Hidasta elämää Kirjakerho

Mistä löytää elämälle suunta jos ”ei kestä tätä enää”?

shinto shrine in blue lake in japan

Ahkeruus, sisukkuus, nöyryys ja vähään tyytyminen ovat suomalaiskansaan iskostettuja arvoja, jotka ovat saaneet isovanhempamme raatamaan hamaan tappiin asti, vanhempamme perustelemaan yrityksiä ja laman kourissa toteamaan epäonnistuneensa raatamaan tarpeeksi sekä meidän sukupolven osittain noudattamaan samoja kaavoja. Mutta toisaalta olemme heräämässä näiden arvojen kyseenalaistamiseen. Päivi ja Santeri Kannisto ovat kirjoittaneet kirjan En kestä tätä enää- Viisi innoittavaa tarinaa oravanpyörän ulkopuolelta, jossa he seuraavat viiden henkilön vaihtoehtoisia tapoja hallita omaa elämäänsä. Jokaisen henkilön kohdalla myös perehdytään filosofi Nieztschen ajatuksiin käsillä olevasta elämänhallinnan pulmasta. Jokaisen kappaleen lopussa on vinkkejä, miten itse voit tehdä kappaleen päähenkilön kaltaisia muutoksia omassa elämässäsi. Näistä vinkeistä olen esimerkinomaisesti ottanut otteita omasta elämästäni. Siitä, miten olen onnistunut elämäntapamuutoksessa.

1. Hidastaja- Monica

Etelä-Amerikkalainen kaunotar jättää oluenhuuruiset grilli- illat, poikaystävän ja yhteiskunnan asettamat urapaineet ryhtyäkseen elämäntapahipiksi tai oikeastaan puolirikolliseksi anarkistiksi. En siis ehkä suoranaisesti kutsuisi Monicaa hidastajaksi sanan siinä merkityksessä kuin itse sen ymmärrän. Muutokset ovat nimittäin aika radikaaleja, joten kutsuisin häntä enemmänkin totaalioravanpyöränhylkääjäksi. Jopa hiukan huonolla tavalla, sillä lipsuuhan hän esimerkiksi väärentämään viisumeita ja matkustelemaan pummilla. Lopuksi hänen tiensä vie vapaakorttelin asukkaaksi, missä asumukset rakennetaan itse, ruoka tuotetaan itse ja elämä pyörii jokapäiväisen jakamisen, vaihtamisen ja kapitalismin aiheuttaman eriarvoisuuden tasaamisessa. Rahataloudesta on luovuttu ja siirrytty malliin, jossa kaikki lapsia ja välillä jopa rakastajia myöten jaetaan. Ja Robin Hood- maiseen tapaan otetaan niiltä, joilla on, koska tasa- arvo.

Elämäntyyli ei välttämättä kaikessa raatamisessaan sekä laillisuuden rajamailla pyörimisessä olisi minua varten, mutta opin tästä kirjan kappaleesta erään suuren oivalluksen, joka ohjasi tietämättäni minuakin elämäntapamuutosta tehdessäni. Nimittäin vallanhimo…Ei niinkän toisten alistaminen vaan nimenomaan vallan otto omasta elämästä ja sen ympäristöstä. Se on oikeutta tehdä omat päätöksensä ja jopa muutta mieltään, jos sille päälle sattuu. Filosofi Nietzsche oli sitä mieltä, että jokaikinen elämänmuutos vaatii vallanjanoa ja pyrkimyksemme ja luomamme arvot pohjautuvat vallanjanoon. Nietzsche saa minut myös myöntämään, että tällä hetkellä niin muodikas onnellisuuden tavoittelu ja pakkopullaonnellisuus ovatkin ehkä esteitä. Sillä mielihyvä ja tyydyttämätön tahto eivät olekaan vastakohtia,vaan ne ovat vahvasti riippuvaisia toisistaan. Jos lojumme näennäisessä onnentunteessamme, jäämme paikoillemme. Eikä visiomme toteudu, koska sen eteen ei tarvitse tehdä mitään. Vanha, tuttu ja turvallinen rutiini eivät vaadi mitään, mutta eivät myöskään haasta meitä oppimaan, kyseenalaistamaan, löytämään uutta. Kiinnostuin Nietzscheläisestä elämänhallinnasta, joka perustuu valtavirran kyseenalaistamiseen rohkeasti, mutta silti järki päässä.

