkivaiheen aikana.

Onneksi olin lasteni ympäröimä. He, niin raskasta kuin se välillä olikin, heräsivät kaikesta huolimatta aikaisin aamulla, vaatien minua nousemaan uuteen päivään ja jaksamaan. He pitivät shokissakin olevan kiinni arjessa ja todellisuudessa. Repivät sinne takaisin, jos yritinkin paeta. Siitä olen heille ikuisesti kiitollinen.

symmetrical photography of clouds covered blue sky
Photo by James Wheeler on Pexels.com

Shokkivaiheen aikana mieli pyrkii suojelmaan itseään kieltämällä tapahtuneen. Vaihe onkin olennainen mielestäni juuri siksi, että ihminen tarvitsee shokkivaiheeseen käytetyn ajan valmistautuakseen ottamaan vastaan tragedian, joka jo tapahtui. Shokissa voi olla vielä hetken pumpulissa, ihan kuin tilanne ei olisikaan totta. Tästä surun vaiheesta ei ole pääsyä seuraavaan vaiheeseen ennen kuin hyväksyy tapahtuneen tosiasiaksi. Lue koskettava katkelma shokkivaiheesta: https://primeradama.fi/suru-on-rakkauden-hinta/ .

Reaktiovaihe

Surullinen tapahtuma, menetys, on todettu tapahtuneeksi. Nyt siihen pitää reagoida. Reaktiovaihe sisältää tapahtuneen kertaamista, sen pohtimista, ehkä syyllisyyttä ja syyllistämistä, kysymyksiä ja jossittelua. Siihen kuuluu myös tarmokkuutta, järjestelyä, näennäistä tehokkuutta, tekemisen meininkiä. Mutta toistaalta epätoivoisia hetkiä, jolloin maailmaa kaatuu niskaan eikä pysty liikkumaankaan. Shokkivaiheessa ei tarvinnut aivan täysillä vielä kohdata tapahtunutta, mutta reaktiovaiheessa sitä ei enää pääse pakoon. Reaktiovaiheessa minulle tyypillistä olivat esimerkiksi vahvat assosiaatiot sekä suuri tarve kerrata tapahtunutta jonkun kanssa tai päässäni koko ajan. En esimerkiksi voinut käyttää kaapissamme olevaa huuhteluainetta, sillä se tuoksui isälle. Hän käytti sitä samaa. Tai saatoin jumittua hiekkalaatikon reunalle kykenemättömänä mihinkään. Tarvitsin ystävän henkistä tukea kerätä jälkikasvuni ja kävellä kotiin. Ja siellä jatkaa vollotusta lattialla maaten.

Onneksi olin ystävien ympäröimä. Ja onneksi he olivat ymmärtäväisiä. He tulivat joukolla mukaan kellariin hakemaan grilliä, koska en uskaltanut mennä sinne yksin. He pitivät kädestäni kiinni paljussa, jotten hukkuisi sinne. Yksi toi jopa veljensä, papin, kyseisiin kekkereihin. Jotta näkisin, että papin kanssa voi juoda turvallisesti olutta ja hän ottaisi kyseenalaistamatta vastaan oluen aikaan saaman ahdistuksen ja nostalgian minussa. Ystävät jaksoivat kerta toisensa jälkeen analysoida kanssani tapahtunutta. Ja kuunnella tapahtuman kulkujen jopa tragikoomisia piirteitä, joille huutoitkunauroin puhelimitse. Olen heille siitä ikuisesti kiitollinen.

Hautajaiset ovat ehkä konkreettisin tilaisuus tajuta tapahtunut. Olin edellisenä päivänä käynyt vielä katsomassa häntä. Hän ei enää vastannut ”In a while, crocodile.”, kun sanoin hänelle ”See you later, alligator.”, niin kuin meillä oli tapana sanoa toisillemme. Saatoin hänet kappelille. Sieltä haudalle. Illalla matkalla kaupungista kotiin hämärän jo laskiessa kiipesin kirkkomaalle muurin yli ja rapsuttelin hiljaa multaa jo nuupahtavien kukkien alla. Ajattelin, että hän ehkä vastaisi. Mutta ei. Tuo hetki oli ehkä alku tilanteen käsittelemiselle.

