Painitko sinäkin ylimääräisen vapaa- ajan, liiankin hiljaisten iltapäivien ja nurkissa lojuvien käyttämättömien lelujen kanssa? Jännittävätkö teinivuodet? Kenties ajatukset pyörivät jo pakatuissa laatikoissa, kun opiskelijakämpän ovet aukenevat pikkuisellesi? Mistä saisi vinkkejä pikkulapsivaiheen ohittaville vanhemmille?
Mitä tapahtui? Minne katosivat vauvani? Kaikki kolme? Havahduin yhtäkkiä siihen, ettei meillä ole enää pikkulapsia. Olemme ohittaneet vauva- ja taaperoiän. Ala- aste on isommilla ajat sitten takana, jatko- opinnot edessä ja vaikka kuopuksella koulu -ura vasta aluillaan, on hänkin jo iso tyttö. Ei mikään vauveli. Vaikka ainahan he kaikki tulevat olemaan minun vauvojani. Vaan ei siitä ole kauaakaan, kun yksi roikkui oikeassa ja toinen vasemmassa puntissa, kolmas oli mahassa ja vauhti sekä vaaralliset tilanteet olivat osa arkipäivää. Arkeen kuuluivat myös pöydän pintaan pinttyneet bologneset, vaippakasat, huutoraivarit, ja yökeikkumiset. Toisaalta myös iltasylittelyt, päivähalittelut ja yöhellittelyt. Keskustelut elämän tärkeistä asiosita kumppanin kanssa keskeytyivät kun pihalta eilen lödetty hiekanmurusenkokoinen hiekanmuruaarre oli hukassa. Ja sehän oli siinä hetkessä tärkeämpää kuin urakriisi, asuntolaina tai kaapin paikka.
Lasten kasvaminen tuo esille monia huolia. Toisaalta elämä aukeaa taas ihan uudella tavalla. Alla olen listannut havaitsemiani pulmia ja niihin kehittämiäni selviytymisen mekanismeja lasten kasvamisen vääjäämättömyyden varalle.
1. Parisuhde kiikarissa- metsäteille vai eri teille?
Laitoitteko lastensaannin jälkeen parisuhteen hyllylle odottelemaan lasten muuttoa pois kotoota? Kuvittelitteko, että parisuhteen voi sitten ottaa sieltä hyllyltä ja jatkaa siitä, mihin jäitte? Väärin. Lasten aikuistuminen on yksi parisuhteen suurimmista kompastuskivistä. Yhtäkkiä pitäisi taas olla kahdestaan tuon ihmisen kanssa ja keksiä jotain tekemistä ja puhumista. Meniväthän vuodet yhteisten lapsiprojektien parissa kuin hujauksessa. Eikä mistään oikein tarvinnutkaan puhua saati että olisi ollut mahdollisuus. Piti vain sopia kumman vuoro vaihtaa vaipat ja kumpi hakee päiväkodista. Mistä nyt juttelemme? Päivän säästä ja politiikasta? Pitääkö opetella tuntemaan tuo tyyppi taas? Kauhean vaikeaa. Ei ihme, että tässä vaiheessa liittoa monet harkitsevat eroamista ja jopa päätyvät siihen.
Vinkki: Pidä parisuhteestasi huolta jo pikkulapsivaiheessa. Sovimme mieheni kanssa kuopusta odottaessamme, että teemme kerran kuussa kahdestaan jotain heti vauvan syntymästä lähtien. Ja jatkamme kaupunkilomailua heti mahdollisuuden tullen. Kävimme ensimmäisellä citybreakilla vauvan ollessa kaksivuotias. Voi sitä vapautta ja onnen tunnetta! Haaveilkaa yhdessä ja tehkää pienistä arjen asioista yhteisiä. Soutakaa samssa venessä samaan suuntaan. Media- alan multipersoona Marja Hintikka sanoi kerran viisaasti, että ollessaan väsynyt hän vakuutti aina itsensä siitä, että hänen puolisonsa oli varmasti vielä väsyneempi. Tämän ohjeen muistamalla huomasin, että samaan suuntaan soutaminen on helpomaa. Sen sijaan, että tappelimme siitä kumman vuoro on vaihtaa vaippa tai saada istua sohvalla teetä tai vaikka viiniä hörppien, kisailimme siitä kumpi ehtii ensin vaihtaa vaipan. Ja siinä samassa tuoda puolisolle sohvalle kupponen pussi- chaita. Sillä ihan emme sentään revenneet raastamaan käsin inkivääriä väsyhuutoa parkuva vauva kainalossa. Tänään on sinun vuoro levätä. Jaksan kyllä nukuttaa vauvan. Hormonihuuruissani rakastin myös puolisoani itkuksi asti, kun hän toi minulle puklurätin ja pilkkoi pihvini imettäessäni. Ihan pyytämättä.
