Hidasta elämää

Havaintoja elämästä uupumuksen jälkeen

Uupumus voi muuttaa elämää pysyvästi parempaan suuntaan.

Uupumus saattaa olla yksi herättävimmistä asioista, mitä ihmiselle voi tapahtua. Vaikka lievä uupuminen oli kokemuksena epämiellyttävä, oli se minulle paras opetus elämän realiteeteista ja tärkeysjärjestyksestä. Toipumisen matkalla tein elämääni suuriakin muutoksia. Muutoksia, jotka ovat johtaneet siihen, että ne, jotka eivät pidä minua kajahtaneena ehkä hiukan jopa kadehtivat minua. En aio tuputtaa elämänkatsomustani enkä uusia tapojani kenellekään, mutta paluuta entiseen ei ole, eikä tule. Tässä lista asioista, joita saatat huomata myös omasta elämästäsi uupumus- nimisen pyörremyrskyn jälkeen. Uupumuksen jälkeen alkaa uusi normaali.

1. Jätän asioita tekemättä ja boikotoin kiirettä

Voisitko…? Kiitos, en. Viitsisitkö…? Kiitos, en. Olisiko sinulla aikaa? On, mutta en halua nakkeja, kiitos kuitenkin, kun ajattelit minua. Oletko kiireinen? En, enkä aiokaan olla.

Kieltäydyn nykyään kaikesta, joka ei tuo lisäarvoa minulle, rakkaimmilleni tai sellaiselle tarkoitukselle, jota palvelen. Jos pöydälleni ilmestyy kummallisia, epämääräisiä, tarkoituksettomia nakkeja, ilmoitan vaan yksinkertaisesti, etten aio tehdä niitä. Kuulostaa koppavalta, mutta toimii. Tekeminen vaan tekemisen vuoksi tai jotta näyttäisimme kamalan kiireisiltä ei minulle riitä enää perusteeksi tehdä yhtään mitään. Sama pätee turhanpäiväisiin kokouksiin ja muihin kissanristiäisiin. Onneksi nykyisessä työssäni asiat hoidetaan lennosta tai puhelimitse ilman palaveerausta tuntikaupalla. Ja taloyhtiömme hallitus kokoontu pihaparkissa töistä tullessa vartiksi puimaan keskeneräiset asiat. Lisäksi uskon ja olen havainnut, että kun olen alkanut arvostamaan omaa aikaani, myös muut ovat. He näkevät, etten olekaan se nakkikone, jolle voi dumpata kaiken roskan. Vaan olen oman arvoni ja aikani arvon tunteva, organisoitu ja aikaansaava paketti.

Boikotoin kiirettä viimeiseen asti. Enkä ikinä enää suostu tieten tahtoen kokemaan kiirettä. Tietysti tulee yksittäisiä hössötyspäiviä ja aikatauluja, mutten aio palata siihen, että elämä on yhtä tulipalojen sammuttelua ja kasaantuvia, tekemättömiä töitä. Nykyään, jos minua pyydetään tekemään jotain tai pohdin itse, onko minulla aikaa johonkin, en vastaa ehtiväni tai ettei minulla ole aikaa. Mietin, priorisoinko asiaa vai en. Tällä ajattelulla jää moni turha nakki napsahtamatta ja vaihtuukin esimerkiksi juoksulenkiksi.

Allekirjoitan täysin Emmi Ohraniemen kokemukset siitä, miten uupumus jättää meihin hyvällä tavalla taipumuksen väsyä ja tunnistaa rajamme myös uupumuksen jälkeen. Lue juttu täältä: https://hidastaelamaa.fi/2020/08/aiemmin-elamassa-uupunut-vasyy-toipuneenakin-helpommin-eika-se-tee-ihmisesta-heikkoa/#9c00da93

Tämän elämäntavan omaksuminen on johtanut houkutukseen suostua sellaisiin nakkeihin, joita ennen välttelin. Voisin mielelläni paistaa makkaraa lätkäturnauksessa, myydä uikkareita uimakisoissa, ommella koronamaskeja kavereiden lapsille tai ottaa yökylään eksien nyksien kaikki lapset. Näitä nakkeja välttelin ennen paniikkiin asti, sillä niille ei ollut aikaa. Nyt ne ovat nakkeja, jotka palvelisivat omia arvojani. Eli rakkaitteni hyvinvointia.

2. Lapset pitävät kiukkuisempana

Kuulin tämän lapseni suusta. Kauhistuin. Sillä olenhan paljon onnellisempi, tyytyväisempi, rauhallisempi ja zenimpi kuin koskaan. Okei, pääosin zen, mutta asenteesta löytyy kyllä ripaus haista peetä.

