Hidasta elämää Oman maan mansikat

Elämää teinien kanssa

Meillä asuu kaksi teiniä. Elomme ja olomme on ainakin toistaiseksi sujunut melko mallikkaasti. Olen myös ymmärtääkseni keskivertoa teinimagneetimpi vanhempi. En väitä, etteivätkö teinini tuosta voisi vielä riemastua oikein ongelmateineiksi hiukan vielä ammennettuaan angstia itseensä. Mutta jaan teille tässä vaiheessa kuitenkin hyväksi havaitsemiani teini- vanhempisuhteen kesytyskikkoja. Here you go: Elämää teinien kanssa!

Määrittele itsesi, älä lastasi

Teinisi saattaa olla liian nuori käydäkseen baareissa, jäädäkseen poika- tai tyttöystävän luo yöksi tai tullakseen yöbussilla yksin kotiin. Nämä saattavat olla faktoja. Mutta teiniäsi nämä faktat eivät vakuuta. Hän saattaa myöskin ryhtyä entistä epäluotettavammaksi jos mainitset hänelle, että hän on epäluotettava. Tai lipsumaan tahallisesti kotiintuloajoista jos laitat hänet kotiarestiin jokaisesta pikkumyöhästymisestä. Todennäköisesti 15- vuotias osaa hypätä oikeaan bussin, ymmärtää varoa vilkkaita katuja ja isoja pelottavia ihmislaumoja sekä löytää tiensä turvallisesti kotiin. Ei siis ole kyse hänen taidoistaan ja luotettavuudestaan vaan sinun huolestasi sekä siitä ihan oikeasta faktasta, että yöllä voi kaupungilla olla turvatonta. Joissain tapauksissa vääntönne ei edes perustu faktoihin vaan nimenomaan sinun tunteisiisi. Älä silloin tuputa mitään mukamasfaktoja teinille saattaen itsesi naurunalaiseksi. Sen sijaan, että käyt ruotimaan lapsesi luonteenpiirteitä ja kykyjä näissä tilanteissa tai keksimään olemattomia faktoja, määrittele itsesi. Esimerkiksi:

  • Olen huolissani sinun turvallisuudestasi enkä ole valmis siihen, että oleilet yksin juna- asemalla lauantaiyönä.
  • Tunnen voivani olla huoletta, kun ilmoitat minulle, jos tiedät myöhästyväsi.
  • Tarvitsen kunnon yöunet. En halua valvoa odottamassa sinua enkä herätä yölliseen rymistelyyn, joten huomaan sinun arvostavan minua tullessasi ajoissa kotiin.
  • Pelästyin ja vielä aiheettomasti, kun en tavoittanut sinua etkä ilmoittanut myöhästyväsi.
  • Ymmärrän, että haluaisit kovasti jäädä ihastuksesi luokse yöksi, mutten halua sinun vielä joutuvan kokemaan aikuiselämään kuuluvia sydänsuruja.
  • Olen pettynyt siihen, että ryhmänpaineen keskellä teitte vastuuttomia asioita. Toivon, että ensi kerralla leikitellessänne typerillä ideoilla, jätätte homman leikittelyn asteelle.
self assured teenage lady resting on street near yellow metal construction
Photo by Dimitry Zub on Pexels.com

Lapsi on yhteistyökykyisempi ilman muukalaisten määräilyä.

Siivoa huoneesi! Vie roskat! Tee sitä ja tätä ja tota! Tee edes jotain, kun et kerta koskaan tee mitään! Ja taas kaikui kuuroille korville. Uskon, että teini on helpompi saada yhteistyökykyiseksi, jos emme vain yhtäkkiä tunge heidän huoneeseensa (erittäin tarkkaan suojeltu pääsykielletty- reviiri) jakelemaan käskyjä kuin joku tuntematon herra kersantti Haistapakakkanen. Tiedän, se vaatii itsehillintää, hermoja ja kompromisseja. Mutta olen huomannut, että naamioimalla ovelasti esimerkiksi ruoanlaiton yhteiseksi tekemiseksi, se palkitsee lopulta. Vai kumpi kuulostaa omaan teinikorvaasi (ei, siitä ei ole niin kauaa aikaa) paremmalta: ”Ja taas joutuu yksin vääntämään ruokaa koko porukalle, viidessä minuutissa kaikki syöty ja pommi räjähtänyt!” vai ”Laitapa joku lempisoittolistasi soimaan, lähetetään ukot pihalle, niin voidaan huutolaulaa ilman, että kukaan häiriintyy ja väännetään pizzat”. Voin väittää, että tulee aika hyvät pizzat. Ja keittiö siivottua yhdessä jos maltat olla hermoilematta jauhopöllyistä lattialla ja tomaattikastikkeesta seinillä.