Lisäksi oivalsin, että pakonomainen säästäminen saattaa ihmisen rahan vallan alle yhtä lailla kuin ylitsetursuileva kuluttaminenkin. Jos säästäminen on itseisarvo ja elämäsi pyörii halvalla tai ilmaiseksi elämisen ympärillä, olet yhtä pakonomaisesti riippuvainen rahasta kuin kuka tahansa turhuuksiin tulhailija. Ehkäpä tässäkin kultainen keskitie olisi ratkaisu.

Miten onnistuin hidastamaan:

  • Katsoin koko arkeani uudesta näkökulmasta. Mihin haluan käyttää aikaa? Mihin en halua käyttää aikaa? Huomasin nopeasti, että minulle tärkeät asiat liittyivät pieniin, arkisiin jokapäiväisyyksiin. Syömiseen, liikkumiseen, lepoon, lasten kanssa läsnäoloon. Näihin aloin tietoisesti käyttämään enemmän aikaa. Samalla karsin esimerkiksi turhista palavereista, puhelimen skrollailusta ja ostosreissuista.
  • Aloin tietoisesti säästämään. Ennen ihmettelin, mihin kaikki rahani katosivat. Nyt ihmettelen, miten sainkin ne katoamaan. Saan tarpeeksi rahaa säästöön, jotta voin sijoittaa, maksaa lainojani takaisin nopeammin sekä hankkimaan lomamatkat ja uudet pyykkikoneet käteisellä.
  • En enää vertaile itseäni muihin. Enkä edes entiseen itseeni.

2. Maastamuuttaja- Nancy

Nancy on seitsemänkymppinen elämäntapamuutostelija, joka muuttaa eläkepäivillään, avioliiton kariuduttua Georgiaan hakemaan opettajan hommia. Asuttuaan sitä ennen vähän jokaisessa maailman kolkassa. Hän ei halunnut muiden amerikkalaisrouvien tapaan golfariksi eikä homehtua tylsistyneenä loppuelämäänsä. Hän on elänyt elämänsä muiden odotusten mukaisesti ja herää viimein tekemään päätöksensä omien arvojensa pohjalta. Varjopuolina tällaisessa juurettomuudessa on yksinäisyys sekä jatkuva pärjäämisen ja taistelun olotila. Se suomalainen sisu…Joka on kieltämättä periksiantamattomuutta, sitkeyttä, tahtoa ja kilpailukykyä. Mutta jatkuvana olotilana varmasti stressaavaa. Rohkaisevaa on se, että sinunkaan ei ole pakko pysytellä tekemissäsi valinnoissa. Voit pyörtää päätöksesi, ottaa uuden suunnan ja aloittaa alusta, jos sitä haluat. Nancy murtaa monia elintapasiirtolaisuuteen liittyviä myyttejä, sekä hyvässä että pahassa.

wood person holiday vacation
Photo by Nataliya Vaitkevich on Pexels.com

Ja jälleen päästämme valloilleen filosofi Nietzschen, jonka mukaan näitä suuria elämän päätöksiä ei tehdä tunteella sen enempää kuin järjellä. Vaan näiden yhdistelmällä. Lisäksi kaikkien ikävien tunteiden mestareiden helpotukseksi Nietzsche toteaa, että ikävät tunteet ovat usein eteenpäin työntäviä voimia päätösten teossa. Esimerkiksi ahneus saattaakin olla halua oppia jotain parempaa, aggressio keino edetä kukoistukseen ja kostonhalu oikeudenmukaisuuden väline. Pitää vain osata jalostaa ikävät tunteet siten, että ne johtavat uuden oppimiseen ja positiiviseen kehitykseen sen sijaan, että antaa niiden raivota valloillaan. Ja tämä on myös kohdallani ollut ratkaisevia asioita elämäni suunnan muuttamisessa. Olen tuntenut ikävät tunteet turvassa ja rauhassa ja antanut niiden johtaa minut oikeisiin ratkaisuihin antamatta niiden saattaa minut impulsiivisten ryöppyjen syövereihin. Suurien muutosten, kuten Nancyn tapauksessa lukuisten muuttojen yhteydessä, on tärkeintä nivoa tunteet sekäettä- nippuun jokotai- nipun sijaan. Sen sijaan, että jää suremaan taakse jäävää, ottaa muistot mukaansa tärkeänä osana mennyttä elämää. Tuleva taas ei ole pelkästään pelottava pakopaikka, vaan mahdollisuus uuteen.