Ajateltuani asiaa ja keskusteltuani lapseni kanssa siitä uudelleen, hiffasin, mistä on kyse. Ollessani väsynyt, en jaksanut puuttua juurikaan mihinkään. Ennen kuin lähdin setvimään soppia, motkottamaan sotkuista tai puuttumaan pikkujuttuihin, totesin vaan, että ”eijaksaihansama”. Nykyään edellä, kohdassa 1 mainitsemani asioiden tekemättä jättäminen näkyy myös kotona. Eli lapset saavat luvan tehdä itse. Ja jos eivät, huomautan kärkkäästi. Minun elämän hidastuminen ei valitettavasti tarkoita perheeni elämän hidastumista kaikin tavoin. Tietyllä tavalla jopa päin vastoin. En enää palvele heitäkään. Olen käytettävissä henkisesti, mutten putsaile kenenkään jälkeen. En tuputa zeniäni perheelleni, mutta vaadin heitä kunniottamaan ratkaisuani. Ja sitä, että minulla on oikeus rauhaan ja siisteyteen kotona. Tästä syystä, välillä paukkuu, toisin kuin ennen.

3. Aikaa luovuudelle

Olen aina ollut luova ihminen. Mutta nyt sitä luovuutta tursuilee aivan loputtomasti. Jokaisen yksinäisen hetken, joka liikenee, käytän johonkin luovaan. Kirjoitan, ompelen, kehitän, teen käsilläni ihan mitä vaan. Pääni on täynnä asioita, joita voisin toteuttaa. Joskus, jos lapset ovat harrastuksissaan tai kavereiden kanssa, saatan uppoutua johonkin luovaan vaikka koko päiväksi. Saavutan luovuudenpuuskissani täydellisen flow- tilan, jossa aika hukkuu.

Toivoisin, että kaikilla olisi mahdollisuus tällaisen painottomuuden, ajan pysähtymisen ja täydellisen virtauksen saavuttamiselle. Sellainen on eheyttävää, energisoivaa ja erittäin meditatiivista. Enkä olisi ikinä uupuneena ollessani voinut kuvitellakaan voivani päästä tällaiseen nirvanaan jopa joka päivä. Ja kun pääsee nirvanaan vapaa- ajallaan, on se mahdollista myös töissä. Uskokaa tai älkää, uupumuksen jälkeen pääsen flow- tilaan nykyään myös konfiguroidessani töissä mittausjärjestelmiä.

4. Innostus uusista ”hömpötyksistä”

Perheeni oli kuulemma käyneet autossa vakavan keskustelun kotitaloutemme tulevaisuudesta, kun puolisoni oli nähnyt minun lainanneen kirjastosta Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste- tavoitteena nollahukka. Kun aloin valmistaa dödöä itse, tyttäreni sanoi arvanneensa, että tähän ollaan nyt tulossa.

Uupuneena pystyy tiettyyn pisteeseen asti toimimaan. Nousemaan sängystä, laittamaan ruokaa, viemään lapsia harrastuksiin, zombeilemaan töissä…Mutta millekään ylimääräiselle ei ole aikaa sen enempää kuin energiaa tai innostustakaan. Virkeänä luova mieli innostuu myös kaikesta uudesta. Minun kohdallani uusia ”hömpötyksiä” (vaikkei todellakaan ole kyse hömpötyksestä) on muun muassa zero waste- ajattelu. Eli tavoite vähentää kotitaloudessa syntyvän jätteen ja kemikaalikuorman määrä minimiin ja kierrättää mahdollisimman paljon materiaaleja.

Lue lisää nollahukasta: https://primeradama.fi/zero-waste-tavoitteena-nollahukka

5. Kalenterin ja sähköpostin eliminointi, tai ainakin minimointi

Ennen: 60 uutta lukematonta sähköpostia. Tupsahdellut taas sinä aikana, jona sain luettua 10 niistä jo olemassa olevasta muutamasta sadasta lukemattomasta. Onneksi puhelimeen synkronoitu sähköposti on niin armollinen, että kun lukemattomien määrä ylittää 99 kpl, lukee näytölläni vain 99+. Eli ihan, kuin niitä satoja muita lukemattomia ei olisi olemassakaan. Kätevää. Tai painajainen.

Nyt: Kauan vielä sain uudessa työssäni verenpainetta aamulla avatessani sähköpostin. Opin kuitenkin siihen, että niistä parista kymmenestä lukemattomasta 15 oli delete- tyyppisiä turhuuksia ja viisi tilauksia tai tuotetiedusteluja. Ei kiukkuisia asiakkaita, ei reklamaatioita, ei tee sitä- tee tätä- nakkeja.

Minulla ei nykyään ole puhelimessani sähköpostia. Kalenteria käytän henkilökohtaisten menojen ja lasten hammaslääkärien muistamiseksi. Turhia sen enempää kuin muitakaan palavereita kun ei nimittäin ole.

Kuulen mielelläni myös sinulta, miten elämäsi mullistui parempaan suuntaan uupumuksen jälkeen! Myös pienet, arkiset havaintosi haluan kuulla.

Vastaa