Käsittelyvaihe

Surun käsittelyvaihe on nimensä mukaisesti vaihe, jossa suru ja sen aiheuttamat muutokset elämässä käsitellään. Itse ainakin muodostin käsittelyvaiheen aikana täysin uuden suhteen isääni. Suhteen siihen uuteen isään, joka ei vaellellutkaan enää täällä maan päällä vaan vaikutti ilmavoimissa. Tämä oli omalta osaltani käsittelyvaiheen tärkein asia. Tämä uusi suhde isääni on määritellyt hyvin pitkälle sen, miten selvisin menetyksestä, minkälaisena muistan isäni ja miten asennoiduin elämään jatkossa. Esimerkiksi päätin muistaa isäsuhteestani hyvät asiat ollen kuitenkin tietoinen niistä vähän hassummista seikoista. Tämä päätös johti katkeroitumisen sijaan hyväksyntään.

silhouette photo of man throw paper plane
Photo by Rakicevic Nenad on Pexels.com

Käsittelyvaihe tuo pintaan monenlaisia tunteita. Omalla kohdallani vahvimpia oli hätä ja turvattomuus yksinjäämisestä. Olin aikuinen, mutta kovin nuori sellainen ja koin itseni lähes orvoksi. Samalla koin pelkoa siitä, että puolisoni tai veljeni tai joku muu minulle tärkeä mieshahmo tekisi saman tempun. Jouduin käsittelemään myös omaa sekä läheisteni kuolemanpelkoa. Jouduin tekemään elämääni, elämäntapoihini sekä arvoihin liittyviä valintoja, jotka vaikuttaisivat loppuelämääni. Esimerkiksi, harrastin aivan päättömän määrän liikuntaa, koska kuvittelin, että se pelastaisi minut kuolemalta. Myöhemmin tämä hysteria onneksi muovautui terveeksi tavaksi liikkua.

Toisilla surun käsittelyvaihe nopeampi kuin toisilla. Esimerkiksi minun kohdallani voi ajallisesti puhua noin puolesta vuodesta kun taas toisilla tiedän vaiheen kestäneen jopa vuosikymmenen. Todettakoon tässä kuitenkin, että käsittelyvaiheen pitkittyessä suosittelisin hakemaan apua. Omalla kohdallani sain suuren avun perheneuvolan psykologista. Näkisin myös, että käsittelyvaiheen pitkittyessä siihen saattaa jäädä jumiin, jolloin sen käsittelyssä saatetaan vaatiakin ammattilaisen apua.

Haasteita surevassa yhteisössä saattaa muodostua siitä, että kun itse olet jo sopetutumassa tilanteeseen, läheisesi saattaa vielä olla reaktiovaiheessa. Tällöin voi olla vaikeaa löytää voimia kuunnella ja auttaa reaktiovaiheessa olevaa. Toisaalta reaktiovaiheessa oleva saattaa syyllistä sinua tunteettomuudesta ja kylmyydestä vaikka tosiasiassa olet vain hiukan pidemmällä surun prosessoinnissa. Huolimatta käsittelyvaiheen kestosta, se on kuitenkin olennainen osa prosessia, jotta sureva on valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Käsittelyvaiheelle on annettava sen vaatima aika.

Sopeutumisvaihe

Kestin sen. Selvisin. Pikkuhiljaa elämästä alkaa löytyä ilon aiheita. Suru muuttaa muotoaan repivän raastavasta pelosta haikeaan ikävään ja lämpimiin muistoihin. Se ei tunnu enää kivenä rinnassa vaan pikemmin linnunlauluna puissa. Voimia löytyy taas muuhunkin kuin suremiseen ja päivästä toiseen kahlaamiseen. Suru nostaa välillä päätään, mutta se ei jyrää enää täysin alleen. Se vain vetää mielen hetkeksi haikeaksi. Nämä sattumat osuvat usein vuosipäiville, juhlatilaisuuksille tai lasten kysymyksiin aiheesta. Mutta koittipa sekin kesä, kun kuolinpäivä ei muistunut mieleeni lainkaan. Se lipui ohi aurinkoisena kesäpäivänä muiden joukossa. Koin jälkeenpäin huonoa omaatuntoa. Vaan mustarastas pihalehvästössä muistutti siitä, että elämä jatkuu. Ja että suru on rakkauden ärimmäinen muoto.

Ehkä selviän tästä uudelleenkin. Onhan elämä sarja suruja. Joudun tähän tilanteeseen joskus taas.

sea dawn nature sky
Photo by Nuno Obey on Pexels.com

Vastaa