Suosittelen myös olemaan erittäin herkällä, jos teinisi itse ehdottaa yhteistä leffailtaa, leipomista, pelaamista, kävelylenkkiä tms. Nämä ovat harvinaista herkkua ja todennäköisesti kielivät teinin peräti huutavasta tarpeesta olla kanssasi, lähelläsi, jutella. ”Pudota kynä pöydälle” samantien eli luovu siitä, mitä olit tekemässä parhaillaan. Ja mitä tahansa suunnitelmia sinulla olikin, järjestä ohjelmasi uudestaan lennosta. Toista tilaisuutta ei välttämättä tule, teinisi pettymys sinuun voi olla suorastaan katastrofaalinen ja luotto ainakin saa kolauksen.

Kuuntele, älä tuomitse.

Teinisi ja hänen ystävänsä tarvitsevat eniten juuri nyt turvallista aikuista. He eivät tarvitse neuvojasi, totuuksiasi, jäkätystäsi eivätkä moraalikäsitystäsi. He tarvitsevat olkapääsi ja korvasi. Älä siis tuputa totuuksiasi, vaan kuuntele. Älä käännytä lastesi kavereita pois, jos he avautuvat sinulle. He eivät välttämättä tee sitä kotona ja sinun vastaanottavaisuutesi voi olla heille elintärkeää. Älä myöskään tuomitse tai kyseenalaista heidän maailmankatsomuksiaan oli sitten kyse politiikasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai koulunkäynnistä. He haluavat vain tulla ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi.

Kun teinisi tuhahtelee, huutaa, paiskoo ovia ja kiroilee, tuskin auttaa uhkailla ottaa hänen huoneestaan ovea pois tai takavarikoida hänen puhelintaan. Todennäköisesti hänellä on jotain, mitä hän haluaisi jakaa, muttei tiedä miten. Hän hakee huomiotasi ja sinun on parasta antaa sitä hänelle. En kannusta hyväksymään uhkaavaa tai väkivaltaista käytöstä. Mutta oman teinini murinat johtavat usein siihen, että vastustelun ja tuuppimisen jälkeen hän päästää minut sohvalle vierelleen ja ihansama-emmätiiä-paskanväliä- tuhina muuttuu jossain vaiheessa jonkinlaiseksi sanalliseksi versioksi siitä, mikä nyt oikeasti veetutti juuri siinä hetkessä niin julmetusti.

Kun otat teinit avosylin vastaan, luot samalla luottamuksen, josta hyödyt itsekin. Teini- ikäinen lapsesi ja hänen ystävänsä luottavat sinuun ja todennäköisesti kääntyvät puoleesi sellaisten asioiden kanssa, joista sinun ihan oikeastikin kuuluisikin tietää. Ja jos he eivät suoraan uskalla kysysä tai kertoa, tulkitse heitä tarkalla korvalla. Esimerkiksi, jos tyttäresi yhtäkkiä utelee metroreiteistä itään päin, saattaa hän oikeasti kokeilla onkia sinulta näkemystä siihen, onko viisasta lähteä tunnin junamatkan päähän tapaamaan vierasta, todennäköisesti vanhempaa miestä.

Älä palkitse kokeista tai roskien viemisestä

Lasta ei oikeastaan motivoi keppi sen enempää kuin porkkana. Ne tuovat hetkellistä mielihyvää tai – pahaa mutteivät kannusta harjoitteluun eivätkä opiskeluun. Hellä mutta samalla jämäkkä tuuppiminen sekä rajojen asettaminen saattavat kuitenkin vaikuttaa teinisi koulu- tai urheilumotivaatioon positiivisella tavalla (Lue lisää siitä, mitä vastuita vanhemmalla on teinin urheilu- uralla vieraskynäkirjoituksestani Cannon Hockey Finlandin sivulta). Kokemukseni on, että lapset, joiden vanhemmat maksavat hyvistä arvosanoista ja haukkuvat huonoista, kokevat tästä aivan valtavaa painostusta sekä vanhempien pelkoa. Omat teinini eivät saa aina huippuarvosanoja, mutta kun saavat, analysoimme onnistumiseen johtanutta omistautuneisuutta ja keskittymistä. Kutosten kohdalla sovimme yhdessä, että ensi kerralla päntätään yhdessä, paremmin ja vaikka karkkipussin kanssa takkatulen ääressä. Toimii. Ei ehkä edelleenkään tullut kymppiä, mutta kasi. Good enough is good enough.