Vinkki: Pitäkää yllä keskustelua arvoistanne ja parisuhteenne tilasta ajoittain. Tehkää se vaikka väkisin. Sopiika aika ja laittakaa se kalenteriin jos ei keskustelulle muuten löydy sijaa. Käykää keskustelu lempeissä merkeissä. Ehkä kynttilän valossa, viinilasin ääressä. Ehkä metsäpolulla vauvan nukkuessa vaunussa.
Vinkki: Pitäkää yllä kipinää. Heittäytykää leikkiin ja lähetelkää toisillenne tuhmuuksia päivittäin vaikka viestitse. Vaikkei jaksamista eikä aikaa ole fyysiselle kanssakäymiselle, se ei tarkoita sitä, etteikö palkeita kannattaisi puhallella kyteville hiilille. Kosketus, katse, vihjaus, nämä ovat kaikki merkkejä siitä, että yhteistä hellyydenkaipuuta on vielä. Älkää asettako toisillenne paineita. Nauttikaa siitä, mitä pienet vihjaukset sisältävät vaikkeivät ne johtaisikaan muuhun kuin kuorsaamiseen toisen kainalossa vauva siellä jossain välissä.
Haluatko lisää vinkkejä toimivaan parisuhteeseen? Lue täältä: https://primeradama.fi/vahvan-liiton-salat-5-oikotieta-onnelliseen-parisuhteeseen/
2. Miten selviämme teinivuosista?
Esikoinen vetää tukan silmille, hupun siihen päälle ja tuhahtelee jalkoja perässään laahaten. Kakkonen kiroilee, kiukuttelee ja valittaa kuumaa, kylmää, unettomuutta ja pahaa ruokaa. Kumpaakaan ei paljoa kotona näy, paitsi syömässä sitä pahaa ruokaa. Kavereiden kanssa on draamaa, hormonit huutavat ja mutsi on ihan jaska.
Vinkki: Lupasin ennen teini-iän alkamista, että halaan lapsiani silmien pyörittelyn ja raivoamisen sijaan aina kun mieleni tekee pyöritellä silmiä tai raivota. Se toimii. He menevät ihan tönköiksi ja yrittävät työntää pois, mutta lopuksi sulavat syliin kuin ne pikkuvauvelit silloin kerran.
Vinkki: Älä halveksi äläkä väheksy teinejä. Jostain syystä yleinen käsitys on, että teinit ovat arvaamattomia, epäilyttäviä, huonokäytöksisiä, äänekkäitä, laiskoja ja räpläävät vain puhelimiaan. Mutta, teinit ovat kertakaikkisen valloittavia. He ovat luovia, ajattelevaisia, viattomia, kyseenalaistavia, puheliaita, herkkiä ja söpöllä tavalla vähän pihalla. He ovat isoja mutta kuitenkin vielä pieniä. He ovat meidän tulevaisuutemme ja tämänhetkisen elämämme tärkeimmät pikku otukset. Tällä asenteella olen saavuttanut omien teinieni ja monien heidän ystävien parissa en- ihan- niin- jaskan mutsin maineen. Ja he kaikki tietävät, että meille voi aina tulla ja meille voi kertoa kaiken. Ja meillä on aina ruokaa. Perusluottamus on kova.
3. Mitä teen tällä kaikella ajalla?
Jes! Kotona ei ole ketään! Mikä vapaus! Voin tehdä mitä haluan, vaikka syödä sohvalla ja juoda suoraan maitotölkistä. Katsella telkkarista mitä haluan, röyhtäillä ruokapöydässä ja jättää vaatteet lojumaan lattialle. Tämän kaiken tehtyäni…Mitä minä nyt teen? Missä kaikki ovat? Onpa täällä hiljaista! Kellon on jo vaikka ja mitä. Koska ne palaavat? Siis jopa kuopus, jossain kaverin luona, ihan yksin ilman minua. Pitäisikö soittaa ja kysyä? Vai alanko siivoamaan. Tylsää.