Miten uskalsin ottaa uuden suunnan?

  • Tunsin oloni turvalliseksi myös epävarmoina aikoina. Jalostin ikävät tunteet muutosta ajaviksi voimiksi.
  • Asuessani ulkomailla loin itselleni yhteisön. Se oli introvertille haastavaa, mutta muutamakin ystävä teki uuteen kulttuuriin sopeutumisesta huomattavasti helpompaa. Ystävyyssuhteista parhaat jäivät pysyviksi myös paluumuuton jälkeen.
  • Hyväksyin muutoksia tehdessäni, että olin outolintu. Silti pidin puoleni.

3. Brenda- Dalai Laman opetuslapsi

Yhteisöllisyyden puute on Dalai Laman oppien mukaan suurin este onnellisuudelle. Tämän oppi Brenda pyöräillessään ympäri maailmaa, majoittuessaan milloin missäkin, nähdessään sotien runtelemat maat ja avatessaan siniset silmänsä sille, ettei kouluissa kerrotakaan ihan kaikkea. Matkustelun aikana kaiken huomion keskityttyä pääosin amerikkalaisen minäkulttuurin tavoin Brendaan itseensä, hän alkoi etsiä yhteisöllisyyttä buddhalaisuudesta, jonka pääajatuksia on minuudettomuus ja yhteenkuuluvuus koko ihmiskunnan kanssa. Myös Nietzschen mukaan minuus on vankila, joka estää meitä olemasta sellaisia, kuin voisimme olla. Ja itse asiassa jokainen rooli, jonka itse itsellemme asetamme tai joku muu, oli se sitten yrittäjä, äiti, omaishoitaja, velallinen, opiskelija, hidastaja tai hippi, ovat toistensa kanssa keskenään kilpailevia minuuksia. Nietzschen ja buddhalaisuuden käsitykset minuudesta tai sen olemattomuudesta eroavat toisistaan yhdellä merkittävällä tavalla. Buddhalaiset haluavat sulautua joukkoon ja saavuttaa siten mielenrauhan kun taas Nietzschen mielestä elämästä on tehtävä taideteos näivettymättä seesteisyyden tylsyydessä, erottuen tällä tavalla muista.

Kotiuduttuaan Tiibetiin Brenda oivaltaa minuuden yhdistämisen meiksi eli moneksi minuudeksi löytäen tavan elää merkityksellistä elämää. Samalla hän on oppinut tarkastelemaan tuntemuksiaan suuremmasta mittakaavasta kuin siitä vartin ajasta, jonka joskus joudumme pärjäämään räpeltämättä puhelinta. Ja aika pieniltä tuntuvat kuulemma ihmisen ongelmat koko maailmankaikkeuden mittakaavalla. Etenkin kun nämä ongelmat ovat buddhalaisuuden mukaan omien tuntemusten tuotoksia, eivät muiden ihmisten tai ulkopuolisten tapahtumien.

concrete house on mountain
Photo by Karen W Lim on Pexels.com

Pidän Brendan harjoittamasta kultaisen keskitien hidastamisesta. Elämäntyylistä, jossa muut huomioon ottaen, itseltä kuitenkaan mahdottomia tai rötöksiä vaatimatta valitaan kestävä tapa elää. Tapa, jossa on ok katsoa elokuvaa tai syödä ravintolassa, mutta kuitenkin karsitaan turha minäkeskeisyys ja mammonan tavoittelu. Ei podeta huonoa omaatuntoa tietynlaisista materialistisista mukavuuksista, kuten lämpimästä suihkusta. Mutta sen sijaan podetaan kahdesta pihalla lojuvasta uudesta autosta. Nautitaan meditoinnin tuomasta yhteisöllisen rituaalin kokemuksesta pitämättä meditaatiota länsimaiseen tapaan pika- apuna sellaisten ihmisten ahdistuneisuuteen, joilla jostain syystä on aikaa meditoinnille.

Miten hallitsen mieleni?