Lapsesi ei myöskään ansaitse palkkiota siitä, että hän vastaa kodin yhteisestä viihtyvyydestä siinä missä vanhemmatkin. Vai saatko sinä palkkaa pyykkäämisestä? Et. Jos teinisi haluaa tienata itselleen uudet farkut, voit maksaa hänelle kertaluontoisista nakeista kuten aidan maalauksesta tai ikkunoiden pesusta. Mutta kodin jokpäiväiset pakkopullat eivät ole palkanmaksun paikka. Näin teinit oppivat muiden perheenjäsenten kunnioitusta sekä ihan käytännön jokapäivän taitoja (Lue lisää https://primeradama.fi/miten-tehda-lapsista-taloustaitureita-hemmoteltujen-materialistien-sijaan/).

Mitä yleiseen viihtyvyteen tulee, pääset ehkä helpommalla tekemällä vaatimuksistasi pieniä kompromisseja. Meillä yleiset tilat pidetään yleisen viihtyvyyden nimissä siisteinä. Ja teinit saavat kyllä ihan itse raahata huoneistaan kahvikupit ja sipsipussit pois. Mutta heidän jokapäiväiseen sotkuunsa en enää viitsi puuttua. Eivät hekään nalkuta minulle oman sänkyni vieressä lojuvista hikisistä kalsareista. Suljen ovet jos heidän sotku häirtsee.

Hillitse taipumuksesi ”Ennen oli kaikki paremmin ja kyllä minä silloin”- kisailuun

Kyllä meidän nuoruudessa ulkoiltiin eikä pelailtu nettipelejä. Kyllä meidän vanhemmat saivat piiskaa ja kouluun hiihdettiin järvenjään yli. Kyllä kaikki oli silloin paremmin ja kuri oli kovempi. Nykyään on kaikki niin lepsua ja lapset vaan pelaavat ja pulskistuvat. ”Ja entäpä f&%ing sitten?!?” ajattelee teinisi ja pitää sinua saappaana. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, eikä se muutu, vaikka istut siinä pieruverkkareissasi kuvittelemassa ja vielä kovaan ääneen mulkosilmiäsi pyöritellen, että olit yhtään sen parempi sinäkään. Yritä ennemmin olla kiinnostunut siitä, mitä on nyt sekä kannustaa teiniäsi oppimaan perusterveelliset elämäntavat silläkin pienellä twistillä, että puhelin on jo kasvattunut juuret ranteen ympärille. Jos hän käy jo kuusi kertaa viikossa jäähallilla ja viikonloppuisin laskettelurinteessä ajamassa alamäkipyörällä, ei ehkä olekaan niin vakavaa, jos hän lojuu loppuillat puhelimella. Jos hän ei tee mitään muuta, voit alkaa olla huolissasi addiktiosta. Seuraava addiktion askel voi olla jotain vielä vaarallisempaa.

Luo yhteydet muihin vanhempiin

Tänä päivänä teinien kanssakäyminen tapahtuu heidän omien puhelimien välityksellä. Vanhemmat eivät välttämättä tiedä kenen kanssa lapset ovat ja vaikka tietäisivät, he eivä tunne lastensa kavereiden vanhempia. Lapset eivät välttämättä itsekään tunne kavereidensa vanhempia sillä heidän kanssa ei ole pakko olla tekemisissä. Viitaten edelliseen kappaleeseen ”toisin oli ennen”, kun itsekin ensimmäistä kertaa ihastukselleni soittaessani jouduin soittamaan lankapuhelimeen ja esittelemään itseni pojan isälle. Kuinka jännittävää. Mutta ei nykään. Nih.

Tunnen oloni paljon turvallisemmaksi, kun minulla on lasteni oletettujen ystävien vanhempien nimet, naamat ja numerot tiedossa. Ja ehkä jopa muutama sananen vaihdettuna. Tällöin tiedän minkälaisesta porukasta on kyse ja samalla viestin muille vanhemmille, että minua kiinnostaa oman lapseni turvallisuus ja haluan olla heidän kanssa yhdessä vastuussa myös heidän lapsensa turvallisuudesta. Kynnys lähestyä muita vanhempia huolien ilmetessä on huomattavasti pienempi, jos huolen jo ollessa ajankohtainen, ei tarvitse alkaa metsästämään yhteystietoja.

En ole nuorisoasiainasiantuntija. Tunnen omat lapseni ja heidän ystävänsä. En takaa näillä vinkeillä autuasta teinihelvettiä kenellekään. Omassa perheessämme nämä ovat kuitenkin toimiviksi testattuja kikkakikkareita ja ne helpottavat huomattavast meidän elämää teinien kanssa. Lue myös vinkkini oman elämän varalta, kun yhtäkkiä, pikkulapsiajan mentyä, huomaatkin, että omaa aikaa on vähän liikaakin.

Vastaa