Vinkki: Käytä hiljaisuus hyväksesi. Aivan hyvällä omalla tunnolla ja häikäilemättä. Haali itsellesi takaisin kaikki ne harrastukset, joista luovuit. Nauti niistä, sillä saat niistä energiaa, palautumista ja olet ansainnut ne. Itse kahmin kirjastosta kaikki himoitsemani kirjat. Onhan minulla aikaa taas lukea. Aivan käsittämätöntä. Ennen niin itsestään selvä asia tuntuu niin yleelliseltä. Lukeminen. Aloin myös taas neulomaan, virkkaamaan, ompelemaan, soittamaan bassoa, soittamaan pianoa, opettelemaan sellon soittoa, kuuntelmaan musiikkia lattialla maaten ja kirjoittamaan. Liikunnasta en koskaan täysin luopunutkaan mutta pakkopullamaisen juoksun rinnalle löysin taas tavoitteellisemman juoksun, crosstrainingin, kahvakuulat, pyöräilyn, joogan, venyttelyn ja kävelyn. Kunhan saavutan vielä muutaman ikäkilsan, hankin ehkä jopa kävelysauvat.
Vinkki: Opettele olemaan yksin ja nauttimaan yksinäisyydestä. On helppoa istahtaa television ääreen, somettaa tai kuunnella radiota yksinäisyyden iskiessä. Silloinhan ei tarvitse kuunnella pään sisäisiä ääniä. Vaan yritäpä kuunnella niitä. Niillä voi olla oikeaa asiaa. Asiaa siitä, mitä haluat olla, mitä haluat tehdä ja miten saat olemisellesi merkitystä. Se voi olla aluksi hankalaa sillä saatathan joutua tutustumaan itseesi uudestaan. Mutta saatatkin ihastua. Eikä se telkkarin bingauskaan niin vaarallista aina ole. Itse asiassa on ihanaa josku ahmia kokonainen sarja putkeen.
4. Mikä on minun tarkoitukseni kun lapset eivät enää tarvitse minua?
Kun ilmoitin vanhemmilleni muuttavani pois, he tulivat huoneeseeni mittanauhan kanssa suunnitelemaan uutta sisustusta. Olin ymmälläni, sillä kuvittelin vanhempieni tulevan surulliseksi uutisistani. Kysyin aikuisiällä äidiltäni, miksi heille oli niin helppoa päästää minusta irti. ”Ei ollut, se oli sydäntäsärkevää. Mutta emme voineet näyttää sitä sinulle, jolla oli elämä edessä.” äitini vastasi.
Lasten kasvaminen on kaikessa ihanuudessan sydäntä särkevää. He ovat meillä lainassa vain pienen hetken. Emme omista heitä. Toivomme vain, etteivät meitä täysin unohda ottaessaan omat siivet alleen ja että olemme onnistuneet varustamaan heidät oikeanlaisilla eväillä. Mistä löydämme sisältöä elämäämme kun maitoa ei tarvitse kantaa enää litrakaupalla kotiin eikä hiljaisissa huoneissa enää kaivata iltasatua? Oliko elämä tässä?
Vinkki: Sisäistä se, että lasten oli alun alkaenkin tarkoitus viipyä luonasi vain rajallisen ajan. Moni eläkkeelle jäävä pelkää hyppyä tuntemattomaan sillä he eivät ole varautuneet eläkepäiviin kehittämällä itselleen työn ohella muutakin merkityksellistä elämän sisältöä. Sama koskee mielestäni myös vanhempia, joiden lapset ovat itsenäistymässä. Itse yritän varautua tyhjän pesän paniikkiin haaveilemalla tulevaisuudesta ja tekemällä myös konkreettisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Täytän elämääni pikku hiljaa asioilla, jotka tuovat merkityksellisyyttä ja joiden parissa saan elää arvojeni mukaisesti vaikkeivät lapseni enää tarvitse minua täyspäiväisesti. Sisällytän suunnitelmiin puolisoni ja haaveilemmekin paljon yhdessä. Heittäydymme välillä jopa laatikon ulkopuolelle.
Teemme siis paljon asioita ilman lapsiamme. Sillä vaikka ennen teimme paljon asioita perheenä, ikävä kyllä teini- ikäiset eivät välttämättä innostu samoista jutuista enää. Ennen metsäretki oli viikonlopun kohokohta. Nyt se on tyyyyyylsäääää. Emme pakota heitä. Teineille kaverit, harrastukset ja omat olemiset ovat juuri nyt tärkeitä. Meidän vanhempien pääasiallinen tehtävä on tarjota heille kyyti kotiin treeneistä, turvallinen ja luotettava ihmissuhde ja koti sekä paljon pahaa ruokaa.
Miten sinä otat kaiken irti kasvavasta oman ajan määrästä, pienistä kiukkupusseista ja parisuhteesi uudesta alusta?