  • Hallitsen tunteeni. Vähän niin kuin lapseni ollessa raivonpuuskan vallassa pienenä, hääsimme kiukkupeikon pois ja sitten mietimme, että miksi peikko hyökkäsi. On paljon helpompaa käsitellä tunteita, kun katselee niitä hetken minuuden ulkopuolelta.
  • Hidastan. Siis ihan käytännössä. Jos oletkin ruuhkassa ja myöhässä palaverista, ehditkö sinne oikeasi yhtään aikaisemmin painamalla kaasua ja puimalla nyrkkiä kanssa- autoilijoillesi? Et.
  • Ollessani jollekulle vihainen, mietin onko henkilö oikeasti tehnyt jotain millä oikeutan tunteeni. Vai kannattaisiko katsoa peiliin ja nähdä siellä minäminäitsen sijasta me.

4. Hakkeriguru Maddog

Maddog on saanut lempinimensä impulsiivisesta luonnostaan. Ja nimi muistuttaa häntä itseään mielenhallinnan tärkeydestä. Maddog on avoimen lähdekoodin puolesta puhuva hakkeri ja julkinen seksuaalivähemmistön edustaja, jonka mielestä nyky- yhteiskunnan jäsenet ovat kuplautuneet näyttöjensä ja korvanappiensa taakse luovuttaen vapautensa ja elämänsä kontrollin jonkun muun käsiin. Hän uskoo logiikkan jumaluuksien sijaan ja kapitalismiin muttei sen äärimuotoihin. Mutta talouden pitää kasvaa ja totuudet ovat totuuksia. Jos kyseenalaistat yleisesti hyväksytyt totuudet, olet kummajainen. Vaan mitä ajattelee Nieztsche totuuksista? Hänpä ihmettelee, että miten joku totuus on päässyt siihen asemaan, että sitä pidetään totuutena. Hän kuitenkin rohkenee kyseenalaistaa nämä näennäiset totuudet. Ne ovat kieltämättä lohdullisempia kuin epävarmuus ja tietämättömyys. Vaan mitäpä muuta elämä onkaan? Elämä ei ole vastakohtia, yinia ja jangia, oikeata ja väärää, totta ja epätotta, mustaa ja valkoista. Se on sitä kaikkea, mitä sieltä välistä löytyy. Jota on vaikea ymmärtää, käsitellä tai edes myöntää olevan olemassa. Ja johon kajoaminen aiheuttaisi jopa skandaalinomaista kyseenalaistamista.

woman with red light on face
Photo by cottonbro on Pexels.com

Mutta nämä totuudet syntyvät ikävä kyllä vallanhimolla, valehtelulla ja manipuloinnilla. Vai miksi joku uskonto olisi muka parempi kuin toinen? Tai miksi jonkun valtion lakijärjestelmä olisi parempi kuin jonkun muun? On vain erilaisia totuuksia, aivan yhtä monta totuutta kuin on totuuden määrittelijää tai tulkitsijaakin. Vaan miten voisimme olla turvassa ja hyväksyttyjä kaikkine totuuksinemme, saavuttaisimme vapauden ja saisimme oman elämämme hallinnan takaisin?

Otin takaisin oma vapauteni

  • Kyseenalaistin mutten loukannut ketään henkilökohtaisesti. Asiat ovat asioita ja ne riitelevät keskenään. Eivät ihmiset.
  • Pidän lähelläni ihmisiä, joiden arvot, ajatukset, näkökulmat ja totuudet ovat vallan poikkeavia minun vastaavistani. Heiltä saan haastetta, ajateltavaa, opittavaa ja parhaillaan mielenkiintoisia ystävyyssuhteita.
  • Hyväksyn ihmiset sellaisenaan. Saatoin ennen pitää omia totuuksiani oikeina totuuksina ja muiden totuuksia väärinä. En ole enää niin jyrkkä.
  • Opettelen vielä olemaan antamatta yksityisyyttäni muiden käsiin. En ole riippuvainen muiden tykkäyksistä. En haluaisi antaa sieluani ohjelmistoyritysten kaupattavaksi.

5. Vapaaehtoinen Vanessa

Vanessa on eksistentiaalikriisistä kärsivä riskinottaja ja elämän tarkoituksen etsijä. Ja joutuukin tästä syystä välillä vaarallisiin tilanteisiin. Maddogin vahvasta logiikantajusta ja – uskosta poiketen Vanessa kokee, ettei kukaan oikein tiedä mitä tahtoo ja että maailman menoa suuntaavat epärationalistiset tapahtumat ja niiden seuraukset. Hän matkustaa ympäri maailmaa tehden vapaaehtoistyötä. Ihmetellen kuitenkin, onko oikein kerätä itselleen kokemuksia ja mielihyvää samalla, kun auttaa muita. Hän pohdiskelee jopa vapaaehtoisturismin etiikkaa, sillä sehän on miljoonaluokan bisnes, jossa valitettavasti auttaja saa monesti enemmän kuin autettava. Ja jossa tunteidensa vallassa toimivaa ja ”takaisin antamiseen” vedottua auttajaa höynäytetään joskus jopa hyväksikäyttämään autettavia sekä viemään työpaikkoja paikallisilta. Ja vielä maksamaan siitä. Jollekin matkailualan yrittäjälle tai ihmiskauppaa pyörittävälle taholle. Pahimmillaan siis.

Näihin auttamisen etiikan pohdintoihin on myös Nieztsche esittänyt teorioitaan. Hänen mielestään esimerkiksi omaa hyvinvointiaan pitää pitää yhtä tärkeänä kuin muiden. Sillä muuten emme näe itseämme emmekä todellakaan luo yhteisöllisyyttä. Filosofin mielestä epäitsekkyyden ja muiden heikentävien hyveiden, kuten uhrautumisen ja vihamielisyyden kohdentaminen omiin vietteihimme saa koko lauman näyttämään ylevämmältä kuin mitä se oikeasti on. Emme tee hyviä tekoja koskaan pelkästään hyvän tekemisen vuoksi, vaan saamme aina siitä itse jotain. Tai vaihtoehtoisesti teemme hyvää velvollisuudentunnosta, jolloin emme toimi vapaaehtoisesti. Vaan onko se niin väärin saada mielihyvää, arvostaa omaa parempiosaisuuttaan tai taputella omaatuntoaan sillä, että auttaa?

Oma oivallukseni on, että vaikka olenkin joskus väittänyt rakastavani auttaa ihmisiä ihan vaan auttamisen ilosta, ei se ehkä olekaan ihan vaan niin. Tai ehkä on, mutta nimenomaan se auttamisen ilo on se, mitä minä auttamisesta saan. Saan auttamisesta ilontunteita, hyvää mieltä, yhteenkuuluvuutta ja minusta pidetään. Eli eipä ole ihan pyyteetöntä minunkaan apuni. Vaan onko se eettisesti väärin? Ehkäpä ei.

Etiikkako hukassa?

No välillä. Mutta olen pyrkinyt luomaan omaa etiikkaani esimerkiksi:

  • olemalla olematta kunnollinen sillä silloin voin luoda omia sääntöjä enkä aina sokeasti tottele minuun kohdistettuja vaatimuksia
  • sallimalla itselleni elämää rikastavia tunteita ja mielipiteitä sen sijaan, että aina olisin puolueeton
  • olemalla sopeutumatta kiltisti aina kaikkeen estäen silloin itseäni elämästä
  • olemalla tuputtamatta apuani absoluuttisena totuutena, annan autettavan määritellä tarpeensa itse
  • luomalla itselleni arvot, jotka auttavat minua elämään etiikkani mukaisesti sekä kehittymään itselleni eettisempään suuntaan

Mikä kaikkia näitä kirjan tyyppejä yhdistää?

Heitä yhdistää tarve kuulua johonkin, olla yhteisön jäseniä. Heitä yhdistää ahdistus siitä, mitä heidän oletetaan ja odotetaan olevan ja tekevän. He kyseenalaistavat yleisesti valloillaan olevat käsitykset ja ”totuudet”. He etsivät suurempaa tarkoitusta, merkityksellisyyttä. Ja he haluavat auttaa muita. He kaikki etsivät elämälle tarkoitusta sekä elämänhallinnan keinoja ja ovat havainneet tämän etsinnän tuottavan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. He ovat myös hyväksyneet tämän. Ja sen, että valmista ei välttämättä tule.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Captcha loading...